Harrastuksen tiimoilta poikkesin tänään Jalasjärven Juustoportilla.
Juustoja ostelin, luomuja sekä muita kellarimestarin erikoisuuksia, kilohinnat siinä 20-30 euron hujajoilla, nyt tiedän mikä mejeri tämän kisan voittaa.
Veikkaan että näitä Juustoportin tuotteita viedään 5 vuoden päästä ihan amerikkoihin asti.
Hämmästyisin jos ei niitä voi Jouluksi löytää myös Espanjan ym. reissukohde-maitten erikoisputiikeista.
Itse söin 80-luvulla Tukholmassaa vain sellaisia pitsoja joissa Kaiitsorissa hiljaa ja huolella tehtyä Korsholm- kermajuustoa.
Miljoona-cityssä ei muita juustoja käytettykään kuin näitä 2-kiloisia vanhan ajan laatu-versioita.
Mutta jotain meni väärin, ottiko Valio Kaitsorin meijerin haltuunsa ja lopetti siellä kermajuuston valmistamisen?
Mulla ei väliä, en Valion tuotteita osta kunnes tulee postilaatikkoon henkilökohtainen anteeksipyyntö ja aikataulu josta ilmenee koska tuotanto Kaitsorissa aloitetaan uudestaan. Nyt puhuvat Valiolla toki että Musta-Pekan tuotantokin lopetetaan ja silloin jää Kaitsorin meijeri autioksi.
Minua miellyttää erikoisen paljon se että koppava ja pikkumejereitä lakkauttava Valio nyt pääsee maistamaan hiukan kulttuurijuttuja idästä päin, -kuten boikottia- olisivat vain pitäneet ostamansa kioskit syrjäkylissä (siellä missä lehmätkin) pystyssä ja ehkäpä sijoittaneet sellaiseen toimitusjohtajaan jolla silmät molempiin suuntiin liikkuvat sekä tarpeen vaatiessa paikallaan pysyvät.
Nyt tänne ryönsi ruottalainen Arla -eikä se ole suomen tuotannolle vaaraksi kuten ikävä kyllä oma valtiomme-. Mutta kohta koko maitohöskä on toivon mukaan Norjalaisten käsissä. Tine meijerier ei ole mikään alumiininen kumipyöräinen nakkikioski 70-luvun turun kauppatorilla, se on eräänlainen "vaikuttaja", jokainen auto kulkee 3 kuskin avulla 24/7 ja vuorokaudessa tulee vajaa 1000 kilometriä mittariin. Suomessakin on tällaisia vehkeitä, puutavaraa, turvetta, viljaa jne ajavia. Puhumattakaan keskuskauppojen päivä/yölinjoista.
Itse olisin toteuttanut meijeri-asiat toisin, ei tuontia euroopasta -valitettavasti tyrmään tanskan tuonnin vaikka muuten tanska onkin parhaita yhteityökumppaneitamme- tavaraa ei valitettavasti tarpeeksi.
Pääkonttorin tulisi olla Torniossa ja siellä vain kaikkia pohjolan kieliä puhuvia alkuperäiskansalaisia duunissa, ei mitään tax-free-laivalla juopottelevia huonoa englantia änkeäviä jurtteja. Toinen konttori tulisi olla Lappeenrannassa ja siellä ei suomea tai pohjolaa puhuta, vain pelkkää pocciaa. Hätätapauksessa voisi Turkuunkin perustaa konttorin joka hoitaisi 02-alueen erivaatimukset, åålanti mukaanlukien.
Ja, onhan affenanmaalla oma vahva meijerituotanto, taitava myyjä osaa myydä nämä kaikki vientiin ja myös kotimaan tarpeeseen.
Niin, ja Juustoportin erikoisuudet; niitä on sellainen 30-40 eri mallia, GRAND RESERVE ihan omaa luokkaansa, vastaavaa et löydä edes Tanskasta. Sitten olis Viini/Brandy-versiot, et ikinä usko kunnes koitat.
Nyt on todella harteikas vientiartikkeli syntymässä. Kannustat tei et, lakeudella toimii osaava, näkevä ja kuunteleva taho, voi nälissään syödä jotain yllättäävääkin.
Voisin vaikka lähteä näitä tuotteita edustamaan johonkin, miksei Norjaan?
Olisin 2 vuodessa Euro-mijonääri.
Suomesta löytyy veroja maksava laadukas kuljetuskalusto ja tavarat löytää ehjinä -lämpeämättä- perille 48h lastauksen jälkeen.
Scandic Trans, Kiitolinja/Schenker, Kalottihuolinta, sekä jokunen pienempi huolinta ovat tätä tehneet jo melkein 50 vuotta.
http://www.juustoportti.fi/ http://www.aca.ax/Sinä päivänä kun suljemme EU-rajat niin kasvaa suomen tuotanto 300% ja joka ikinen kloppi työllistetään, -ehkäisyvälineet kielletään- tarvitaan noin miljoona uutta söpöä lasta.
Markka on raha.