Pikkukundina faijan kanssa dallattiin hagiksen halliin ostamaan veripalttua. Puolukkahilloa.
Lienee tämän vanhuksen makuaisti muuttunut mutta "oikeen makuista" talkkunajauhoa ja piimää ei löydä mistään.
Miksi kansa on lihavaa?
Limpsapullot oli 0,33 litraa, pikkupussi halva popkornia makso 30 penniä. Käsite oli myös 20 pennin karkkiaski. Nallekarkit.
Nyt on limut 2 litrasissa puteleissa, leffassa pitää olla ämpäri poppareita, karkit maxipusseissa. Suklaalevyt kuin helevatan isoja.
Kuppilassa tuotiin annos eteen ja sitte söit sen, nyt pitää olla itseotossa ämpäreittäin sapuskaa että saa syödä ittesä kipeeks.
Ei ennen kukaan kulkenu kadulla kahvimuki tai piristysjuoma kourassa. Ei käyty lenkillä kun muuten liikuttiin niin pirusti, eikä ollu litran vesipulloa mukana. Nykyihminen makaa himassa ja lähtee sitte puolentunnin kävelylenkille, ja kuolee sinne jos ei sillä ole litraa vettä mukana. Sitte on hyvä omatunto mennä soffalle näpsyttelemään kaukosäädintä ja kattoa jotain mitä sanoo ihan paskaksi. Duunista tullaan lievää ylinopeutta, kirotaan hitaampia, että pääsee ajoissa näpsyttään kaukosäädintä.
Inarin mummo asu tiettömän tien takana tunturissa. Haki järvestä kalaa, hoiteli porojaan, teki talven polttopuut siinä joutessaan, lähimpään naapuriin polkua muutama kilometri, siellä oli postilaatikkokin. Ikinä ei lähteny luontoretkelle. Tupaan tuli pari turistia. Kattelivat ikkunasta tuntureita. "Ootteko käyny noissa?" Mummo ei ensin ymmärtäny kysymystä, meni ikkunalle kattomaan, "mitä ihmettä mie olsin nuilla tunthureilla tehny". Sielä mithän ole.
Ja mitä läskiin tulee, niin ei kunnon läskiä enään mistään saa.
