Ei ole Joukolla aukkoja tiedoissa.
Verotuskäytäntö meillä pyrkii siihen, että työn tekemisestä tekijälle aiheutuvat kulut on mahdollista vähentää verotuksessa. Nämä kulut voidaan yksilöiden osoittaa, kuiteilla tai muulla luotettavalla tavalla. Joillekin kuluille on sitten verottaja laskenut jonkun perusteen, erityisesti sellaisia käyttökohteita, joita käytetään sekä omiin että työn tekemisen tarkoituksiin. Esimerkiksi juuri auton käyttö, kun sillä ajetaan sekä työhön liittyviä että muita ajoja. Työnantaja maksaa työntekijälle kilometrikorvausta oman auton käytöstä työajossa, tämän korvauksen suuruus on sinällään työnantajan ja työntekijän keskinäinen asia, mutta verottaja määrittelee suurimman korvauksen, mikä on verovapaa. Jos työntekijä suostuu tai työehtosopimus antaa myöten, voidaan maksaa vähemmän kilometrikorvausta, voidaan myös keskenään sopia korvaus suuremmaksi, mutta verottajan määrittämästä rajasta yli menevä osuus on veronalaista tuloa.
Tavoite on kuitenkin verovapaus todellisten kulujen osalta. Jos työntekijä pystyy aukottomasti osoittamaan todelliset kulut suuremmiksi kuin tuo verottomaksi määritelty korvaus, on verottajan hyväksyttävä todellisten kulujen määrä verottomaksi.
Kun pääomasijoittajat tai yritykset tekevät verosuunnittelua - esimerkiksi siirtämällä yritysten rekisteröintiä ulkomaille - syntyy suuri huuto; rikollisia, veropakolaisia, tuomittava vähintään vankeuteen. Vaikka kaikki toimenpiteet ovat täysin valitsemamme eduskunnan säätämien lakien ja asetusten mukaisia. Eikö tällä samalla periaatteella pitäisi itse kunkin verottomia kulukorvauksia saaneen tunnollisesti ilmoittaa, jos todelliset kulut ovatkin olleet maksettuja verottomia kulukorvauksia pienemmät, erotus verottajalle ja joko palauttaa ylimääräiset kulukorvaukset työnantajalle tai maksaa siitä määräytyvät verot?
Vai onko siinä se normaali raja, että rikkaampien kuuluu maksaa, ei minun? Vai sen takana oleva totuus, että jonkun muun kuuluu maksaa, ei minun...
jaakkovaakko