Tervehdys, ja onnittelut täältäkin sekä isälle että pojalle! Ei se ilman reppuria ois kuitenkaan... Pääministerin kaimakin oli jääny pisteen verran perään, hän on minulle hyvinkin tuttu mies trialin parista, kun monta vuotta samoilla kallioilla käytiin tarinoimassa treeni-iltoina. Tuota lajin sosiaalista aspektia eivät tahdo nuo nuoremmat harrastajat jostain syystä oivaltaa?
Oikeesti, vähän haikeena noita tunnelmia ja kuvia katsoo ja kuuntelee; olihan tuo Pälvi miullekin melkein vuosikymmenen ajan kevään rientoihin kuuluva. Trialissa on kiehtovaa just se kasvattava osuus; joka kisaan mahtuu niitä onnettomia kommähdyksiä, mistä on päästävä yli ennen seuraavaa jaksoa, muuten katastrofit seuraavat toistaan. Toisaalta, jos osaa olla itselleen rehellinen, mahtuu sinne aika usein sellaisiakin suorituksia, joissa jalat on pysyneet tapeilla pelkästään tuurilla... Noissa muutamassa kisassa, mitä Suomessa järjestetään niin, että sekä kaikki harrasteluokat että kaikki kilpailuluokat ovat mukana, tahtoo jaksoista tulla väkisin jaksoon tutustumisen kannalta haastavia; nauhat muodostavat hehtaarin kokoisen kentän, missä on tuhoton määrä sitten portteja. Saa käyttää koppaansa oikeasti, ennenkuin selviää, mitä siinä on tarkoitus tehdä. Ja on siellä aina joskus käynyt niinkin, kun portit saa ajaa missä hyvänsä järjestyksessä (jos ei ole erikseen numeroitu ja ohjaajakokouksessa mainittu), että joku oikein viisas tutustuja keksii jonkun aivan erilaisen systeemin ajaa jakso läpi, kuin mitä ratamestari on ajatellut, ja joku vaativaksi tarkoitettu portti tai porttiyhdistelmä muuttuukin läpihuutojutuksi.
Trialissa jakson reunat merkitään nauhoin, ja sitten jakson sisällä on kullekin luokalle omat porttinsa. Kisoissa on kuusi vaikeustasoa, kolme harrastajaluokkaa ja kolme varsinaista kilpailuluokkaa, tai voi olla enemmänkin jos pikkujunnuille ja 40+:lle on vielä erikseen omansa. Harrastelija eli jokamiesluokissa voi vielä jaksot nähtyään vaihtaa luokkaa ennen kilpailun alkua (ainakin vielä takavuosina voi?), eli siinä on perustelua sille alkuperäiselle ajatukselle olla jakamatta palkintoja; niitä on helpompi kerätä jos menee aina ajamaan kykyjään helpompaan luokkaan. Jokamiesluokissa on ajatus pitää hauskaa, testata itseään, mutta ei tippua niin korkealta että sattuu, jos olen yhtään oivaltanut oikein ideologiaa.
Osanottajia taitaisi kisoihin mahtua mukaan enemmänkin, mutta vielä suurempi pula taitaa olla jaksotuomareista. Jos jollakin olisi halua viettää pari viikonloppupäivää vuodessa metsässä itikoitten syötävänä, tarkkaa tuomarin tehtävää tehden, mutta toisaalta seurata aitiopaikalta aika hauskaa urheilua ja pääsääntöisesti olla mukavassa porukassa se aika, niin varmasti pääsee mukaan toimintaan, ja saa riittävän opastuksen sääntöihin.
muisteli/arveli tällä kertaa jaakkovaakko
