Ei kai se mitään muutosvastarintaa ole jos haluaa välttämättä maksaa kaupassa tai kuppilassa käteisellä, ajaa keppivaihteisella, ei tykkää start-stop-automatiikasta tai haluaa matkustaa pankkiin paikan päälle asioitaan hoitamaan.
Mutta se on änkyröintiä jos urputtaa että pankki on kaukana ja huonosti auki, tai siitä että tiskillä asiointi tai paperilasku maksaa erikseen, mutta ei silti halua verkkopankkia tai e-laskuja. Ajelkoot pankkiin vaikka 100km sivu, ja mapittakoon laskuja sydämensä kyllyydestä, mutta turha valittaa kun helppokin vaihtoehto on olemassa. Pohjois-Amerikan mantereella kirjoitellaan ja postitellaan edelleenkin shekkejä laskusta revityn kupongin kanssa puhelinfirmoihin, sähköyhtiöihin ym, se tuntui minusta jo 20 vuotta sitten hölmöltä ja vanhanaikaiselta kun olin jo siinä vaiheessa vuosikaudet asioinut Merita-pankin verkkopalvelussa. Mutta se oli Ameriikkaa se.
Käteinen raha on kaupalle ja pankeille hankalaa ja kallista käsitellä, heijastuu hintoihin, altistaa ryöstöille (sekä kaupat että yksityiset ihmiset) ja muutenkin, minkä HELEVETIN takia ensin pitää vinguttaa sitä korttia automaatissa että saa jonkun tasakymppiluvun euroja, sitten kääriä ne taskuunsa ja kuljettaa kauppaan ostamaan jonkun satunnaisnumeron edestä tavaroita ja saada kourallinen vaihtorahoja? Niitä hiluja sitten kaivetaan kuppilan jonossa kukkarosta (ja purnataan kun nämä "uudet" eurokolikot on niin hankalia, kyllä markka oli parempi, laske sinä likka tästä, älä niitä isoja ota) ja viivytetään kaikkien asioimista. Emminäymmärrä. Yksityistenkin välillä on elektroninen maksu kätevä, jos vaan molemmilla on vaikka PayPal. Pelaa viiveettä älypuhelimella (ai niin, älypuhelimella...

). Käteinen on tietysti kuningas kun maksellaan hieman harmaita polttopuita tai työttömyyskorvauksella kituuttavalle sukulaiselle jotain remontinkorjauspalkkoja mutta kaikessa laillisessa toiminnassa verkon yli maksaminen on turvallista. Jälleen Amerikassa, käteiselle oli siellä paikkansa kun piti esim laittaa tippiä tarjoilijoille ym palveluväelle, mutta Suomessa kun ei tippikulttuuria ole, niin käteisen käyttö varmasti tulee vähenemään.
Keppivaihteisella ajamista en itse suosi, jos on automaatti olemassa. Mutta sen verran junttura olen itsekin että omaksi en ropottivaihteista osta, automaatissa pitää olla momentinmuunnin. Se on
30-luvun 40-luvun tekniikkaa ja tietysti hukkaa tehoa jonkun verran mutta sitä varten on ahtimet keksitty. Ja tosiaan momentinmuunninloota vääntöä vailla olevan tai muuten alitehoisen moottorin kaverina on kamala, ennemmin sellaisissa keppivaihde. Eli riippuu tilanteesta, mutta makuasia, ja jos valinnanvaraa on niin miksi ei sitten kepittelisikin. En minä automaattivaihteista motskariakaan ostaisi, vaikka mopoajan ajelut hoituivatkin automaatti-Solikalla

Ja kaikenlainen "äly" autoissa lähinnä ärsyttää, esim "mukautuva" automaattivaihteisto, sen toimintaa ei voi ennakoida kun se yrittää ajatella kuljettajan puolesta. Automaatti-ilmastointi sen sijaan on erinomaisen hieno keksintö, ei tarvi säädellä hanikoita paitsi Volvossa joka aina haluaa pistää puhaltimen niin pienelle että takapenkillä tulee tunkkaista.
Mutta tällä palstalla kai sitä ollaan lähtökohtaisesti hieman konservatiivisia änkyröitä kaikki kun kerran vanhojen härvelien kanssa tykätään puuhailla