Puuveneen huolto tuntuu olevan sellainen asia, että niitä ”ainoita oikeita” menetelmiä on kymmeniä. Moni tyrkyttää omia kokemuksiaan ja mielipiteitään totuutena, vaikka voisi olla monia muitakin, joskus parempiakin keinoja. Varsinkin netin keskustelut on välillä aikamoista kiistelyä. Mutta sitten kun on juurikin näitä kymmeniä vuosia puuveneiden kanssa hartaasti touhunneita tapauksia, niin kyllä ne vinkit kannattaa kuunnella ja tarkkaan harkintaan ottaa. Siinä voi oppia pienessä tovissa monta tärkeää seikkaa. Toki terve kriittisyys on hyvä pitää aina mukana.
Mitä nyt on tullut lueskeltua ja jutusteltua näistä, niin tuo hyvän kyllästämisen tärkeys on jäänyt kyllä mieleen. Se asia pitää ottaa hyvin hoitoon. Tämä vene on maalattu sisältä, ja niinpä sieltä ei voi kyllästettä laittaa. Myyjä kuitenkin kertoi kyllästäneensä sisälaidat ennen maalaamista.
Tarkoitus on tosiaan hioda lakat pois, kyllästää ulkopuolelta pellavaöljy-terva-lahonsuoja -seoksella ja lopuksi vielä sivellä pintaan tervaa. Näin ainakin tällä hetkellä olen tuumiskellut, mutta onhan tässä aikaa vielä muuttaa mieltään moneenkin kertaan. Suurella todennäköisyydellä kuitenkin tervaan veneen. Tykkään tervan tuoksusta, en kaipaa veneeltä ns. turhaa hienostelua, ja tervan perinteisyys kiehtoo.
Joku aiempi omistaja on tiivistellyt halkeamia jonkin sortin silikonilla. Ne aion ronkkia pois ja laittaa tilalle Pyhän Pietarin venekittiä. Sitä tuli pari purkkia veneen mukana. Siinä on lähinnä tervaa ja jotain vahaa. Kuulemma hyvä aine.
Veneen kannet ovat tosiaan viimeistelyä vailla. En vielä tiedä mitä niille tulen tekemään, mutta lasikuitua en niihin mielellään laittaisi. Tässäkin mielelläni tekisin jollain perinteisellä konstilla. Ja se hinta. Näillä näkymin työt loppuu taas pian, ja silloin kyllä joutuu tekemään ratkaisut hinnan perusteella. Huonoa ei kuitenkaan hyödytä tehdä, siitä tulee vaan paha mieli ja lisää kustannusta. Pitää miettiä mahdollisia ratkaisuja. Kiire ei onneksi ole, ensi kesään on vielä reilusti aikaa. Ei tosin pidä tuudittautua tähän… Kyllä se kiire tulee jos liian saamaton on.
Olen lähiaikoina käveleskellyt paljon viereisessä venesatamassa. Eilen kävin siellä haahuilemassa ensimmäistä kertaa veneen oston jälkeen, ja kyllä siellä liikuskelu tuntui nyt erilaiselta kuin ennen. Penskasta saakka on ollut kiinnostus puuveneisiin. Naapurin ukon aikalailla tätä vastaavaa venettä ihastelin pikku poikana. Ja soitinkin Eskolle, yli kahdeksankymppiselle ukkelille, veneen oston jälkeen. Hänhän siitä innostui, ja tuumasi että puuveneprojektit on niitä parhaita projekteja. Sanoi vielä, että tulisi auttamaan kunnostuksessa jos asuisi lähempänä. Pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttähän nämä vaatii, mutta IC:n kanssa puljaaminen on kyllä opettanut sitä. Nyt on sellainen tuntu, että tästä saattaisi tulla pitkäaikainenkin harrastus ja jopa osa elämäntapaa. Mutta eipähän tuota voi tietää. Innostus voi kadota nopeastikin. Katsotaan, aikahan sen sitten näyttää.
[ylläpito on poistanut liitteen]
