Kävin tännääki kävelemässä jäällä; kymmenkunta kilometriä tallasin. Rannasta nousu tänne ylemmälle kadulle alko jo ottaa voimille. Mutta tiijättekö mitä? Se sama nainen tuli taas suksilla vastaan, ja taas lupas keittää kahvit!
Nuista jälistä: Tutkin kaikenlaisia oppaita, niiko wikipediaa. Sen tiijon mukkaan nuo on pienemmät ko valkohäntäkauriin (eppäilijöille ilmotan heti, että sen elikon nykynen virallinen nimi on valkohäntäkauris; jotkut ajastaan jälessä olijat saattavat kutsua valkohäntäpeuraks tai jopa laukonpeuraks) jälet, mitat sattus paremmin metsäkauriin - ruottiks rådjur - sorkalle. Niitä kulkijoita siinä porukassa on ollu viis, ja kaikilla on nenä näyttäny sammaan suuntaan kulkeissa. Metsäkauriskanta on mannersuomessa opuksien mukkaan noin 20.000 yksilöä, mutta ei oo kovin runsas täällä enemp itäosissa maata, mahollinen kyllä. Meijän rouva oli autolla syksyllä töistään tulossa, ni tuossa Mikkelin ja Anttolan välillä oli ojasta pompannu sellanen bambi etteen, mutta onneks seuraavalla pompulla takas ojaan. Ei säikähtänneen naisen verkkokalvoille ollu niin tarkkaa kuvvaa jääny, että ois tiijetty, oliko valkohäntä- vai metsäkauris ollu. Se pomppukäyttäytyminen viittais just metsäkauriiseen. Varmuuven sais ko ne sattus kameran etteen.
Kovasti tuolla jäällä mennee jälkiä ristiin-rastiin. Suksen, ihmisen, koiran, mönkkärin, potkukelkan, moottorkelkan. Välin lämpimät kelit ja vessatteet nosti jäälle runsaasti vettä, mutta se lumikerros päällä oli huvennu nii ohkaseks, että välivesi on jäätyny nyt pakkasien aikana läpi, siellä on hyvä kulkee taas. Menis Kawakin hyvin, jos ois saanu aikaseks vääntää nastakumit vanteille. Elikon jälkiä oli sellasiakin, mitkä oli menneet itekseen ilman mukana kulkijaa, ja oli aika isot koiran jäliks.
Päätän jäätilanne- ja jälkiraportin tähän. Maisemakuveja saattaa myöhemmin puskea esiin, niitä on kameran kortilla.
jaakkovaakko
