Yleensä ottaen olen hiukan vaatimattomampien ja arkisempien kulkuneuvojen ystävä. En ole uudempien loisto- tai urheiluautojen ystävä, mutta vielä 1930-luvulla ja ennen sitä on tehty monia erityisen jänskiä urheilullisempia kojeita. Oikeastaan kaikki mahdollisimman ärjyt tieliikennekelpoiset autot siltä ajalta, kun autossa oltiin vielä säiden armoilla, kiinnostavat. Pilven päällä leijailemisen tuntuinen autoilu ei niin innosta. Mieluummin pukeudun autossa talvella karvahattuun kuin shortseihin. Autolla pitää tuntea ajavansa. Kaiken ei aina tarvitse olla vaikeaa ja ikävää, mutta hyvään harrasteautoon ei sulkeuduta pois luonnon olosuhteista, vaan ne ovat osa autoilua. IC:lläkin olen huomannut nauttivani eniten sateessa ajamisesta.
Pidän monen ikäisistä autoista, mutta 1920-30 -luvut kiinnostavat eniten. Minulla ei ole oikeastaan mitään kovin täsmällisiä unelmia asian suhteen, enemmänkin olen haaveillut tyyliin "joskus tarttee hommat joku jänskä vekotin". Tässä on kuitenkin muutama sellainen, jotka kiinnostavat tavanomaista enemmän.
Jos olisin oikein viimeisen päälle rahan kanssa autokaupoilla, niin
tällainen Bentley olisi varteenotettava hankinta. Historiallisesti ja teknisesti kiinnostava, kaunis, ja ajamisen kokemus on epäilemättä väkevä:
Myös 1930-40 -lukuinen Tatra V8-koneella olisi komea ja monella tavalla kiintoisa vehje. Tämäkään ei ole mitenkään arkinen ja vaatimaton, mutta jotain viehättävää siinä on:
Sitten olisi niitä arkisempia vekottimia. Jokin jokamiehen kanttiauto olisi ihan realistinen vaihtoehto museomiehenkin palkalla. Pääsin muutama viikko sitten A-mallin Fordin puikkoihin, ja sellainen kyllä kelpaisi. Hienoja ovat, ja luonto tunkeutuu takuuvarmasti pakkaspäivänä sisälle asti... Niillä voi vieläpä jokseenkin järjellisesti ajaa nykyliikenteessäkin. Oikeastaan kuorma-autoversio kiinnostaisi enemmän, mutta sinne ei mahdu kaverit kyytiin, joten henkilöautomalli olisi siinä mielessä parempi:
Jostain syystä pidän piikkinokka-Mossesta. Toki myös esikuvana ollut Ooppeli menisi.
Tällä hetkellä käytännön tarpeiden vuoksi odottaisin autolta suhteellisen hyvää luotettavuutta, matkakelpoisuutta, mahdollisuutta ajaa vuoden ympäri, edullista hintaa ja varaosien saatavuutta. Näistä syistä olen nyt haaveillut kuplavolkkarista. Kahtelin tuossa yksi päivä netissä, ja suurin piirtein vuosi 1968 taisi olla se esteettinen raja, jota ennen auton pitäisi olla valmistettu. Sen jälkeen ei näytä enää niin hyvältä.
Olen pitänyt volkkareita turhan tavanomaisina, ja sitä ne ehkä ovatkin. Niillä on kuitenkin hieno historia, ovat sinänsä ihan kelpo autoja ja näyttävät hyvältä. Käytännöllisyys ja puutteet ovat sopivassa suhteessa.
