Aihe: Joululaulut...

[Kari Rautiainen]

Topeliuksen runo 1850 luvulta kertoo hienosti Sylvian joululaulun. Hieno kipale ja hienoin joululaulu ikinä.

Katellaas pikkasen.
Topelius oli luonnonsuojelija, perusti suomeen ekan luonnonsuojeluyhdistyksen jossa nuorille opetettiin pikkulintujen suojelua. Topeliukselle oli tärkeitä pikkulinnut. Vaikka ukko kirjuutteli runonsa ruåttiksi tuolloin, se suomennettiin vasta 1918 ja suosittu joululaulu siitä tuli. Topelius kirjoitti sen, Sylvias hälsning från Sicilien, vvuonna 1853 ja Korpilahti suomensi sen ja siitä tuli hieno joululaulu 1918.

Mikä on Sylvia. No latinaa, mustapääkerttu on linnun nimi. Häkki mi roikkuu... Joo, mustapääkerttuja pyydystettiin, puhkottiin silmät ja laitettiin häkkiin houkuttamaan muuttomatkalla olevia muita mustapääkerttuja verkkoihin. Sokea kerttu lauleli häkissään päivälläkin. Näitä pyydettiin miljoonittain, herrojen herkku, annos mustapääkertun kieliä. Muu osa linnusta oli jätettä.

Toinen Topeliuksen hieno joululaulu on varpunen jouluaamuna. Runossa pieni tyttö ruokkii kiitollista varpusta, jonka todellinen identiteetti paljastuu viimeisessä säkeistössä: lintu onkin tytön varhain menehtynyt, nyt enkeliksi muuttunut veli. Yksivuotiaana menehtyneen Rafaelin lyhyestä elämästä kertoo vuonna 1867 julkaistu satu Om den sommar, som aldrig kom (Kesästä, joka ei koskaan tullut). Siinä tämän haudalle ilmestyy hemppo laulamaan lohduttavaa sanomaansa kuolemanjälkeisestä paratiisista. Sisko katsoi varpusta ja sanoi sen olevan tuo veli. Siitä runo.

Hienoja joululauluja, jollei kattele historiaa. Lapsikuolleisuus oli Topeliuksen aikaan korkea. Kirjailija menetti kaksi omaa poikaansa näiden ollessa vasta vauvaiässä. Lisäksi yksi tytöistä syntyi kuolleena, ja myöhemmin vielä toinen tytär menehtyi sairauteen alle kolmevuotiaana.

Pyydän anteeksi historiaharrastustani, jos pilasin monenkin kauneimmat joululaulut.

[Kari Sillanpää]

Hei, no worries Kaima.

Kato kun ”vain hetken kestää elämä ja sekin synkkää ja ikävää”.

Hei mopoukot hyppikää, koht’ on riemun raikkahin aika!

[Jaakko Latvanen]

Pittääpä pirruuttaan Rauzin ansiokkaaseen tietoiskuun vähän viilata pilkkua.

Sylvia on kerttujen sukunimi; pelkästä Sylviasta ei tiijetä, mistä kertusta on kyse.  Arvaus on vaan, että ois just mustapää.  Sivistynyt arvaus sikäli, että ne oli siihen aikaan ne arvostetuimmat herrojen herkut sisiliassa, mutta muitakin pyyvettiin ja kelpas.

Nuo laulut on miun mielessä just sanotuksiensa takia ollu aina sellasia ruikutuksia ja itkuvirsiä, että en voi ymmärtää; ilon juhla pitäs olla joulu?  Paitsi lapsena tuota Sylvian joululaulun sanomaa ei ymmärtäny alkuunkaan, paljon sellasia sanoja joitten merkitystä ei osannu ees arvella.  Joulun musiikkiperinteitä tännään meillä muuten varsin suurella hartaudella noudatettiin.  Katottiin ja kuunneltiin Wienin Philharmonikkojen uuden vuoden konsertti, alusta loppuun hiljasuuden vallitessa.  Kuulin alotuskappaleen, ja heräsin ko yleisö taputti razinskyn tahissa... nojatuolimatka unten maille tuli siitä ohjelmasta.

Mutta ei oo mikkään niiko ennen, eikä ikuista.  Tiijättehän sellasen enkelikellon, missä on neljä kynttiää, ropelli, sellaset tapit mitkä ossuu vateihin, ja kilkattaa.  Sekkii on lakannu meillä toimimasta; pyörii, ne tapit ossuu vateihin, mutta mittään ääntä ei kuulu...

jaakkovaakko

[Petri Behm]

Joululauluja saa laulaa, pitää laulaa ja jotkut tykkää siitä, että kuukausi ennen joulua radiosta on hankala löytää muita kuin jouluaiheisia lauluja.
kuten myös osa kauppaliikkeistä tykkää ilahduttaa asiakkaita ja työntekijöitä keskeytymättömällä joululaulukavalkaadilla.

Henkilökohtaisesti jokaisen joululaulun saisi ampua Uranusta kiertävälle radalle ilman paluulippua.

[Teemu S. Lindfors]

Hei mopoukot hyppikää, koht’ on riemun raikkahin aika!

Motskarimeininkiin ohuesti liittyen tästä on myös joku vääräleuka kehitellyt version, joka kuuluu "Hei mankku-ukot hyppikää..."

[Kari Rautiainen]

Pittääpä pirruuttaan Rauzin ansiokkaaseen tietoiskuun vähän viilata pilkkua.

Sylvia on kerttujen sukunimi; pelkästä Sylviasta ei tiijetä, mistä kertusta on kyse.  Arvaus on vaan, että ois just mustapää.  Sivistynyt arvaus sikäli, että ne oli siihen aikaan ne arvostetuimmat herrojen herkut sisiliassa, mutta muitakin pyyvettiin ja kelpas.

Nuo laulut on miun mielessä just sanotuksiensa takia ollu aina sellasia ruikutuksia ja itkuvirsiä, että en voi ymmärtää; ilon juhla pitäs olla joulu?  Paitsi lapsena tuota Sylvian joululaulun sanomaa ei ymmärtäny alkuunkaan, paljon sellasia sanoja joitten merkitystä ei osannu ees arvella.  Joulun musiikkiperinteitä tännään meillä muuten varsin suurella hartaudella noudatettiin.  Katottiin ja kuunneltiin Wienin Philharmonikkojen uuden vuoden konsertti, alusta loppuun hiljasuuden vallitessa.  Kuulin alotuskappaleen, ja heräsin ko yleisö taputti razinskyn tahissa... nojatuolimatka unten maille tuli siitä ohjelmasta.

Mutta ei oo mikkään niiko ennen, eikä ikuista.  Tiijättehän sellasen enkelikellon, missä on neljä kynttiää, ropelli, sellaset tapit mitkä ossuu vateihin, ja kilkattaa.  Sekkii on lakannu meillä toimimasta; pyörii, ne tapit ossuu vateihin, mutta mittään ääntä ei kuulu...

jaakkovaakko

Oikeessa olet. Kertusta on kyllä kyse, mustapää on oletus. Jokatapauksessa on siinä suhteellinen perkuujätteen määrä kohallaan kun otetaan vain kieli.