Alkusyksystä ajettiin Kilpisjärvelle. Lapin matkoihin kuuluu menomatkalla pysähdys Kuopiossa, kun vanhempi poika siellä asustelee. Nyt poika ehdotti tapaamispaikaksi noin 50 kilometriä Kuopiosta pohjoiseen, Siilinjärven yläpuolella olevaa paikkaa; kesäkahvila Unska Alapitkässä. Nostalginen paikka kuulemma, poika arveli sen olevan meille (neljä henkeä, ikärakenne väliltä 65...78v) mieleinen. Luulin, että poika ei halua meitä poikamiesboksiinsa tupatarkastusta tekemään, että parempi ajattaa ne riittävän kauas… mutta hänen esittämänsä paikka osoittautuikin kovasti kiintoisaksi ja muistoja herättäväksi kenelle hyvänsä, joka 60- tai 70-luvuilla on huoltoasemilla käynyt Suomessa.
Tällainen:

Tässä vielä linkki albumiin, missä muutama lisäkuva (ja sisäkuva):
https://flic.kr/s/aHsmJ7ovEhKuvat puhelimista, kun kamera-kamera oli syvimmällä olevassa kassissa farkku-Huihain tupaten täydessä takapaksissa.
Mieluinen taukopaikka oli meille, kahvi hyvää ja leivonnaiset paikalla tehtyjä ja tuoreita. Toimii vain kesäisin, eli ensi kesäksi kannattaa meidän mielestämme painaa paikka mieleen, jos vitostietä noissa maisemissa kulkee. Tai vaikka käydä varta vasten. Paikan historia ja tämä päivä kohtaavat mukavasti, koska… tai mitäpä minä sitä selvitän, kuuklettakaa jos kiinnostaa!
Vielä linkki yhteen yhtymäkohtaan:
https://www.youtube.com/watch?v=73xUzNiA4hMjaakkovaakko