Vai muka vaikeaa...
Olen juuri lukenut kiihkeäsävyisen kirjeenne koskien laskuanne, jonka suoritus
mielestänne olisi pitänyt tapahtua jo aikoja sitten ja jossa kerrotte, että te voitte järjestää
minulle vaikeuksia, ellei suoritusta tule.
Kun puhutte vaikeuksista, haluaisin hieman valaista teitä.
Vuonna 1907 ostin velaksi sahan, 1908 härkävaunut, tukkireen, kaksi hevosta, haulikon,
traktorin, revolverin sekä pari astutettua lehmää.
1909 Saha paloi, eikä jäljelle jäänyt kuin kasa tuhkaa. Toinen hevosista kuoli, toisen
lainasin eräälle äpärälle, joka antoi sen kuolla nälkään. Sen jälkeen liityin kirkkoon.
1910 kuoli isäni ja veljeni hirtettiin hevosvarkaudesta.Topparoikka pani tyttäreni
paksuksi ja minun oli pakko maksaa 400mk puoskarille, jotta en saisi äpärää sukulaiseksi.
1911 yksi pojistani sai sikotaudin, joka oli niin vaikea, että
hänet oli kastroitava hengen pelastamiseksi. Kerran ollessani kalassa vene kaatui ja
menetin suurimman kalan minkä ikinä olin nähnyt.Samalla hukkui kaksi pojistani,
kumpikaan niistä ei ollut se joka oli kastroitu!
1913 vaimoni karkasi neekerin kanssa, mutta jätti matkamuistoksi pari mustaa
kaksoispoikaa. Menin piikani kanssa naimisiin, jotta voisin pitää kustannukset kurissa. Hän
oli kuitenkin kylmä ja minulla oli vaikeuksia saada hänet laukeamaan, joten menin lääkäriin.
Tämä neuvoi minua luomaan jännitystä kun vaimoni lähestyy huippua, joten otin
haulikon mukaan sänkyyn ja kun mielestäni aika alkoi olla kypsä, työnsin piipun ikkunasta
ulos ja painoin liipasinta. Siitä seurasi, että vaimoni paskansi sänkyyn, minulta jäi kesken
ja ammuin parhaan lehmäni.
1915 paloi loput rakennuksistani ja minä aloin ryypätä, enkä lopettanut ennenkuin minulla
ei ollut mitään mutta jäljellä kuin vesitiivis kello ja munuaisvaivat. Pitkään aikaan en sitten
tehnyt mitään muuta kuin vedin kellon ja kusin.
Seuraavana vuonna yritin aloittaa uudestaan. Ostin lannanlevittimen ja puimakoneen,
mutta hirmumyrsky tuli ja vei ne naapurikunnan puolelle. Vaimoni lähti kulkukauppiaan
matkaan, poikani pyyhki persettään maissintähkällä, joka oli kyllästetty
rotanmyrkyllä ja joku kelvoton ampui palkintosonniltani kivekset!
Nyt olen niin köyhä, että jos paskantaminen maksaisi pennin, minun olisi pakko oksentaa.
Minulta rahansaanti on yhtä vaikeaa kuin yrittäisi työntää voita villikissan perseeseen
sukkapuikolla. Ja te hyvät herrat sanotte, että voitte aiheuttaa minulle vaikeuksia
ellei suoritusta tule. Siihen en voi muuta sanoa kun, että olette
sydämmellisesti tervetulleita yrittämään!
Ystävällisin terveisin: Entinen tilinomistaja