Kyllä sitä oppivaa älykkyyttä on rantautunut jopa järkkäreihin. Sellaset seurannat, missä kerrotaan kameralle että lintuja ajattelin kuvata, ja kamera löytää linnun tai linnut, jos kamera vaan niitä kohti sojottaa, ja tarkennus tarttuu siihen ja pysyy, esmerkiks ko lentävä lintuu menee puitten takaa, ei siirry tarkennus välillä puihin. Joissain alueilla järkkärien suunnittelijat on varovaisempia; on kait ajatus, että ketkä ostaa järkkärin, niillä on jonkinlainen ymmärrys ja etenkin halu tehä ite asioita, eikä jättää kaikkia juttuja koneen varaan. Noista huippumallin järkkäreistä esimerkiks laijastaan puuttuu se iA, tai muu täysin automaattinen moodi, missä kamera tutkailee, mitähän siihen kuvaan on nyt tulossa, ja pähkäilee sen mukkaan kaikki säätöarvot. Harrastajakuvaajat haluavat pilata kuvansa ite, eikä antaa valtaa koneelle!
Kuvien jälkikäsittelyohjelmiin on myös tullut aikalailla älyä peliin. Siis ei pelkästään yritetä kaivaa kameran kennon tallentamista volttimääristä kaikki mahollinen irti, vaan myös yritetään arvailla, että mitähän sitä tässäkin kuvassa on mahtanu olla, ja piirtää arvailujen perusteella sellasta kuvaan, mitä ei oo kenno tallentanut ollenkaan. Vaihtelevalla menestyksellä; joskus arvaa oikein, joskus ei...
Filmille kuvaamisessa oli hyvä puoli se, että jokainen kuva maksoi. Se laittoi huomattavasti paremmin harkitsemaan, ennenkuin painoi laukaisinta... Lomamatkasta oli 36 kohtuullisen mietittyä kuvaa. Nyt on 3600 sutturäppäisyä.
- innostusis jv taas harrastuksestaan -