Riittääks ajotaidosta se, että itse arvelee osaavansa vai tarviiko muuta näyttöä?
Oikeesti oon siitä sammaa mieltä, ettei tuonne metsään oikeen pitäs keskenään mennä. Tekniikan lisäks voip pettää arvio joskus muutenkii, hyvä on olla joku mukana. Oon ite saanu tuon 140-kilosen kawiaisen yhen kerran noin viijen kilometrin päässä kotonta molemmat pyörät napoja myöten suohon, ei ollu eturengas kovan reunalta metriä etempänä, vaan silti alko välillä tuntumaan, ettei lähe yksin. Vaan ko maltto puuskuttaa kannon nokassa sykkeet tän ikäsen raja-arvojen alapuolelle, niin jo vain lähti, ei tarvinnu talsia apua hakemaan. Niiko sanoin, ois kaveri kelvannu sillo. Mutta sitä tarkotin, että jos on joko kaluston tai osaamisen puolesta se, jota koko ajan pittää auttaa, ei se rooli oo mukava. Siks ite ikämiehenä ajelen mieluummin vähän kevyemmällä pelillä ko ajokaverit, mennee auttamiset paremmin tasan, tai jään jopa saamapuolelle; mukavampi ängetä joukkoon...
Tuon niksiporukan matkat noitten videoitten valossa on jottain sellasta, että 90% matkasta pääsis millä tahansa katupyörällä, 98% millä tahansa möhköendurolla kevyesti yksin. Mutta kun pari prosenttia tai vaan se yks puron läpi kahlaaminen on sellanen, että katupyörän joutus joukkueena kantamaan. Maata vasten oleva puunrunkokin on aika hankala paikka, jos ei oo maavaraa eikä koneen alla minkäänlaista liukulevyä.
Vieläkään en milläänlailla tuomitse tai moiti kenenkään valintoja, omiani vain esitin, ja ne perustuu tiettyihin lähtökohtiin. Ajamisen osaaminen ja nostotehokin on annettuja faktoja, ei ne enää seitenkympin iässä parane. Päinvastoin kyllä. Mutta omat ja kalustonsa rajat kun muistaa, niin varsin nautinnollinen harrastus on moottoripyöräily asfaltin ja jopa varsinaisten teitten ulkopuolella, yhä vielä!
Autoista on sanottu, että nelivedon saa kiinni paikkaan, mihin ei kaksvetosella kukkaan menis. Pätee myös moottoripyöriin, ei edes trialpyörää ihan mihin vaan saa menemään. Eikä tulemaan pois. Tolkku on oltava kuskilla, mihin tarjoaa.
Jaakko