Kirjoittaja Aihe: Laittomuutta!  (Luettu 4788 kertaa)

Huhtikuu 26, 2012, 08:54:19 ap
Luettu 4788 kertaa

markkukovasin

  • *
  • Jäsentiedot Paikalla
  • Viestejä: 11930
On tää nykyaika rikollista aikaa,kun omaa autonromuakaan
ei kai sitten saa myydä kelle haluaa?

Lainaus lehdestä:

"Turun Sanomat: Laittomissa autopurkaamoissa tehdään miljoonabisnestä
Joka kolmas käytöstä poistunut auto häviää virallisen järjestelmän ulkopuolelle. Osa autoista myydään eteenpäin esimerkiksi Afrikkaan, osa puretaan laittomasti Suomessa. Autoja saattaa olla Suomessa myös laittomassa ajossa.
 Laittomiin autopurkaamoihin on pesiytynyt järjestäytynyttä rikollisuutta, kirjoittaa Turun Sanomat. Lehden mukaan viranomaiset ovat joutuneet ottamaan turvaksi mukaansa poliisin tehdessään tarkastuskäyntejä romuttamoihin.

Laittomilla purkamoilla ei ole vaadittavaa ympäristölupaa. Ne eivät myöskään toimi valtakunnallisen tuottajavastuun piirissä, eivätkä maksa veroja.

Kyseessä ei ole aivan pieni ongelma, sillä joka kolmas käytöstä poistunut auto häviää virallisen järjestelmän ulkopuolelle. Osa autoista myydään eteenpäin esimerkiksi Afrikkaan, osa puretaan laittomasti Suomessa. Autoja saattaa olla Suomessa myös laittomassa ajossa.

Suomen Autokierrätys Oy:n mukaan laittomat autopurkaamot keräävät useiden miljoonien tienestit vuodessa."


*******no onko niin,että jos mulla on ladossa vanha karvanoppacorolla,jonka naapurin
sällit haluaisivat ostaa peltoautonsa varaosiksi-niin syyllistyn laittomuuteen,jos sen niille
myyn tai annan? Tai jos "nee...riukko" haluaa sen ostaa ja myyn sen hälle ja teen siitä
kauppapaperit niinkuin asiaan kuuluu? Miten siinä tapahtuu se rikos,jos se vehe jatkaa
jossain muodossa elämäänsä naapurin pellolla tai Senegalissa?


t. Markku


Huhtikuu 26, 2012, 09:08:02 ap
Vastaus #1

Uula Kuvaja

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 1963
Markku, kyllähän sinä vastauksen tiedät.
Kaikki mistä valtio/viranomainen ei suoraan hyödy, on rikos!
t. kaikentietävä

Huhtikuu 26, 2012, 09:57:47 ap
Vastaus #2

markkukovasin

  • *
  • Jäsentiedot Paikalla
  • Viestejä: 11930
No-ei vielä tullut yhtään syyllinen olo!

Ja onhan se hiiden vissi,että jos mulla on omistuksessani jokin vanha autonropponen-papereilla tai ilman-ja
myyn sen osat tarvitsijalle,niin siitä ei pystytä tuolla romuautodirektiivillä tekemään rikollista puuhaa.Kyllä
yli jääneet osat saa edelleenkin myydä kelle haluaa.Tai sen kokonaisen projektinkin.

Ei mene siis läpi-silloinhan kaikki rompetorit olisivat rikollisuuden tyyssijoja ja kaikki hommaan
sotkeutuneet rikollisia.Sitäpaitsi myydessäni vanhan "Haisulin" "nee..ukolle" oikein kauppakirjalla,
vastuu autosta siirtyy hetimiten sille ostajalle-jos laitteessa on vakuutus tai veroja päällä,niin toki
jokainen viisas katkaisee ne luovutustodistusta asianomaisille tahoille vilauttamalla.Mitä hittoa
se myyjälle enää kuuluu,mitä toinen kiistattomalla kapineellaan (autolla tai osilla") tekee?Rekisteriin
laittaminen on täysin ostajan vastuulla-samoin romuttaminen.Ja varaosakasojen asiallinen säilyttäminen
itsekullakin.

Kun vielä keksivät tähän samaan soppaan nämä veteraanipyörärojut,niin a' vot!


Kyllä tuossa varmaan hyvää on tarkoitettu,mutta kuten usein käy,niin tuokin roihu taitaa olla
"väärin sammutettu".

t. MK

Huhtikuu 26, 2012, 12:00:02 ip
Vastaus #3

jorma vilppolainen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 519
Suomen Autokierrätys Oy:n mukaan laittomat autopurkaamot keräävät useiden miljoonien tienestit vuodessa

No VI......ttaahan se kun on hyvä monopoli, eikä silti kaikki hedelmät tipu omaan koriin.

Enemmin rahaa pitäisi virrata tilille siinä napanöyhtää samalla kaivaessa, mutta nyt on joutunut vaivautumaan laatimaan oikein tiedotteen, ettei tämä rahasampo olekkaan ihan aukoton.


Huhtikuu 27, 2012, 05:58:49 ap
Vastaus #4

Markku Hakola

  • Vieras
Eihän siinä ole mitään laitonta ja sehän on myyjän oma asia, minne autonsa myy.
Se on sitten eri juttu, miten se joku auton romuttaa, vai ajaako suolle uppoomaan.

Ei luulis kellekkään, edes päättäjille olevan yllätys tuo "laiton romutusbisnes",
mikäli on asioissa edes jollainlailla ajantasalla.
Romumetallilla kun onkova hinta tänäpäivänä ja se houkuttelee alalle yrittäjiä jos toisiakin.

Romukuparista jos sa 4€ kilolta, niin kyllä tuo romubisnes houkuttaa.