Kysehän on välinpitämättömyydestä. Ja valitettavasti tuo välinpitämättömyys näyttää nyt nyt leviävän myös yhteisöllisyydestään aiemmin tuttuun motoristiporukkaankin. Toisaalta yhteisöllisyys on ollut jotain harrastuksellemme uniikkia, ja asia, joka auttoi esimerkiksi torjumaan pelätyn omistamisen verotuksen, koska puhalsimme (vielä) yhteen hiileen.
Merkkejä tuosta välinpitämättömyydestä näkyy muitakin. Morjestaminen oli ehkä se ensimmäinen, ja siitä on keskusteltu jo niin paljon, että ei siihen sen enempää, kuin että minä moikkaan vieläkin, kunhan se ei haittaa ajamista. Ja niin moikkaan erään harrasteautomerkin kuskeja, sekä karavaanareita. Kuulemma rahtaritkin tekevät samaa?
Toinen motoristeille aiemmin selvä juttu oli tsekata tien varteen seisahtunut pyörä mahdollisen avun tarpeen varalta. Nykyisin kyse näyttää kuitenkin olevan useimmin siitä, että muoviluoti parkataan juuri siihen kohtaan, kun puhelin ilmoittaa, että tuli tarve somettaa. Oli se sitten siihen sovelias paikka tai ei. Ja jo hiljentäminen koetaan tärkeän sometushetken häiritsemiseksi?
Kolmas outo käyttäytyminen on kaahaileva ohittaminen. Ei enää puhettakaan, että suurinta sallittua nopeutta ajavaa motoristia ei toisen kanssamotoristin kuuluisi ohittaa. Vaarallisin tältä kesältä oli kymmenisen motoristin porukan suorittama ohitus, tuplan keltaisen viivan alueella, ja kaksi pyörää rinnakkain vastaantulijan kaistalla. Muutaman km päästä olisi ollut ohituskaistakin, ja edessäni oli myös pari autoa, joista mentiin samalla heitolla ohi. Kaikki rajoituksen mukaista vauhtia ajavia.
No samasta välinpitämättömyydestä kertoo myös viikko sitten karavaanarialueella kuulemani vuodatus. Sekin yhteisöllinen, monen mielestä jopa sisäänpäin lämpeävä porukka. Naapurivaunun vanhempi rouva avautui kommentoimaan meille alueen nuorten häiritsevästä mekkaloinnista. Ja ihmetteli kovasti vanhempien käytöstä, kun paikan isännät olivat yrittäneet saada heitä käyttäytymään fiksummin. Olivat saaneet melkoisen ryöpytyksen että meidän lapsillehan ei muut saa sanoa yhtään mitään. Joka siis johti siihen, että nyt tilanne oli jo ryöstäytynyt käsistä, kun kukaan ei uskaltanut enää puuttua.
Kyllä tuo kaveri oli jo pujottautuessaan itse pyöränsä satulasta huomannut mitä tuli tehtyä, sen verran naftisti siinä oli tilaa. Siinä vaiheessa olisi mahdollisen vahingon voinut hyvin korjata siirtämällä pyöräänsä, eikä hoitaa asiaa välinpitämättömyydellä.
No, pääsimme pois, koska olin onneksemme jättänyt kymmenisen senttiä tilaa taakseni, jota en yleensä tee, vaan jätän takapyörän katukivetystä vasten. Ja sain kyytiläisen mukaan kadulla, jatkuvan autovirran seassa, ilman että mitään tapahtui.
Ja totta. On väärin laittaa nettiin still-kuva, ja vieläpä vanhanaikaiselle keskustelupalstalle. Nykyisin pitäisi jakaa videota instassa ja juutuubissa, hästäkkien kera.
