Mie ja vierastan ajatusta jytäristä seikkailupyöränä. Pien maavara ja olematon joustomatka on ne asiat; pattiteillä on pitempi ja pehmeämpi jousto aikamoinen mukavuustekijä. Ja paksu satula ja jalkatappien ja satulan väli sellanen ettei oo polvet suussa, ja voip pienellä vaivalla ja polvien kipeytymättä ottaa aina patikossa vähän jaloillakin vastaan. Vaikka ei räkävauhtiin pyrkiskään.
Ite jo vuosia ajellu Kawan kakspuolikkaalla leikkiendurolla; en ennää lähtis noille niksipirkkojen ojien ylitysreissuille yhtää painavamman laitteen kanssa. Ihanne ois omissa haaveissa joku 350-KTM kisaenduro, mistä ois puotettu joustot noin 250 milliin ja tehot noin 30 hevosvoimaan, siis molemmat niin toteutettuina, että ne myös säädöiltään ja toiminnoiltaan vastais hiljasta vauhtia ajelua. 120 kiloa peruspainoa ja siihen vähän takahäkkiin tukevuutta, että jonkunlaisen tavarankuletuskapasiteetin sais aikaseks. Siis haaveissa, mihin jääkin, ei oo mittään intoa käyvä mittään rakentamaan enää. Ajellaan tuolla mikä on, ja sen ehoilla, se mitä ajellaan.
Kawan 23 hevosvoimaa aiheuttaa sen, että satasen teitä ei oikein viittis ajella, eikä pääteitä muutenkaan. Kyllä sillä voip satasta matkavauhtinakkii pittää, mutta ei se oo oikein kivaa. Silloko oli vielä TDM toisena, oli oikeesti muistettava, että rekan ohitus on eri asia KLX:llä ja TDM:llä, toinen tarvii aika paljon pitemmän suoran... Nyt kun ei oo millään tehokkaammalla ajellu aikoihin, sen muistaa itestään. Seikkailureissuja pienelläkin ajelee, pitkiäkin, mutta matkaseura on oltava samanlaista ainakin hengeltään, ettei paaheta suorinta tietä yhtään enempää ko mikä on ihan pakko.
Tuo Pekan XT näyttää kuvissa aika sopperilta, vois kuvitella että mennee suoraan helposti pehmeessä, mutta pyrkii menemään suoraan sillonkin ko pitäs kääntää? Nuo tuon ajan etujousituksen akselin ohittavat alaputket ja saavat mieleen muutaman kauhusekunnin muistikuvia siitä, kun putken pää nappaa spoorin reunaan ja tinttaa ukon stongan yli kankaalle... Mutta jos seikkailupyörään haluaa joustoja, ja satulan ja tappien väliin matkaa, vääjäämättä karkaa satula ylös. Ja sillo ei saa meillä jämäkasvusilla olla pyörässä massaa kovin paljoa; jos jalat yltää maahan vaan varvastamalla, on ojissa ja allikoissa hiljaa mennessä ongelmia tiedossa. Ite oon Kawiaista pikkasen mataloittanu ulkomailta tilatuilla pidemmillä koiranluilla, ja sitten hallitusti molemmista päistä, että ohjauskulma jäi miun mieleiseks, eli Kawiaisen tapauksessa aavistuksen loivemmaks ko vakiona, eli vähän halusin vakaammaks pehmeessä, ja vielä se kääntyy miun mieleisellä tavalla kantojen ja kivien kiertämiseen poluilla. Nyt ylettää koivet sopivasti maahan sillon, ko ajaminen menee ankkakävelyks.
Mutta niiko Nikkainkii totes, Pekka tekkee omallaan mitä haluaa, eikä tuossa taija maailman ainoa kappale kuitenkaan muotoonsa muuttaa, rakens siitä mitä hyväjää. Noista kuvista kattoen ja käynneistä kuunnellen hattua nostan Pekan tekemisille, komeita ja toimivia laitteita tuntuu siitä tallista lähtevän, oli kyse sitten mistä pelistä vaan!
jaakkovaakko
