VMPK ry Foorumi
Moottoripyörät => Japsipyörät => Aiheen aloitti: Timo Laine - Heinäkuu 19, 2013, 20:28:58 ip
-
Hei
Ajelin tuolla vihdin maisemissa tänään ja alkoi honda yskiä kesken matkan. Vettä tuli riittävästi ja huomasin että tasan tarkkaan kosteimmilla pätkillä alkoi kone hiipua. Tuntui veto loppuvan ja kävi kuin kolmella pytyllä. Onneksi oli välillä kuivaa tietä ja tuo vaiva katosi muutaman kilometrin ajon jälkeeen. Mutta heti uuden kuuron aikana sama vaiva. Perille toki päästiin. Kengät tosin hiukan kosteat.
Onkos kysymys ilmankosteuden pääsemisestä ilmanputsariin / kaasariin vai sähköpuolelle. Vai lyökö tulpanjohdot jostain kosteuden vuoksi läpi?
Onko ollut muilla samoja vaivoja.
Tuli muuten runsaasti vanhempaa sivuvaunukalustoa Hyvinkään kohdilla vastaan aikamoisessa sateessa enkä huomannut kaverilla samaa vaivaa,. Taisivat tosin olla vanhempaa kalustoa.
Timo
-
Itsellä ollut tänä kesänä samanlaista ongelmaa parilla sateisella ajolla 500 fourissa,tutkimusten jälkeen ilmanputsari märkä ja kotelosta löytyi ylimääräinen reikä, en ole korjauksen jälkeen sateessa ajanut joten en ole varma onko vaiva kadonnut.Olen tunnustellut että eri huoltoasemien bensa toimii eritavalla, voi olla korvienvälissä en tiedä!
-
Ekana kannattaa tarkastaa kärkikopan tiiviste. Se vuotaa tuutissa herkästi kiinnitysruuvien kohdalta ja aiheuttaa juuri tuota yliherkkyyttä kosteudelle.
-
Veikkaan tulpan hattujen olevan huonot. Tarkasta tiivisteiden kunto ja vaihda tarvittaessa. On ollut samoja oireita minullakin ja yksi kumitiiviste oli viallinen.
- Jukka
-
Ekana kannattaa tarkastaa kärkikopan tiiviste. Se vuotaa tuutissa herkästi kiinnitysruuvien kohdalta ja aiheuttaa juuri tuota yliherkkyyttä kosteudelle.
Minulla ollut tuo sama vika.Kerran piti pysähtyä jo alkumatkasta tien sivuun ja kuivata vedet sieltä.Matka jatkui kuin ei mitään,sadekuuron loputtua-ja sitä tulikin rankasti.Nyt on omatekemä kumitiiviste joka alkuperäistä paperista tiiviimpi sekä kuusiokoloruuvit joissa tiivis kanta.
-
Kiitokset
Tutkitaanpa nuo aluksi ja eikun kunnon sadetta odottelemaan. Tuo ilmanputsari tuli itelle ekana mieleen mutta eipä tyllut katottua oliko märkä. Tuo kärkikopan tiiviste taitaa olla ihan kaupantiskitavaraa? On ainakin auottu useampaan kertaan.
Kiitokset vinkeistä ja hyviä ajokelejä. (Sadetta ei kai saa muille toivoa)
Timo
-
Moro
Kärkikioppa auki ja todennäköisin syy takkuiseen kulkuun selvisi. Vettä oli kopan pohjalla ja kopasakin pisaroina. Tiiviste oli koppuraa ja koppakin muotoutunut hieman kolhuiseksi. Ei taida uusi tiiviste auttaa. täytyy löytää uusi koppa ja homma varmaan kunnossa.
Löytyykö koppia kaupasta vai onko jollain hyllyssä?
Kiitokset avusta
Timo
-
Jatkan vielä kysymykseen. Mulla tuon vian aiheuttaa huonot tulpanjohdot. Sateella lyö kipinän kanteen. Ongelma helpotti, kun nostin johdot irti kannesta. Silti löytää vielä metallia matkalta. En ole saanut aikaseksi vaihtaa, kun ne johdot on puolassa kiinni. Mulla sai ajossa testattua sillä, että tarttui johtoon ja otti sähkärin sormille. Vika poistu kun veti tien sivuun ja odotteli kone käyden moottorin kuivumista. Ongelma palasi kun jatkoi matkaa.
-
Kyllä se johtuu tulpanjohdoista ja on tyyppivika, jolle aika vaikea keksiä mitään. Tulpanjohdot kun sojottaa eteenpäin ja etupyörästä lentää vesi niitten päälle ja lopulta aina menee johonkin väliin ja alkaa pätkimään.
Itellä ollut K1 ja nyt F2 joissa molemmissa sama vaiva. Hiukan auttaa kun tiivistää tulpanhatun saumat silikoonilla. Ja tietysti kärkikoppa pitää olla tiivis myös.
Onhan se samalla alkeellinen ajovakausjärjestelmä. Kun alkaa satamaan alkaa käymään 3:lla ja lopulta 2:lla. Ei pysty liukkaalla sadekelillä ainakaan revittämään.
-
Kyllä se johtuu tulpanjohdoista ja on tyyppivika, jolle aika vaikea keksiä mitään. Tulpanjohdot kun sojottaa eteenpäin ja etupyörästä lentää vesi niitten päälle ja lopulta aina menee johonkin väliin ja alkaa pätkimään.
Aivan totta kyllä että kärkikopassa jännitekkin on niin pieni ettei sen luulisi juuri vedestä säikähtävän.Voi se silti joissain tapauksissa/pyörissä häiriötä tehdä mutta tulpanjohdoissa kun on korkeajännite niin sehän hyppää maihin herkästi.
Jos ei kyseessä ole museopyörä,voisi kai kaapelit hattuineen vaihtaa umpinaiseen silikonikumi malliin jossa se hattukin peittää posliiniosan miltei kokonaan.Voi kyllä olla että puolatkin saa sitten vaihtaa koska silikoniset on usein paksumpiakin(7 tai 8mm) ja liitos puolaan voi olla vaikea toteuttaa ilman skarvaamista&tinaamista+jatkon eristämistä.
Mitä mulla on ollut melkein aina Accelin valmistamia täyskuparisia silikonikaapeleita bensakoneissa niin kyllä ne kestää käynnissä vaikka ajaisit painepesurilla sitä vettä sinne ja puolakin on yleensä korvattu alkuperäistä tehokkaammalla.
Hondassa olen kyllä pitänyt alkuperäisosat vielä kun en normaalisti sateeseenkaan eksy niin ne välttää vielä toistaiseksi;)
-
Mulla oli samaa ongelmaa. Taisi olla kolmospytty joka pätki sateella. Joku kertoi että tulpanreikä olis porattu niin että on lähempänä runkoa kuin muissa, voi olla mutu tietoa. Ei pätki kun on seissut tallissa yli kymmenen vuotta odottamassa inspistä. Paljonkohan siitä saisi? Vatkaan sen myyntiä ja mieli muuttuu joka päivä.
[ylläpito on poistanut liitteen]