Ja jos se aloituskohdan haku on polkimesta hakusessaan, niin laittaa vaihteen päälle, vaikka kakkosen, ja työntää pyörää takaperin kytkintä vetämättä niin pitkälle kuin menee. Siitä sitten se "long, swinging kick", eli tarkoitus on tasaisesti kasvattaa pyörimisnopeutta sinne puristusvaiheeseen asti, eli melkein kaksi kierrosta on aikaa ladata energiaa vauhtipyörään. Silloin vauhtipyörä vie puristuksesta yli, eikä jalka. Jalan täytyy ensin tietää, mitä tehdään, siinä ihan alkuvaiheessa, ettei polje hukkaan sitä alkumatkaa. Ensin käynnistysmekanismin kosketukseen haku polkematta yhtään tippaa moottoria eteenpäin. Sitten kun potku aloitetaan, se tähtää nimenomaan ja vain siihen, että moottorin pyörimisnopeus on suurimmillaan siellä parin kierroksen päässä, eikä heti alussa.
Noissa kaksitahtisissa trialeissa on aika alhaalla aukot ja aika tuhdit puristukset. Niillä ja suurin osa kuskeista räpeltää käynnistyksen kanssa. Yks tervakoskelainen harrastaja aikoinaan laittoi kädellä käynnistyspolkimesta käyntiin omansa, ja naureskeli, kun toisilla potki jalalla polkiessakin takaisin, tai ei muuten vain käynnistynyt. Yhdenkin kierroksen matkalla sai vauhtipyörään ladatuksi riittävän energian. No, myönnettävä on, että taisi tällä harrastajalla olla ruista ranteessa enemmän kuin toisilla...
jaakkovaakko