Sähköjärjestelmä on kauniisti sanottuna "marginaalinen" näissä 6V Hondissa (arvaan 70-luvun alun piikki). Taisi olla ihan kirjassa taulukoituna nuo latausjännitteet ja tyhjäkäynnillä/pienillä kierroksilla ei häävisti lataa vaikka olisi kunnossakin.
Kaikki johtoliitokset kannattaa käydä läpi joka tapauksessa, ja nämäkin sähköt kulkevat virtalukon kautta joten voi myös testata josko lukon ohittamisella on vaikutusta. Toinen juttu sitten on sekin että tehtaan jäljiltä varsinkin etuvilkkujen maadoitus on huono. Vilkun varsi on kiinni maalatussa lampunkannakkeessa, joka taas on kumityynyillä etupäässä, joka taas on laakerilla rungossa, jossa on pyörän sähköjen maataso. Vai kuuluisiko tuossa olla maajohto jossain, omassani ei ainakaan ollut? Niin ja akun liitokset (myös maajohto kummastakin päästään) kannattaa tarkastaa.
Tässäkin mallissa on se kaksivaiheinen lataus, eli kun käännät valokatkaisijan "päälle"-asentoon, kytkeytyy toinen käämisarja peliin mukaan, eli lataa tehokkaammin valojen ollessa päällä. Tämä tarkoittaa myös sitä että latausvirrasta suurin osa matkustaa johtosarjassa monen liittimen kautta valokytkimeen ja takaisin. Siinä on monta paikkaa jännitehäviöille.
Itse olen ajatellut (ja ajatuksen asteelle se on jäänytkin kun pyörä on atomeina) että laittaisi uudenaikaisen regulaattori-tasasuuntaajan ja kytkisi laturin molemmat käämit toimimaan jatkuvasti. Sillä konstilla saisi ehkä paremman latauksen, tosin eihän nykyään juuri ilman ajovaloja ajella, mutta jäisipä siitä pari-kolme metriä johtoa, muutama liitin ja se valokatkaisijan toinen kärkipari välistä pois.