Kirjoittaja Aihe: Lasitettu terassi  (Luettu 3230 kertaa)

Huhtikuu 07, 2017, 14:46:06 ip
Luettu 3230 kertaa

Jaakko Latvanen

  • Vieras
Meillä on olohuoneen ikkunan eessä tuollaista oleskelualuetta, ei kovin paljon, mutta on kuitenkin.  Siinä on keinu, ja kesällä muovinen pöytä ja tuolit.  Järvi häämöttää puitten välistä.  Mukava siinäkin on istuskella saunan jälkeen olusilla tai kahvilla joskus, vaikka ihan katotonta tilaa onkin.

Minulla oli myöhemmässä poikamieselämässä kerrostalossa parveke, lasitettu sellainen.  Lasitus jatkoi aika tavalla käyttöaikaa keväin, syksyin.  Haittoja hankalakäyttöiset ja rämisevät lasit, eivätkä oikein kovemmassa tuulessa pysyneet avoimina lukituksissaan.  Lasit kiinni se oli taas aikamoinen pätsi vähänkin aurinkoisemmilla keleillä.

No nyt on täällä huushollissa elätelty ajatusta, josko tuohon olohuoneen eteen saataisiin jonkinlainen terassi, joko vain katolla tai lasitettuna.  Olohuoneesta siihen menisi ovikin, joka ei tosin ole ollut missään käytössä tähän asti, on kuljettu apukeittiön ovesta takapihalle.

Rajoittavia tekijöitä on (laiskuuden ja köyhyyden lisäksi) se, että järvinäkymää olohuoneen ikkunasta on sen verran vähän, ettei sitä haluaisi yhtään peittää, eikä valon pääsyäkään juuri rajoittaa.  Jos terassin katon tekee samalle kulmalle kuin talon katon, se putoaa äärireunalta helposti vähän silmille sisältä katsoen.  Toinen arveluttava asia on nuo pikkulinnut, joita talvella syötetään; niitä ei haluttaisi löytää vainaina laseihin törmänneinä.

Onkos kellään kokemuksia lasitetuista terasseista, tai valokatteella katetuista?  Mikä olisi minimi kattokulma, mistä lumet tulevat itsekseen alas?

Raadin raatimista odottellen jaakkovaakko

Huhtikuu 07, 2017, 17:40:54 ip
Vastaus #1

teuvo venäläinen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 633
Vaikka en mistään mittään tiijä niin kerron kuitenkin.
Esim.Keraplastin katteen minimi on 1:10.Katteen ruoteet mitoitettava siten että kestää normaalin lumikuorman.Varsinaiselle vesikatolle tuplalumisesteet ettei missään tapauksessa kattolumet vyöry katteelle.
Osa seinistä kiinteitä lasiseiniä rungolla ja tarvittavat osat liukulasiovia rungolla.On lämmintä ja tarvittaessa viileätä.
Perustuksia tarvii sen verran että kestää terassin kokonaiskurmat ja routaeristystä sen verran että pysyy paikoillaan.

Huhtikuu 07, 2017, 19:19:12 ip
Vastaus #2

Taito Nuutinen

  • Vieras
Sullahan Eero on ihka aito "cafe racer"??
Mitä tulee tuohon terassin kattaukseen ite ootan että kiinalaiset keksii läpinäkyvän aurinkopanelin..vielä menee kuulemma muutama vuosi siihen..
Ovatte kuulemma jo keksineet..tieto ei vain ollut kulkeutunut tänne Hyvinkäälle..perhanan kalliita ovat nuo läpinäkyvät paneelit..
« Viimeksi muokattu: Huhtikuu 09, 2017, 12:19:18 ip kirjoittanut Taito Nuutinen »

Huhtikuu 07, 2017, 19:34:14 ip
Vastaus #3

tuomo jylha

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 3304
  • Moukka
Itselläni on n. 20 asteen kulmassa. Valokatettu ala on n. 20 m2. Leveys n. 6 m, pituus n 3,5 m. Lunta pahimmillaan on ollut ehkä n. 5 cm, vaikka pihassa on ollut 50 cm. Talon katolla on lumiesteet, jotta lumi ei pääse tippumaan suoraan valokatteen päälle.
 Valokatteen päältä tuuli vie pakkaslumen, ja suojasää pudottaa ne heti alas, jopa tuosta 20 ast. kulmasta.