VMPK ry Foorumi

Moottoripyörät => Kilvanajo => Aiheen aloitti: Harri Rintamäki - Kesäkuu 26, 2013, 12:44:35 ip

Otsikko: Alasen Matti on poissa
Kirjoitti: Harri Rintamäki - Kesäkuu 26, 2013, 12:44:35 ip
Tamperelaislähtöinen, elämänsä pitkän päivätyön Etelä-Karjalan Simpeleellä tehnyt Matti Alanen on kuollut.  Matti sairasti pitkään
sydän- ja keuhkosairauksia jotka veivät tämän kaikkien tunteman iloisen velikullan tuonpuoleiseen.  Alasten viimeinen matka juhannuksen
ajoleirille Jurvaan sai ikävän lopun sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kotimatkalla Kangasniemen Campingillä.
Matti menehtyi hänelle maailman parhaaseen paikkaan, oman rakkaan vaimon syliin.
Kuulin että Matti Alasen kauan odotettu 50-vuotis juhla-ajo Savonlinnan TT jäi näin kokematta, olihan Matti jo 50 vuotta aiemmin siellä ajanut
elämänsä ensimmäisn TT-kilpailun joten heinäkuinen Savonlinna olisi kruunannut miehen pitkän ja kohtalaisen menestyksekkään kilpailjauran.
Minä muistan Matin ensimmäistä kertaa Imatran Ajoista 60-luvun lopulla, "puukenkä" Alanen otti lukua radan varressa kaatumalla ja jos en ihan väärin muista se oli sateinen päivä. 
Matin vaimolle ja Ari-pojalle haluan toivottaa kestämistä vaikeana hetkenä ja uskon että koko Suomen moottoripyörämiehet yhtyvät osanottoon.
Matti Alanen oli syntynyt 1947.

Entistä kilpakumppania lämmöllä muistaen

Harri Rintamäki
Otsikko: Vs: Alasen Matti on poissa
Kirjoitti: Pekka Kärävä - Kesäkuu 26, 2013, 15:51:59 ip
Näin ja juttelin Matin kanssa kesäkuussa Virtasalmella,jolloin hän kertoi sairaudestaan. Matin muistoa kunnioittaen Pekka Kärävä ja koko Lappeenrannan poppoo ...
Otsikko: Vs: Alasen Matti on poissa
Kirjoitti: erkki kuparinen - Kesäkuu 27, 2013, 08:45:54 ap
         Osanottoni tämän saitin kautta Matin omaisille.
         Matista mainitsen sen että hän oli se henkilö joka ei  murjottanut teltassaan vaan uskalsi tulla kättelemään ja aloitti aina jutun vieraammankin kansaa.

          Terv. Erkki
Otsikko: Vs: Alasen Matti on poissa
Kirjoitti: jarmojalonen - Kesäkuu 27, 2013, 22:36:27 ip
Osan ottoni Matin omaisille.
T:Jarmo
Otsikko: Vs: Alasen Matti on poissa
Kirjoitti: Janne Valaskari - Heinäkuu 02, 2013, 10:42:53 ap
Taas yksi uutinen, jonka olisi halunnut kuulla paljon, paljon myöhemmin. Voimia omaisille, valoisaa ja positiivista Mattia muistaen.
Valaskarit
Otsikko: Vs: Alasen Matti on poissa
Kirjoitti: Vesa J Kaartinen - Heinäkuu 05, 2013, 09:44:33 ap
Positiiivisen ja iloisen pitkäaikaisen kilpakumppanin muistoa kunnioittaen.

Monet hyvät ja mukavat hetket on varikoillla vietetty.


Vesa "Jupi"  Kaartinen perheineen
Otsikko: Vs: Alasen Matti on poissa
Kirjoitti: Sami Ilmonen - Heinäkuu 06, 2013, 09:48:53 ap
Silloin kun hetken harrastin tätä lajia niin mieleeni jäi ja edelleen muistan tämän mukavan hepun, joka tuli juttelemaan ja vaikutti tosi rauhalliselta ja vaatimattomalta mieheltä. Ja nyt hän on poissa, kurjaa. Mutta muistot jää.