Moron!
No Harri-miten kävi kulukorvauskiistassasi?
t. Markku
Tainnu Harri jäädä yöksi sinne että saa sen päivärahan

Kyllä se alunperin on ns. komennusmiehiä varten sovittukkin ja matka-ajan korvauksetkin omine kiemuroineen käy selville tuosta aiemmasta.
Asia on varsin yksiselitteinen,varsinkin kunhan ko. alalla sovellettavan sopimuksen ensin selvittää.Ei tänä päivänä voi enää tuommoisesta tulla kiistaa,siinä on turha vedota ainakaan tietämättömyyteen.Työnantajapuolelta.
Päivärahan on tarkoitus kattaa vieraalle paikkakunnalle majoittumisesta aiheutuvia kuluja-muistutan vielä kerran

Olen silti nähny tapauksia kun miehet yrittää säästää siitä kotiinviemistä ja syö koko viikon vaikka koiranmakkaraa niin ei mene montaa markkaa kassasta.Toiset taas huuhtoo kurkkunsa niin hyvin että jää velkaakin seuraavaan tiliin.