VMPK ry Foorumi
Muut => Yleistä keskustelua => Aiheen aloitti: Harri Kauranen - Huhtikuu 28, 2014, 07:31:41 ap
-
Menin eilen illallla mökille ja poikkesin paikallisella huoltamolla.Huoltamolta tuli kuus-seitsemän pyörää ja kavereilla oli liivit päällä,oli joku komee logokin,näin vaan auton peilistä.Kai ne oli jotain bandiitos heppuja ja kurvasivat kohti turkua.Juttelin siinä yhden tutun paikallisen kanssa ja hän kertoi,että kaverit kun tuli,he laittoivat vanhemman rouvan autoon pyyhkijänsulat.Olivat käyneet jotakuta nuorta tyttöä jeesimässä bensa-automaatilla ja kahvittelivat kuulemma reiluun puoli tuntia.Elikkä ihan on asiallista porukkaa hekin.
-
Asiallista toimintaa kieltämättä.
Minulla oli joskus, todella, todella ikävä ruotsin opettaja. Joskus tapasin hänet vapaa-ajalla ja aivan kuin eri henkilö. Mukava oli jutustella, ei olisi uskonut. Ehkä näissä on yhteys. Voipihan tuo monilla olla niin, että pisnes on pisnestä ja työ on työtä. Toisin sanoen ihan jees sällejä kun ei tee itsestään heille pisnestä.
-
Mikähän lie liivimies oli harrikalla lauantaina Matkakeitaalla Vierumäellä, kun ajoi etelästä päin huoltikselle niin oli kerhologot yms näkyvillä, mutta kun kahvittelun jälkeen lähti liikkeelle niin käänsi liivit nurinpäin...jäi tunnukset piiloon.... tiesikö menevänsä ns normaali elinpiirinsä ulkopuolelle, ja yksinäänkin kun oli... ::) :laugh:
-
Minua ja k............ Rohkeita miehiä kun eivät pelänneet kyynärsauvoilla asestautunutta ja kipsillä varustettua kaksikkoa...
Mistäs sitä tietää.
Taannoinhan "huligaanijoukkohan" varustautu tappeluihun juurikin tuomalla mukanaan tappelupaikalle aseikseen kyynärsaujoja ja tekokipsejä.
Toimi kuulemma hyvun pesäpallomailan korvikkeena, kun poliisitkaan eivät osanneet epäillä etukäteen "vammojen " oikeellisuutta.
-
Kyllähän tommonen kipsi on kova sana.Muistan vaan kun kaverilla oli kipsi ranteessa,siis kyynärpäästä alas.Hän sillä vahingossa velipoikaa kolautti päähän,kyllä velipoika ainakin kiros ja piteli päätään.Saati että olis oikein sillä lyömään ruvennut.
-
Toissapäivänä oli Loviisassa niin lämmintä, että Harrikka-mies ajoi ilman liiviä. Uskalsi sanoa minulle 'vittu' (00:4) ja ajaa katsastusaseman vierestä (oikealla takana) ilman minkäänlaista äänenvaimennusta. On se hurja!
http://youtu.be/Rpzmt0LXXhc (http://youtu.be/Rpzmt0LXXhc)
-
Hyvä keskustelun avaus esim:
Oho, onpa lihavalla sedällä ruma liivi ja mopo... Ja parrassa viimeviikon bolognese kastikkeet...
Eiköhän se siitä se keskustelu ala kulkeen.
-
Joo,saattaa hampaanpoisto käydä nopeasti ja halvalla.Puudutukset kannattaa olla kunnossa...
-
Juttelin juur tossa yhden "liivimiehen" kanssa,nyt ei ollut liivi puettuna.Hyvä sälli ja puhu menevänsä iltavuoroon töihin laitosmieheksi.Juteltiin niitä näitä ja mä tutkailin kaverin pyörää,eli harrikkaa.Oli semmonen aika pahasti rakenneltu fillari,ei juur muuta tainnu olla kun kone ja runko alkuperäistä.Mut hyvä sälli.
-
Joo,saattaa hampaanpoisto käydä nopeasti ja halvalla.Puudutukset kannattaa olla kunnossa...
Olen huomannut, että viduilu on taitolaji!
Ja kokeneena viduilijana olenkin keksintyt tähän omasta mielestäni hyvät
pelisäännöt.
No:1 Jos joku ei ymmärrä sun tyhmää huumoria, kerää vehkees
2. Anteeksi antamisen taito on maailman hienoin asia
3. Sitä saa , mitä tilaa
4. Karkuun pääsee, jos on nopsat jalat
5. Väkivalta on ratkaisu kaikkeen! ;D (sit kyllä pitää ruveta haisee miehelle)
-
9. Ois muuten kiva nähdä ihan livenä..... muuallakin kuin nakkikioskin jonossa... ;)
-
Aamulla töihin mennessä,siinä vähän enne viittä hain bensaa ja siin oli kolme liivimiestä tankilla samaan aikaan.En tunnuksia selästä nähnyt,mutta sillä yhdellä luki rinnassa helsinki.Ei ne ainakaan yhtään riuhua meinanneet.
-
Vittuilu on tosiaan taito laji, menet yli vitun karvan verran, niin riidan saat!
MUTTA, jos hoidat hommasi oikein niin saat ikuisen ystävän.
PS. Kokemusta on
-
Sivukommenttina, että joku muinoinen tuttu sanoi vaimonsa olevan Riitta yhdellä T:llä.
-
Meille tuli tänään sähkäri työmaalle.Siinä yhtä harrikkaa pälyiltiin tien varressa ja tuli se sähkärikin.Juteltiin niitä näitä ja tuli ilmi,että tää kipinä kuuluu pandiitoksiin.Oli jokunen kuvakin hällä puhelimessa ja oikein liivi päällä.No kaverilla on parta ja kaikki ja sano huomenna tulevansa omalla harrikalla,mutta tänään oli pakko tulla autolla,kun tarvi tuoda lamppuja satakunta kappaletta.Äkkiseltään ihan fiksu tyyppi toikin on.
-
Älkkä nyt ukkelit liivimiehiä pitäkö ihan eri rotusina. Samanväristä paskaa ne tekee. Ja mitä oon tavannu, mukavaa sakkia. Mitä muuten touhuuvat, en tiedä.
-
No kaverilla on parta ja kaikki ja
Oliko ponnari kans?
-
Ei ollu ponnaria,ihan siististi ajeltu korvat näkyy lookki.Tuli tänään harrikalla,joka oli lievästi kustomoitu ja liivikin oli mukana,tosin ei päällä.Mukava heppu tuntuu tosiaan olevan.