VMPK ry Foorumi
Muut => Yleistä keskustelua => Aiheen aloitti: markku pöysti - Tammikuu 04, 2014, 18:02:16 ip
-
Ennen ulkoroihuja ja jätkänkynttilöitä tms. olivat tervapadat yleisesti käytössä. Millähän konstilla pata saadaan syttymään ja palamaan? Perustuuko homma jotenkin tuohon valurautapataan, joka pitäisi saada kuumenemaan ja samalla ylläpitämään palamista. Tuollainen hautaterva, jota mulla on siunaantunut faijan ja appiukon toimesta jonkin verran, ei taida syttyä ihan kylmiltään kovinkaan helposti.?!
-
Asiasta toiseen, minulla on hautatervaa sen verran että riittää auton pyörämuttereihin
loppuiäksi. Ei ruostu kiinni, helppo avata.
EU:han meinasi kieltää tämän myrkyn. :laugh:
L&K.
-
Moro
Tuli vaan mielee.
Tervaahan saa oikein sray pulloissa.Tästä on aikaa varmaan 10 vuotta kun tapahtui työmaalla.
Pomolla aamulla kun tuli töitä jakamaan oli tapana spray pullosta ruiskuttaa käsivoidetta,no kölvit
oli yövuorossa vaihtaneet terva-ja käsivoidepullojen etiketit-----loput arvaattekin-----vaihtaja en ollut minä.
No kaikki taisi saada sinä päivänä muutaman ylimääräisen homman eikä sieltä mukavammasta päästä.
-
Ennen ulkoroihuja ja jätkänkynttilöitä tms. olivat tervapadat yleisesti käytössä. Millähän konstilla pata saadaan syttymään ja palamaan? Perustuuko homma jotenkin tuohon valurautapataan, joka pitäisi saada kuumenemaan ja samalla ylläpitämään palamista. Tuollainen hautaterva, jota mulla on siunaantunut faijan ja appiukon toimesta jonkin verran, ei taida syttyä ihan kylmiltään kovinkaan helposti.?!
Pata tai pytty, mikä vaan kun metallia. Sitte pintaan reilu rasselitukko ja tulille. Siinä se. Älä polta vanhoja autonöljyjä, kuulemma myrkyllistä.

Maasta se öljykin on pumpattu, ihan luonnon omaa ainetta. Voi polttaa ulkoroihussa jos ei laita biojäte pöntöön. :)

En tiä mistä nää synteettiset pumpataan...