Päätalot on vielä lastenleikkiä verrattuna sen Voldemar Isohollon, vai oliko se Eeva Kilpi? kirjoittamaan "Alastalon salissa" opukseen verrattuna. Siinä ei muuta kuin pohditaan, ja kaikki pohtimiset käydään läpi kolmeen kertaan. Senkin oon lukenu. Jenkkiläiset tv-sarjojen tekijät lienee Alastalonsa lukeneet; niissähän ens kerrataan mitä viime jaksossa tapahtu, sitte on ite jakso, ja sitten arvellaan ja ennustetaan mitä seuraavassa jaksossa saattaa tapahtua.
Mutta ite asiaan. Nuoruusvuosina innostuin jossain vaiheessa lukemaan Alistair Macleanin jännityskirjoja oikein urakalla (Navaronen tykit, Saattue Muurmanskiin, Pelko on aseeni tuli äkkiseltään mieleen). Ja siihen aikaan seurasin innolla formuloita, ja luin niistä mitä mistä vaan löytyi. No sitten kyseinen herra kirjoitti kirjan "Katkuinen kuoleman tie", minkä tarina kulki formuloitten maailmassa. Heti alussa selostettiin onnettomuutta. Siinä filmistä jälkeenpäin katsottaessa näki, kuinka auton jarruvalot syttyivät, kun kuljettaja näki onnettomuuden edessään, mutta sitten sammuivat, kun tämä päättikin väistää... Meni siinä vähän maku koko kirjailijan tuotannosta, kun ei noissa formuloissa siihen aikaan jarruvaloja ollut.
Tosin en ole teosta alkukielellä lukenut; siinähän saatettiin selostaa sen ajan liikkuvien siipien asennon muutosta, kun jarrutetaan, tai jousituksen geometriaa, ja suomentaja on keksinyt helpomman tavan kuvata niinkin yksinkertaista asiaa... Macleanin innoittajana formulamaailmaan kerrottiin olleen Sveitsissä naapurissa asunut Jackie Stewart, skottilainen kolminkertainen f1-maailmanmestari 60-70 lukujen taitteen ajoilta.
jaakkovaakko
