Tuossa tosiaan tulokulma on niin, että kuorma-auton kuljettaja ei muuten oikealle näe kuin toimimalla Mika Törnen kuvaamalla tavalla. Tuossahan tuo sivutie yhtyy isompaan tiehen heti tasoristeyksen takana. Kovin kallis muutos ei olisi, jos tien liittymäkohtaa isompaan tiehen veisi tarvittavat metrit koilliseen, jotta tien ja radan kohtauskulma olisi 90 astetta tai jopa hieman toiseen päin viisto; kuljettaja näkee omalle puolelleen hieman takaviistoonkin, mutta ei toiseen suuntaan. Tämä olisi maanlaajuisesti minun mielestäni mahdollinen vaade, että kaikki pikkuteitten vartioimattomat tasoristeykset olisi oltava kohtisuoria rataan nähden tai hieman "oikeaan" suuntaan (meillä kuitenkin aika vähän käytössä ajoneuvoja, joissa ratti on toisella puolella) viistoja, mutta tuollaisia loukkuja ei sallittaisi. Emme tämän onnettomuuden syytä tiedä, eikä kuvaamani muutos kokonaan inhimillistä tekijää poista, mutta helpottaisi jokaista kuljettajaa ja saattaisi joltakin tragedialta pelastaa. Jos tasoristeykset kiellettäisiin kokonaan, vaikeutuisi tai menisi mahdottomaksi aika monta toimintaa syrjäseuduilla.
Monen palstalaisen varusmiespalveluksen aikaan istuttiin kuorma-autojen lavoilla puupenkeillä. Minulle oli uusi tieto nuo nykyiset istuimet, joissa on niskatuet ja turvavyöt. Enemmän pidän ihmeenä ja ehkä jossain määrin noiden penkkien ansiona sitä, että onnettomuudesta selvisi sentään osa Masissa olleista. Ainakin kuvat onnettomuuspaikalta kertoivat karua kieltä törmänneiden ajoneuvojen massasuhteesta.
Tuohon Nikkasen kirjoitukseen Ylen uutisoinnista: ymmärrän Eeron kannanoton, mutta olen edelleen eri mieltä. Minä odotan Yleltä vastuullista ja ammattitaitoista toimintaa vaikeissakin tapauksissa. Jos suomenkielisiin uutisiin ei saada suomenkielistä ja muutenkin ammattinsa osaavaa toimittajaa paikalle, odotetaan ja lähetetään uutiset vasta sitten, kun on jotain oikeata kerrottavaa. En halua iltasanomien tai vielä vähemmän MV-lehtien juttuja verovaroin toimitettavaan mediaan, niitä on tarpeeksi muualla. Minusta tämä on tietyllä tavalla ammattiylpeys kysymys; en usko Eeronkaan luovuttaneen rikkinäistä kodinkonetta täydellä veloituksella asiakkaalle saatesanoin, etten minä tästä mitään ymmärtänyt eikä siitä mitään tullut, mutta tämän se nyt kuitenkin maksaa? Vastuu tuosta täysin epäonnistuneesta uutisoinnista ei ole yksin toimittajareppanan; kyllä se on Ylen valinta ja vastuu kulkee linjassa pääjohtajalle asti!
Se on totta, että tekevälle sattuu, opiksi niistä voi ja pitää ottaa. Virheitä olen tehnyt itse, ja saatan tehdä jatkossakin. Maksavana asiakkaana minulla mielestäni on kuitenkin oikeus arvostella tehtyä työtä.
Jaakko