Kirjoittaja Aihe: Kesä/talviaika  (Luettu 11639 kertaa)

Huhtikuu 04, 2012, 06:53:53 ap
Luettu 11639 kertaa

markkukovasin

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 11930
Terve!

Tämän kaverin ajatuksia on helppo myötäillä:

Lainaus aamun lehdestä:

Pekka Puska luopuisi kesäajasta
julkaistu eilen 3.4. klo 20:45, päivitetty eilen 3.4. klo 20:58
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pääjohtaja Pekka Puska olisi valmis luopumaan kesäajasta. Kellojen siirtäminen aiheuttaa osalle terveyshaittoja. Esimerkiksi Ruotsissa kesäajan on havaittu lisäävän sydäninfarkteja. Kesäaikaan siirryttiin koko EU:ssa 25. maaliskuuta.

- En oikein näe hyviä perusteluita kellonviisareiden siirtelylle kahteen kertaan vuodessa. Mielestäni kesäajan käytön perusteet olisi hyvä arvioida uudelleen, Puska sanoo tiedotteessaan.

Suomessa kesäaika otettiin käyttöön vuonna 1981. Suomi otti kesäajan käyttöön yhtenä viimeisistä maista Euroopassa.

Puska toivoo, että Suomi olisi nyt etunenässä herättämässä keskustelua kesäajan tarpeellisuudesta EU:ssa.

- Erilaisten käytännöllisten ongelmien lisäksi osalle väestöstä tulee ilmeisia terveyshaitoja. Lisääntyvä tutkimustieto kertoo fysiologisista haitoista ja eräille koituu myös vakavia terveysseurauksia.

Puska viittaa muun muassa kahteen ruotsalaistutkimukseen.

Länsinaapurissa tutkittiin sydäninfarktien ilmaantumista ja määriä vuosina 1987 - 2006 ja 1995 - 2007. Infarktien määrä lisääntyi 4 - 5 prosenttia viikon aikana kesäaikaan siirtymisen jälkeen.

THL:n mukaan infarktit vähenevät syksyllä, kun kellot siirretään talviaikaan.

t. MK

Huhtikuu 04, 2012, 07:10:25 ap
Vastaus #1

Pentti Eskelinen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 7713
  • Nuolija Kuopijosta
Joo, pumpun päälle se viisarien siirtely kesäaikaan taas otti. ;D


[ylläpito on poistanut liitteen]
-pena-

Huhtikuu 04, 2012, 07:14:03 ap
Vastaus #2

Ossi Viita-aho

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 2277
  • Kukkahattusetä
Voisiko talviajasta luopua, niin illat olisivat valoisampia. Mutta toisille tuntuu ihan tosissaan aiheuttavan sopeutumisvaikeuksia kesäaikaan siirtyminen. Valittelevat vielä viikonkin jälkeen, että on hankalaa. Mulle ei tunnu tekevän yhtään heikkoa, kun herään joka tapauksessa kolmen ja seitsemän välillä ilman herätyskelloa. Onneksi on tuo työ sellainen, että sinne voi mennä vaikka neljältä aamulla, niin koko homma ei mene sängyssä väkisin makaamiseksi.
Kahden pytyn loukussa.

Huhtikuu 04, 2012, 09:29:16 ap
Vastaus #3

Ismo Hautala

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 712
Terve

Meikäläisellä on tuo viisareiden siirtely tuo aina noin viikon kestävän lievän väsymystilan.

Minulla on tuo sisäinen kello ollut aina niin tarkka säädöistä  . Jos normaalin levon olen saanut niin aina herään samaan aikaan ilman kelloa.
Ismo Hautala

Huhtikuu 04, 2012, 20:39:16 ip
Vastaus #4

Markku Hakola

  • Vieras
Kuinkahan silloin ennenvanhaan pärjättiin, kun ei ollu kesäaikaa.

Huhtikuu 04, 2012, 20:42:56 ip
Vastaus #5

Leo Valliovuo

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 247
Juu, normaali talviaika takaisin vaan.

Ei mitään järkeä tässä kesäaikaruljansissa, maksaa vaan pirusti ja henkiki lähtee...

Huhtikuu 04, 2012, 21:42:48 ip
Vastaus #6

Antti Jokinen

  • Vieras
Kesäaikaan siirtymistä perustellaan mm. seuraavasti:

Maiden hallitukset perustelevat kesäaikaa usein energiansäästötoimenpiteenä, koska sen avulla saavutettava käytettävissä olevan auringonvalon lisääntyminen periaatteessa säästää sähkövalaisun tarvetta (ihmiset menevät nukkumaan aiemmin ja heräävät aiemmin, jolloin valoisa aika osuu paremmin iltoihin, eikä sähkövaloa silloin tarvita yhtä paljon).

Yhdysvaltain liikenneministeriön tutkimus vuonna 1975 osoitti, että kesäaika säästää prosentin sähkönkulutuksesta. Mutta yhdysvaltalainenNational Bureau of Standards tarkasti tutkimuksen uudelleen vuonna 1976, todeten ettei merkittäviä säästöjä syntynyt. Kesäajan vaikutuksia tutkittiin vuoden 1973 energiakriisin myötä entistä tarkemmin. Tutkimuksen perusteella väitetään kesäajan vähentävän myös ilta-aikaan tapahtuvia liikenneonnettomuuksia ja rikollisuutta valoisuuden vuoksi. Tutkimustulokset kuitenkin kyseenalaistettiin myöhemmin.


Kesäaikaan siirtymistä vastustetaan mm. seuraavasti:

Kesäajan selkeimpiä haittoja on, että ihmisten biologiset kellot voivat mennä kesäaikaan ja -ajasta siirryttäessä sekaisin pitkäksikin aikaa, mikä voi aiheuttaa väsymystiloja ja sen takia myös työvireyden laskua. Tämä puolestaan saattaa lisätä muun muassa liikenneonnettomuusriskiä.

Lisäksi kesäaikaan siirtyminen hankaloittaa muun muassa maatalousaloilla työskentelevien elämää, sillä eläimet eivät yleensä omaksu kesäaikaa, kun taas ympäröivä yhteiskunta siirtää elämänrytmiään.

Eräs keskeinen argumentti kesäaikaa ja sen aiheuttamaa energiansäästöä vastaan on, että ihmiset saattavat käyttää säästyneen energian ja lisääntyneen valoisan ajan energiaa kuluttavaan toimintaan. Työajat ovat nykyään monesti liukuvia, joten saavutettu energiahyöty käynee jatkuvasti pienemmäksi. Energiansäästö onkin usein todettu jo varsin olemattomaksi. Kesäaika ei myöskään ole käytössä kaikkialla maailmassa, mikä sekoittaa maiden välisiä aikaeroja.

Lisäksi kesäaikaan siirtyminen aiheuttaa monenlaisia suunnittelu- ja ylityökustannuksia. Esimerkiksi ohjelmistotekniikan alalla on kesäaikaan siirtymisiin käytetty suuria työtuntimääriä; joka vuosi kesäaikaan ja -ajasta siirryttäessä joudutaan tekemään runsaasti erikoisjärjestelyjä esimerkiksi kansainvälisessä tieto-, maksu- ja henkilöliikenteessä.


Oma mielipiteeni on, ettei kesäajasta ole mitään hyötyä! Ihmiset voivat halutessaan mennä kesällä aikaisemmin nukkumaan jos huvittaa ja nousta aikaisemmin jos huvittaa, mutta kellojen siirto on älytöntä!

Yritykset jotka ovat sidoksissa kesäaikaan siirtyviin ulkomaisiin yrityksiin voivat kesäajaksi muuttaa firman aukioloaikaa tuntia aikaisemmaksi. Ei siinä tarvita kaiken kansan kellojen rukkausta! Tana kele!!!

Huhtikuu 04, 2012, 21:46:36 ip
Vastaus #7

Esko Simonen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 1076
Yhtyn etelliseen kirjoittajaan. Jukoliste muutaman liikemiehen takia tuhannet lehmät ovat sekaisin lypsynajan kanssa kaksi kertaa vuodessa. Ja täällä kesällä mitään sähköä säästy. Höpöhöpö. Ihimisten joutavanpäivästä kiusaamista kymmenien vuosien ajan.
Liika vaahti vuan harmittaa kun suap kulukee vähemmän aekoo ku hittaammat

Huhtikuu 04, 2012, 21:51:47 ip
Vastaus #8

Antti Jokinen

  • Vieras
"Tukholman Karoliinisen instituutin tekemän tutkimuksen mukaan kesäaikaan siirtyminen aiheuttaa joka vuosi piikin kuolintilastoissa. Ruotsissa noin kolmekymmentä ihmistä vuosittain kuolee sydänkohtaukseen, jonka syynä on kellojen siirtämisen aiheuttama stressi. Riski on suurimmillaan pari viikkoa maaliskuun viimeisen sunnuntain jälkeen, ennen kuin elimistö tottuu muutokseen.
Vastaavasti lokakuussa sydänkohtausten määrä vähenee noin kymmenellä, kun kellot siirretään normaaliaikaan ja ihmiset saavat nukkua pidempään.
Jos näkökulmaa laajennetaan Ruotsista kaikkiin kesäaikaa käyttäviin valtioihin, voidaan arvioida, että joka kevät tuhannet kuolevat kellojen siirtämisen takia, kirjoittaa sanomalehti Dagens Nyheter. "


http://www.iltalehti.fi/terveys/2012032715378399_tr.shtml?fb_ref=flb&fb_source=home_multiline

Huhtikuu 04, 2012, 22:19:42 ip
Vastaus #9

Kari Sillanpää

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 6270
  • MC Debit
Mää olen töissä toimistossa. Semmonen arviolta 2000 neliön avokonttori. Kun nousen karsinassa seisomaan ja hieman kurotan, näen että horisontissa 50 metrin päässä häämöttää ikkuna. Oli kello mitä tahansa niin valot siellä tarttee olla päällä. Kotona verstas on kellarissa, 3 kpl 40x40 sentin akkunoita länteen. Iltaisin paistaa sinne hetken aurinko keväällä ja syksyllä, talvella paistaa liian matalalta osuakseen ja kesällä on puissa lehdet. Eli valot sielläkin tarttee.

Se kellonrukkaushomma on niitä peruja alun perin, kun väkeä oli paljon peltohommissa. Taisi olla amerikkalainen juttu, "Daylight Saving Time". Kerkis muka paremmin sitten noukkiin puuvillaa. Vähän sama efektihän tossa on kun siinä että jotkut pitää kellonsa 5 minuuttia edellä että kerkiävät palaveriin tai bussiin.

Ihmispolo se vaan siirtelee kellojaan, mittailee maapallon pyörimistä ja luulee vaikuttavansa asioihin. Turhaa kohkaamista. Aurinko nousee ja laskee just silloin kun sen kuuluu, sääti ihmiset kellonsa miten päin vaan. Mutta onhan tuolla sitten työllistävä vaikutus edes.
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 04, 2012, 22:21:35 ip kirjoittanut Kari Sillanpää »
Kari

”Parempi Piru merrassa kuin kymmenen irrallaan”

Huhtikuu 04, 2012, 22:32:11 ip
Vastaus #10

Antti Jokinen

  • Vieras
Venäjä siirtyi tänään pysyvästi kesäaikaan.

Asiasta päätti helmikuussa presidentti Dmitri Medvedev, jonka mukaan kellojen siirtäminen aiheuttaa stressiä niin ihmisille kuin eläimillekin.
Presidentin mielestä lehmät tulevat onnettomiksi eivätkä ymmärrä, miksi ne lypsetään eri aikaan.
Ihmisten kohdalla presidentti oli huolissaan kellojen siirtelyn aiheuttamasta stressistä ja sairauksista sekä sen vaikutuksista ihmisen biorytmiin.
Tuoreen mielipidemittauksen mukaan enemmistö venäläisistä kannattaa uudistusta. Levada-tutkimuslaitoksen mittauksessa 63 prosenttia vastaajista piti muutosta myönteisenä.

Venäläisten asiantuntijoiden mukaan kesäaikaan siirtymisestä ei ole kuitenkaan todettu aiheutuvan minkäänlaisia haittoja terveydelle.
Silloinen Neuvostoliitto siirtyi käyttämään kesäaikaa vuonna 1981.

Huhtikuu 04, 2012, 22:48:36 ip
Vastaus #11

Tatu Keränen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 3317
...
Se kellonrukkaushomma on niitä peruja alun perin, kun väkeä oli paljon peltohommissa. Taisi olla amerikkalainen juttu, "Daylight Saving Time". Kerkis muka paremmin sitten noukkiin puuvillaa. Vähän sama efektihän tossa on kun siinä että jotkut pitää kellonsa 5 minuuttia edellä että kerkiävät palaveriin tai bussiin.

Ihmispolo se vaan siirtelee kellojaan, mittailee maapallon pyörimistä ja luulee vaikuttavansa asioihin. Turhaa kohkaamista. Aurinko nousee ja laskee just silloin kun sen kuuluu, sääti ihmiset kellonsa miten päin vaan. Mutta onhan tuolla sitten työllistävä vaikutus edes.

Saattoi olla ensimmäiset ehdotukset kesäajasta pelto hommien vuoksi, mutta ensimmäisen kerran se otettiin käyttöön sotateollisuuden tehostamiseksi Saksassa.

Huhtikuu 05, 2012, 07:28:14 ap
Vastaus #12

markkukovasin

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 11930
Noh-ketkäs ne ovatkaan Suomen suurimmat kauppakumppanit nykyään?

Oliko Venäjä,Kiina,Saksa etunenässä?'

Venäjä ja Kiina ovat kummatkin niin isoja alueita,että jossain päin siellä
on aina yö-olipa suomessa vaikka kuinka kaunis päivä-vuodenajasta riippumatta.

Saksassa ja Ruåttissa aurinko nousee myös joka tapauksessa eri kellonaikaan kuin
täällä,joten siinä meni sekin etu.

Eli eipä tuosta kellojen runkkaamisesta ole sen suurempaa hyötyä noin
"yrittäjänkään" mittapuulla? Turhaa hommaa siis ja höpöstelyä.

Lisäksi kaikki tieto kulkee nykyään liukkaasti sähköisessä muodossa kun
niin globaaleja kerran ollaan-ja jos joku haluaa kummalliseen aikaan sähköpostejaan
lukea,niin siitä vaan...

t. Markku

Huhtikuu 05, 2012, 11:35:37 ap
Vastaus #13

Paavo Harola

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 311
Ei näin eläkeläistä haittaa, kun ei ole välttämätöntä lähtöä aamulla. Uskon kyllä että monia haittaa.
Tulipahan vaan todistettua, että meidän musta kissa tuntee kellon. Illalla käänsimme kellot valmiiksi, niin eikös kissapentele herättele päästämään ulos aamulla samaan kellonaikaan kuin ennenkin.
Lisäksi, varo Ossi sitä väkisinmakaamista aamulla. Viranomaiset on siitä aika tarkkoja nykyään.

Huhtikuu 05, 2012, 12:21:55 ip
Vastaus #14

Kari Sillanpää

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 6270
  • MC Debit
...
Se kellonrukkaushomma on niitä peruja alun perin, kun väkeä oli paljon peltohommissa. Taisi olla amerikkalainen juttu, "Daylight Saving Time". Kerkis muka paremmin sitten noukkiin puuvillaa. Vähän sama efektihän tossa on kun siinä että jotkut pitää kellonsa 5 minuuttia edellä että kerkiävät palaveriin tai bussiin.

Ihmispolo se vaan siirtelee kellojaan, mittailee maapallon pyörimistä ja luulee vaikuttavansa asioihin. Turhaa kohkaamista. Aurinko nousee ja laskee just silloin kun sen kuuluu, sääti ihmiset kellonsa miten päin vaan. Mutta onhan tuolla sitten työllistävä vaikutus edes.

Saattoi olla ensimmäiset ehdotukset kesäajasta pelto hommien vuoksi, mutta ensimmäisen kerran se otettiin käyttöön sotateollisuuden tehostamiseksi Saksassa.

No piti sitten oikein tarkastaa wikipediasta, Saksassahan tuo otettiin käyttöön ensimmäisenä, kohta Briteissä, tarkoituksena säästää hiiltä sota-aikana. Eli ihan turhaa hommaa nykyään, ei onneksi ole sotaa, ja pulaa vain kananmunista nyt kun voitakin on taas kaupassa ::) Atoomimiilut tuuppaa sähköä riittävästi, eikä muutenkaan tartte keskiyön auringossa energiansäästövilkkuvaloja sammutella (EDIT eiku sytytellä/odotella).

Wikin samassa artikkelissa oli tällainenkin juttu: B. Franklin vuonna 1784 kirjoitti anonyymin satiirin, ehdottaen että pariisilaisten tulisi säästää kynttilöitä heräämällä ja menemällä nukkumaan aikaisemmin. Ehdotti myös kannustavina toimenpiteinä kaihdin/ikkunaluukkuveroa ja kynttilöiden säännöstelyä (osattiin sitä näemmä ennen EU:takin, tosin silloin kaikki tajusivat että kyseessä oli vitsi ::) ) sekä kirkonkellojen soittoa ja kanuunanlaukauksia aamuisin kansakunnan herättämiseksi. Tosin ei Benkkukaan ehdottanut kellojen siirtämistä vaan ihmisten aikataulujen muuttamista. Eipä tuohon aikaan tainnut herätyskelloja ihan joka torpassa ollakaan.




« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 05, 2012, 12:43:09 ip kirjoittanut Kari Sillanpää »
Kari

”Parempi Piru merrassa kuin kymmenen irrallaan”