Tuohon voin vastata, että kun katson ympärilleni ihan lähipiiriin, niin eläkkeellä olevia todella hyvässä kunnossa olevia löytyy paljon.
Miksi heidän pitäisi olla eläkkeellä, poissa työelämästä, jos heillä on vielä paljon annettavaa yhteiskunnallemme ja vielä oma tahtokin toimia. Miksi? 
Toossa voin olla samaa mieltä, Mikäli henkilö on hyvävointinen ja halukas jatkaan työuransa, niin mikäettei, siitä vaan, ihan hyvä.
Valitettavasti vaan on niin, että paljon on niitäkub, joiden työkunto yms on jo ennen eläkeikää sellaiset, että
enemmän heistä on haittaa työelämässä, kuin hyötyä, mutta pakko vaan jatkaa.
Toisaalta, kun eläkeikää nostetaan ja työuria jatketaan, niin pitäisvät päättäjät sitten huolen, että noille jatkajille
on myös työpaikkoja. Tahtoo vaan olla niin, että yli viiskymppinen enää saa helpolla työpaokkaa, päinvastoin, niistä
yritetään mieluimmin päästä eroon.
Että sillee.