Sähkötyöt tehty ja projektin lopullinen valmistuminen lähenee.Muutama kuukausi mennyt edellisestä päivityksestä, mutta tällä kertaa ei tarvitse ihan tyhjin käsin tulla kertomaan, ettei mikään olisi edennyt.
Etenemistä on tapahtunut paljon ja viimeisiä vaiheita projektissa aletaan elämään.
PEILIT JA VILKUTTangonpääpeilien/vilkkujen kanssa vastaan tuli ongelma. Päässä olevat peilit estävät kokoonpanon kiristämisen paikallaan (vanhan mallinen systeemi eli kiristämällä pulttia kumiosa laajenee tangon sisällä ja siten pitää kokoonpanon paikallaan).
Tämä havaittiin lähes heti, että jos kumiosaa laajentaa valmiiksi, niin sitä ei enää saanut työnnettyä tangon sisään ja se alkoi pyörimään.
Tämä ratkaistiin niin, että kokoonpanon päässä olevaan mutteriin laitettiin massalla valmiiksi kiinni 13mm hylsyt ja kiristäminen tapahtuu tangon johtojen läpiviennin kautta ennenkuin johdot kytketään.
Vaati siis kaksi 13mm uhrattavaa hylsyä sekä hylsyjen ja räikän jatkovarren hiomisen, että mahtuu läpiviennistä läpi.
Nyt kiristäminen oli mahdollista (myös pois ottaminen) ja kokoonpano pysyy hienosti paikoillaan.


MOTOGADGET NAPIT ja M-BUTTONOhjaustankoon saatiin napit paikoilleen ja johdot kytkettyä M-Buttoniin.
M-buttonin avulla tarvitsee vetää vain yksi piuha M-unitille, eikä jokaiselta napilta erikseen pyörän perään asti.
Pakko sanoa, että näiden M-Buttonin ja nappien johdot ovat naurettavan ohuita ja muutama kirosana saattoi päästä näiden kanssa touhutessa.
Joka tapauksessa nyt kaikki on kytketty ja toimii.
MOTOGADGET M-UNIT ja M-LOCKM-unit kytketty ja toimii kuten kuuluukin.
Samoin RFID-tägillä toimiva M-Lock virtalukko.
ETUVALO JA MITTARISTOEtuvalon kytkennät suoritettu, kuten myös mittaristo.
Kaikki toimii kuten suunniteltu ja aiemmin projektikertomuksessa kyseenalaistamista herättänyt lyhyiden ja pitkien vaihto toimii, kuten muutama ehdottikin.
Lyhyet menevät päälle virrat kytkettyä ja vaihto pitkien/lyhyiden välillä tapahtuu napista ilman, että valot välissä kytkeytyvät pois kokonaan päältä.
TAKAVALO JA VILKUTKaikki kytketty ja kaikki toimii. Myös mittariston merkkivalot.
Takavilkut näkyvät kyllä suoraan takaapäin hyvin, mutta tiedostan, että laillinen versio tämä ei ole, koska etäisyydet eivät taida riittää.


NOPEUSMITTARI (ja testaus)Nopeusmittarin magneetti saatiin hyvin etujarrulevyyn, kuten ohjeissakin ehdotettiin. Magneetille tehtiin metallinen "vaippa", johon magneetit laitettiin massalla kiinni. Metallinen vaippa itsessään on hyvin tiukasti jarrulevyssä.
Itse anturin paikka oli jo valmiiksi tehty ja sen johto saatiin kohtalaisen hyvin etuhaarukassa olevan läpiviennin kautta, johon muokattiin kuminen läpivientikumi.
Nopeusmittariin asetukset kohdalleen (renkaan yhden kierroksen kulkema matka 1865mm ja magneettipisteiden määrä 1). Tämän jälkeen pyöräyttämällä näytti lukemia, mutta pitihän sitä testata, että näyttää "oikeita" lukemia, joten kaverin pyörä keskijalalle, pyörä käyntiin ja vaihde silmään. Hetken sitä mietti, että jos pyörä tuosta tipahtaa keskijalalta, niin tallin seinässä on uusi kulkuaukko, mutta tällä kertaa kaikki sujui hyvin.
ETUKATEAiemmin kerroin, että etukate mureni palasiksi todennäköisesti jarrunesteen loiskahtaessa siihen. Tätä varten ostin uuden ja se tuli muokattua eli pieni lovi kytkinvaijerille ja nyt se istuu jälleen hienosti paikoilleen.

Välikuvina muutama, joissa myös allekirjoittanut ja isäni työntouhussa.
LOPUT SÄHKÖTKaikki sähköt tehtiin käytännössä uusiksi ja eri komponentit ovat uusia.
Johdotukset pyrittiin tekemään mahdollisimman kliiniksi ja pois näkyvistä. Tässä myös onnistuttiin kohtalaisen hyvin.
Johdot sukitettiin ja käytettiin kutistesukkia.
Tähän mennessä kaikki mitä on testattu toimii.
Alla muutamia kuvia eri paikoista sähköjohtojen vedoista.


MITÄ VIELÄ JÄLJELLÄ (ennen käynnistämistä ja testiajoa)?Tarkoitus on päästä ensi viikolla tai viimeistään sitä seuraavalla käynnistämään pyörä ja sen jälkeen myös suorittaa testiajot.
Jonkin verran vielä pieniä juttuja tehtävä.
- Öljyt koneeseen
- Ylivuotoletkut
- Ketjunkiristimen pultti
- Sytytyksen säätö
- Kytkimen tarkistus (saattaa olla vain jumissa)
- Jarrujen ilmaus
- Kaiken kiristäminen
MITÄ VIELÄ JÄLJELLÄ (kaikkineen yllä olevien lisäksi)?- Iskareiden säädöt
- Kaasareiden säädöt
- Peilien säätö
- Dyno
- Mittaukset ja punnitus (verrattuna alkuperäiseen)
- Kuvaussessiot
Nyt kun lomat alkaa olemaan vietetty, niin arkirytmiin kun takaisin pääsee, niin projektia saadaan vietyä kohti loppua hyvin.
Palaan siis asiaan.