Ranskatar taepuu mutkaan iliman että tarvii raejjevälliin kajota. 
No tuo kylläkin on jo pikemmin ajokauhua kuin nautintoa.
Muistan ikäni kun kajosin ekaa kertaa rättärin ajohallintalaitteisiin.
Tehtävänä oli vain sätkäkoneen siirto Riihimäen kasarmialueelta kaupungille johonkin vissiin.Mutta jokatapauksessa en ehtiny muutaman kilsan matkalla kunnolla tutustua sateenvarjon kahvaa muistuttavan vaihdevalitsimen toimintakaavioon,enkä olisi hillittömältä naurultani kyennytkään.Hymy kuitenkin pian hyytyi.Siinä on kohtalainen kaarre kun tullaan junaradan ylityspaikalle.Olin meinaan kauhusta kalpeana kun olin varma että koko vaunu kaatuu ojaan kun se jousitus vaan on niin tavattoman pitkä enkä osannu varautua.
Saattahan sekin olla että tilannenopeus oli väärin valittu,olinhan sitä ennen ajanut saman kaarteen lukuisia kertoja kivireellä,eli lehtijousitetulla jäykkäperällä.Ja ne penkit..se jo aiheutti hilpeyttä kun oven avattuani löysin samanlaiset tuolit,tai pitäisikö sanoa tuoliset,kun meillä oli kotona avattavina retkeilytuoleina :-)
Tosin faijahan pulttasi semmoiset yhtenä kesänä junakeulavolkkarin lattiaan kun oli pari extramatkustajaa Norjan reissulla.
Ei se paljoa tainnu miettiä pitäiskö ne jotenkin muutoskatsastaa tms.Se oli kyllä retkeilyauto mutta vain 4 istumapaikkaa,avattava vuode ja pienoiskeittiö.Niin siihen keskelle lattiaa tälläs ne tuolit jollain niksuilla mitkä sitten sai yöksi irti.
