Edellinen vene nousi jään päälle ku rautavene oli ajanut mut sitten putos mereen ja sama juttu piti rikkoa jäät jotta kärry meni veteen. Silloin kuski sanoi jos vielä jätän näin myöhään soita joku muu nostamaan.
Oli se kumma tapa minullakin vielä 90 luvulla Helsingissä asuessa että se vene piti jättää jäihin joka jumalan syksy.
Paras enkka tais olla jo tammikuun puolella kun nostin ylös,ohuessa jäässä.Pikakameralla otettu kuva on jossain pitää tarkistaa sekoitanko kuukauden.Mutta kyllähän niitä "kasvihuonetalvia" siellä on ennenkin ollut..
Tukalin tai parempi sanoa elämyksellisin reissu on kuitenkin jäänyt mieliin hyvin:
Vene oli Marino Mustang -72? erikoispaksulla laminoinnilla ja uutta jäätä oli arviolta viitisen senttiä ja se matka kovassa kymyydessä vain Pekuuli rommipullo kaverina kesti 2 päivää Vanhankaupungin lahdelta Vantaajokisuistosta Varissaaren talvisäilytysalueelle joka on toisella puolen kaupunkia.Onhan siinä matkaakin mutta hidasta oli päästä väylälle koska kakkosnelosella jouduin hakkaamaan jäätä edestä ja sitten taas metri pari eteenpäin.Tottakai murtovesi jäätyi aina ensin.
Pakkanen oli silloin myös hyvin kireää ja moottoria ei tietenkään huolinut nostaa ylös vaikka mikä tulisi jotta vesipumppu pysyy sulana.
Ekan päivän myöhäisenä iltana parkkeerasin Kolera-altaaseen kauppatorille ja menin lämmittelemään läheiseen baariin.
Minulla oli bensakannu mukana ja jätin sen narikkaan,poke käski myös riisua pilkkihaalareiden yläosan.Onneksi oli 2-osainen turkispuku.Menin tiskille ja huomasinkin olevani nuorison perjantai-illan discossa
Eli HappyDays´ssa.
Ei muuta kuin hakemaan nuoria kimuleita tanssiparketille karvahousuissa,hiki siinä tuli ja kai ne minua vähän kummajaisena vieraana piti
Myöhemmin poke tuli valittamaan että kanisteri oli alkanut pullistua ja haista pentsiinille,hän oli kai työntänyt sen ulos.
Ilta meni pikkutunneille asti tietysti ja yöratikalla pensakannuineni pääsin kotiin Pasilaan.Seuraavana päivän ajoin sulaa pitkin Jätkäsaareen ja oli taas joku tauko vai loppuiko pensa,sitä en enää muistakkaan mutta jostain syystä vene piti jättää semmoiseen hirmu korkeaan kaijaan rahtilaivojen sekaan köydellä kiinni ja kiivetä ylös tikkaita.
Loppuosuudesta on jäänyt hyvin mieleen että kun olin ajanut veneen rantaan,vedin Hiacella ja pitkällä liinalla sen maihin pitkin lumihankia,ehkä kolmisen sataa metriä semmosta niittyä pitkin-siihen jäi loputkin pohjan myrkkymaaleista.Ajattelin jo positiivista puolta-mikä helpotus,ei tarvii keväällä hinkata vaan uutta väriä suoraan pintaan
Eikä muuten yhtään tullu semmosta tyypillistä haikeaa oloa kuin syksyllä voipi hiipiä mieleen että voi voi kun se veneilykausi loppui nyt ja tuntui liian lyhyeltä
Sen jälkeisinä vuosina sama perinne jatkui vielä Porvoon saaristossa,että 2x4 mukaan jäiden irroittamista varten veneen kyljistä ja siitä traktorilla veto trailerilla maihin ja kotipihaan.Kerran molskahdin jäiseltä kannelta hyiseen veteen ja rannalta seuranneet ovat monesti muistelleet kuinka olin kuulemma ponkaissut pohjasta ylös kuin korkki.Pilkit tuskin ehti edes kastua niin nopsaan se kävi.Muistin varmaan Hannu Karpon hokeman että äkkiä kotiin-kylmä kangistaa pian.
ps.Ja kerrottakoon nyt sekin että sisäistä lämmikettä oli taatusti siinä vaiheessa jo ennalta nautittu enemmän kuin laki sallii.Tai sanottaisko sisäistä rohkaisua,miten vain,inspiraatiohan siitä näköjään nousi ja loppui ainainen kehtuuttaminen veneen nostoon siihen paikkaan ;-)
