Silloin kun mä olin nuori meillä oli aina Montero (monta eri rotua) koska ne on oikeesti parhaita eikä kärsi ilmisen hulluudesta jalostaa eläin sairaaksi.
Nykyinen on naisen tahdosta Parson Russell ja se on varsinainen remonttikoira. Jos rälläköit se tulee viereen pyydystämään kipinöitä, tai jos poraat pylväskoneella terä kirskuen korvia viiltävästi, se tollo istuu vieressä ja odottaa tippuisiko sieltä jotain kivaa lattialle.
Jotain positiivista, se on tosi oppiva vaikka välillä hakeekin rajoja eikä välttämättä pidä minua minään, kun nainen on sille (ja mullekkin kai) se alfa uros.