En paljon iskareista tiedä, eli arveluja kirjotan, toivottavasti joku tietäjä oikoo!
Iskarin kara mennee sinne sissään, ko iskari painuu kasaan. Ja kun muistetaan, että näissä mittakaavoissa neste ei puristu kassaan, pittää sisällä olla sellanen ilmatila, mikä puristuu kasaan sisääntyöntyvän karan verran. Kun perinneiskarissa ilma ja vaimenninöljy ovat samassa tilassa, on öljyllä taipumus vaahtoontua kovassa käytössä, millon iskari lakkaa vaimentamasta kunnolla. Tähän ongelmaan haettiin ratkaisua kaasuiskarilla, missä vaimennusneste on omassa, ilmattomassa tilassa, eikä pääse vaahtoontumaan, ja ilma tai joku kaasu omassa tilassaan. Nämä tilat on erotettu toisistaan joko kumipussilla tai kelluvalla männällä. Tämä sauma saadaan pitämään paremmin, jos paine-ero on aina samansuuntainen, eli paineistetaan se kaasupuoli aika reilusti. Aluksi kaasupuoli oli siellä iskarin rungossa, mikä pienensi nestetilavuutta ja aiheutti kaasun kuumetessa paineen muutoksen. Tähän haettiin ratkaisua tekemällä tuo painesäiliö erilliseksi. Eli, jos olen ymmärtänyt oikein, siellä ulkopuolisessa säiliössä on joko kumipussi tai kelluva mäntä, ja sen toisella puolella pitäisi olla nestettä, ei yhtään kaasua, ja toisella puolella kaasua, ei nestettä?
No tuosta pähkäilystä ei nyt taas hyötyä ole. Tuolla kilvanajo-osiossa on enduromiehiä, jotka ovat tuon ajan kilpakuskeja. Mahtasko sieltä löytyä tietoa ainakin siitä, ketkä näitä iskareita ovat aikanaan korjanneet, onko heistä joku vielä bisneksessä mukana?
jv
