Taitava kuljettaja selviää tilanteista joihin hyvä kuljettaja ei ensinkään joudu.
Enska jo aikoinaan totesi että on höpöjuttua se että liukas keli mukamas suisti auton ojaan. Ei taida päteä se tuolla Klokkesterinsiressä.
On mullekin joskus käynyt vähän samalla lailla. Perhepäivähoitajan pihatie oli aika jyrkkä ja katu kapea, eli piti aina ajaa sinne pihaan kun ei kadun varteen sopinut. Siihen sitten Saappi parkkiin kuten aina ennenkin, itte ulos autosta ja just kun sain takaoven auki ja sälliä olin vöistä irroittamassa niin lähti auto luistamaan etupyörät lukossa kun oli sitä mallia ysisatku että on käsijarru etupyöriin. Siinä kävelin auton vierellä, hoitotädin postilaatikko meni lyttyyn ja vasta pihakoivuun pysähtyi Saappi. Se oli semmoinen kumipuskurimalli, eli ei vaurioita. Poika vähän pelästyi tietenkin.
Ja kyllä sillä autolla tuli persmäet otettua joskus silloisilla kotinurkillakin, paikalliset tietää Selvaakimmäen, aika jyrkkä ja mutkainen mäki, joka alkaa suoraan risteyksestä, ja jota pitkin sulamisvedet valuvat ja usein jäädyttävät mäen semmoiseen kuntoon että ei jalkamies siinä pärjää ellei ole nastakengät. Alkuvauhdin riittämättömyyden takia loppui pito jyrkimmällä kohdalla, sutaisi, heti kytkin ja jarru pohjaan, aattelin että peruuttaahan tässä pitää varovasti. No ei tarvinnut, kun jarru pohjassa lähti Saappi luisumaan alaspäin. Vasarakaan ei lennä varsi edellä, ja tässäkin raskaahko keula alkoi pyrkimään edelle. Takapuskurin osuminen penkkaan tai kaiteeseen antoi lisävauhtia käännökselle, ja pian oltiinkin tasaisella nokka valmiiksi menosuuntaan. No, pienen matkan päässä u-käännös, paremmat vauhdit ja varovaisemmin kaasua, niin onnistuihan se.
