Kirjoittaja Aihe: Tympeät mainokset  (Luettu 8327 kertaa)

Maaliskuu 29, 2018, 16:09:25 ip
Vastaus #15

Kari Sillanpää

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 6270
  • MC Debit
Penskasta asti olen mainoksia vierastanut. Aikaa sitten jo tuntui, että siinä koetetaan myydä jotain mille ei oikeasti ole tarvetta. Lelumainokset oli tietysti tärkeitä, niitä ei laskettu. Aika hyvin pystyy elämään mainospimennossa kun suhtautuu niihin vain välinpitämättömästi eikä katso telkkaria tai kuuntele mainosrallikanavia ratiosta.

Maailmasta kyllä saa haalittua kodin täyteen kaikenlaista tarpeetonta ja ylimääräistä roinaa aivan hyvin ilman mainoksiakin.

Minä puolestaan katselin penskana 70-luvulla telkkarista vain mainokset :laugh: Mutta komppaan kyllä konstejasi, en minäkään juurikaan katso televisiota, radiosta lähinnä täsmäkuuntelen ykkösen ohjelmia. Sen lisäksi, nyt kun koiratkin ovat oppineet sisäsiisteiksi jo vuosia sitten, laitoin "ei mainoksia"-tarran postilaatikkoon ja lopetin paperisen Aamulehden tilauksen.

Olen sitten aivan kuutamolla kun telkkariohjelmista tai uusista kotimaisista tai ulkomaisista musiikkihittiesityksistä puhutaan. Saati sitten radiokasvoista, Jaajot sun muut joiden toilailuista ja ulostuloista näkee otsikoita iltasanomien netissä.

Kummasti se kämppä vaan on täynnä roinaa mainospimennosta huolimatta :-\

« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 29, 2018, 16:12:55 ip kirjoittanut Kari Sillanpää »
Kari

”Parempi Piru merrassa kuin kymmenen irrallaan”

Maaliskuu 29, 2018, 16:40:45 ip
Vastaus #16

tuomo jylha

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 3304
  • Moukka
Minä tein viime syksynä pientä laskelmaa omista mainoksistani. En ole saanut mainontaan käytetyistä euroista kuin murto-osan takaisin, ihan nettohyötynä. Joten olen lopettanut lehti yms. mainonnan. Jos nyt karkeesti sanotaan niin jokainen mainontaan käytetty 1000 euroa antaa 50 euroa takaisinpäin. Että aika huono hyöty/palautusprosentti siihen käytettyyn rahaan. Siis 950 euroa pelkkää miinusta. Urheilumainontaan menee vähän, lähinnä ja pelkästään siitä halusta että haluan olla tukemassa nuorten urheiluharrastuksia.
 Ei ole ollut minkäänlaista myynnin laskua tuon lehti- yms. mainonnan lopetuksen jälkeen. Asiakkaista suurin osa on kumminkin yritysasiakkaita. Heillä on kyllä minun yhteystiedot, ja ne löytyy ihan ilman lehti- yms. mainoksia. Uusia yritysasiakkaita haetaan tarvittaessa ihan henkilökohtaisilla tapaamisilla. Yksityispuolen markkinointiin saa puskaradio tehdä tehtävänsä, ja varmaankin paras, niin hyvässä kuin pahassa?
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 29, 2018, 16:49:31 ip kirjoittanut tuomo jylha »

Maaliskuu 29, 2018, 19:19:57 ip
Vastaus #17

Henry Eklund

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5368
  • Eläkkeellä on vain kaksi ekaa vuotta vaikeeta.
Paras mainos yrittäjälle on asiakkaan kuunteleminen ja sitten hyvä työ. Se hyvyys leviää ilmaiseksi mailmalla.

Maaliskuu 29, 2018, 20:07:41 ip
Vastaus #18

Arto Ahonkivi

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 498
Paras mainos yrittäjälle on asiakkaan kuunteleminen ja sitten hyvä työ. Se hyvyys leviää ilmaiseksi mailmalla.
Ton allekirjoitan, paras mainos on tyytyväinen asiakas.

Maaliskuu 29, 2018, 20:08:10 ip
Vastaus #19

Kari Rautiainen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5002
  • *** Rauzi ***
Paras mainos yrittäjälle on asiakkaan kuunteleminen ja sitten hyvä työ. Se hyvyys leviää ilmaiseksi mailmalla.

Näin se on. Meistä edustajista on aina puhuttu supliikkimiehinä. Kuitenkin, kun katsoo hyviä myyntimiehiä, ne on ennenkaikkea hyviä kuuntelijoita.

Maaliskuu 29, 2018, 20:20:31 ip
Vastaus #20

Jaakko Latvanen

  • Vieras
Konsultin hommissa ei riitä kuunteleminen; on osattava myös puhhuu ja kirjottaa.

Eläköitymisen jälkeen tein jottain konsultointia.  Kun logistiikka oli töissä alana, ni sitä sammaa, ja toimeksiantajatkin sellasia, joihin oli ollu kontaktia - varsin tiivistäkin - töissä ollessa.  Yks homma liitty sellasiin ongelmiin, mitä oli syntyny logistiikkaketjun saumakohassa, eli kun vastuu tavaran kulettamisesta siirtyy organisaatiolta tai sen osalta toiselle.  Tiijättehän, ko nuo toiset ei osaa...  Käin vuoroon kuuntelemassa eri osapuolia, mutta se ei riittäny, piti vielä kirjata paperille ne konstit, mitä eri osapuolten työntekijät oli kertonu asioitten korjaamiseks tarvittavan, ja sitte osata esittää ne kummankin osapuolen johdolle.  Jälestäpäin - muhkeen korvauksen lisäks - vielä kehuttiin, että oli se fiksu...

Tää ei nyt liittyny muuhun mainokseen, ko ittein kehumiseen, mutta oli se varmaan niin ollen ainakin tarpeeks tympee.

jv

Maaliskuu 29, 2018, 20:33:02 ip
Vastaus #21

No juuri näin. Kuuntelu. Johtopäätökset. Ratkaisumallit. Rahastus. Sitä se on.

Maaliskuu 29, 2018, 20:53:02 ip
Vastaus #22

Mika Komulainen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 966
Konsultin hommissa ei riitä kuunteleminen; on osattava myös puhhuu ja kirjottaa.

Eläköitymisen jälkeen tein jottain konsultointia.  Kun logistiikka oli töissä alana, ni sitä sammaa, ja toimeksiantajatkin sellasia, joihin oli ollu kontaktia - varsin tiivistäkin - töissä ollessa.  Yks homma liitty sellasiin ongelmiin, mitä oli syntyny logistiikkaketjun saumakohassa, eli kun vastuu tavaran kulettamisesta siirtyy organisaatiolta tai sen osalta toiselle.  Tiijättehän, ko nuo toiset ei osaa...  Käin vuoroon kuuntelemassa eri osapuolia, mutta se ei riittäny, piti vielä kirjata paperille ne konstit, mitä eri osapuolten työntekijät oli kertonu asioitten korjaamiseks tarvittavan, ja sitte osata esittää ne kummankin osapuolen johdolle.  Jälestäpäin - muhkeen korvauksen lisäks - vielä kehuttiin, että oli se fiksu...

Tää ei nyt liittyny muuhun mainokseen, ko ittein kehumiseen, mutta oli se varmaan niin ollen ainakin tarpeeks tympee.

Kannattais sun tehdä sama kierros postin hommista...

jv

Maaliskuu 29, 2018, 21:47:09 ip
Vastaus #23

tuomo jylha

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 3304
  • Moukka
Totuuksien laukominen tekee joskus kipeää, niin myyjälle kuin asiakkaalle. Minä en viitsi enkä kehtaa jakaa katteettomiaa lupauksia, tai utopistisia mielikuvia. Tää on paras,.. no kun ei oo.   Tällä rahalla yleensä tämmöstä.
 Mutta sen olen oppinut että nykyään joudun tekemään hyvin tarkkaan laaditut sopimukset missä ei ole porsaan reikiä. Syystä että:
  Tänä päivänä on evoluutio tehnyt semmosen ihmisrodun jonka elämäntehtävä on vain etsiä porsaan reikiä. Ihan tätä yleismaaliman tilannettakin katsoen. Kaikki mikä ei ole erikseen kielletty, tai ei ole erikseen myönnetty, on minun ehdottomasti saatava, tai on sallittua. Reaaliteetit hukassa.
 Valitettavasti herrasmiesten suullliset puheet on historiaa.  :(

Maaliskuu 31, 2018, 11:17:27 ap
Vastaus #24

Arto Juntunen

  • Vieras
Yritin etsiä netistä 1980 -luvun alun Sloggi -mainosta. Jep, juuri se missä
portaat ovat lähes pääosassa!
Enpä löytänyt, mutta tässä kasarikamaa tuutin täydeltä:

https://www.youtube.com/watch?v=LbYfYg8S-VE

-aju-