Oma korttihistoria kulki niin, että 18-vuotiaana 1968 - autokouluun menin jo ennen syntymäpäivää - ajoin yksityisen kuorma-autokortin. Varusmiespalveluksessa olin tykistön kuljetuksessa, ja siellä sain armeijan ajokortin. Siviiliin pääsin tammikuussa 1971, ja tuo armeijan ajokortti oikeutti hakemaan ammattimaista kuorma-auton ajokorttia. Ja tuo ammattimainen ajokortti sitten vaihtui iso-E-kortiksi ajokorttiuudistuksen myötä. Olisi vaihtunut, vaikka ei olisi ajanut ollenkaan kuorma-autoa tuossa välissä, minähän kyllä ihan työkseni sekä puoli- että täysperää hetken ajelin. Tukkukaupan piirissä myöhemmällä, suunnittelussa tai keskijohdossa oleskellulla työuralla muutaman kerran kävin verestämässä ison auton ajokokemusta. Vielä sain silloin täysperän laituriin, jopa ihan suoraankin... ja Jyväskylän tekulla oli sellainen TVH:n entinen Sisu, nokkamalli, Cummins ja Fuller, sillä tuli siellä töissä ollessa vielä 90-luvulla muutaman kerran kokeiltua, saako Fullerista rutisematta pykälät päälle. Muutaman kerran tahtoi ensi metreillä hukkua vaihde, joutui pysähtymään ja aloittamaan alusta, mutta kyllä se vielä lähti sujumaan. Onkohan niin, että tällä vuosituhannella en ole minkään kuorma-auton ratissa ollut lainkaan?
Mutta oikeata tarvetta tuolle iso-Eelle ei ole itse asiassa 70-luvun puolen välin jälkeen ollut, olen vain pitänyt sen tuossa roikkumassa. Vaikka sen takia onkin pitänyt kortti uusia aina 5-vuoden välein, eikös se ole ollut 50-vuotisesta lähtien, lääkärintodistuksineen päivineen, vai muistanko väärin? Parilla viime kierroksella on lääkäri erikseen tiedustellut tarvetta sille Eelle, mutta niinkuin sanoin, olen sen ihan vain elvistelläkseni mukana pitänyt. Ensi vuonna on asia esissä, ja kait ne CE:t siitä jää pois. Siis 70 vuoden ikäisenä olisi uusittava kahden vuoden välein, kun B menee edelleen viiden vuoden välein.
Sitä olen joskus pähkäillyt, että ymmärtääkö sen oikeasti itse, milloin on aika luopua kokonaan moottoriajoneuvoilla liikenteen sekaan menemisestä? En nyt vielä ole huolestunut, mutta sekin päivä kait vääjäämättä edessä on, jossei satu noutaja muuten korjaamaan?
- tällästä pähkäili tällä kertaa jaakkovaakko -