Meijän koulussa, Töölön kansakoulussa, tuli ruoka keskuskeittiöstä sellaisissa maitotonkan näköisissä tonkissa.
Ruokalista oli suunnilleen keitto - velli -keitto - velli. Näkkileipää oli muttei voita. Kahden desin maitopullo per oppilas kuului ateriaan. Sellainen ruskea lasipullo, jossa oli peukalolla sisäänpainettava metallikorkki.
Siihen liittyy
eka traumaattinen kokemus:
Mulla oli ollut pikkulapsena maitoallergia, enkä koskaan oppinut pitämään maidon mausta myöskään. Eräänä päivänä oli yksi oppilas luokastamme sairaana, ja ope lupasi ylimääräisen maitoannoksen sille, joka nopeimmin tyhjentää oman pullonsa. Minä olin oppinut kulauttamaan pakollisen maitoannoksen hengittämättä alas kurkusta, ettei tarvitsisi tuntea makua suussaan.
No, tottakai minä voitin kilpailun ja sain sen ylimääräisen maitoannoksen! Yäk!
Toka ruokalassa tapahtunut traumaattinen kokemus ei tapahtunut mulle vaan luokkakaverille. Paksu-Jokke sairasti elefanttitautia (siis isojen poikien mukaan, en tiedä onko sellaista tautia oikeesti) ja oli meitä muita huomattavasti isompi ja paksumpi. Torstaina kun oli hernesoppaa, oli Jokke syönyt hyvällä halulla 8 lautasellista, mutta kun hän meni pyytämään yhdeksättä, oli vastaus EI!
Poika purskahti itkuun.
