VMPK ry Foorumi
Muut => Yleistä keskustelua => Aiheen aloitti: Kari Rautiainen - Helmikuu 19, 2013, 14:31:42 ip
-
Suomalainen ja Jaappanilainen yritys päättivät järjestää jokavuotisen soutukilpailun 8 miehisin joukkuein.
Molemmat joukkueet harjoittelivat pitkään ja kovaa, ja kun kilpailupäivä tuli niin molemmat joukkueet oli huippukunnossa.
Jaappanialaiset voitti ylivoimaisesti kilomeetrillä. Suomalaisten joukossa vallitsi tappiomieliala.
Korkein johto päätti että imagosyistä on pakko voittaa seuraava kisa.
Projektiryhmä tutkimaan asiaa.
Analyysin jälkeen ryhmä havaitsi että Jaappanialaisilla oli seitsemän soutajaa ja perämies. Suomella yksi soutaja ja seitsemän perämiestä.
Kriisitilanteessa johto osoitti huomattavaa toimintakykyä. Päätettiin palkata konsulttiryhmä tutkimaan oman joukkueen kilpailukykyä.
Kahden kuukauden tutkimusten jälkeen asiantuntijat tulivat siihen tulokseen että joukkueessa on liian monta ohjaajaa ja liian vähän soutajia.
Raportin perusteella johto teki välittömästi muutoksia joukkueeseen.
Nyt joukkueessa on neljä perämiestä, kaksi yliperämiestä, joukkueenjohtaja, ja soutaja.
Lisäksi soutajan motivoimiseksi kehitettiin bonusjärjestelmä: Meidän on laajennettava soutajan työnkuvaa ja annetava hänelle enemmän vastuuta.
Seuraavana vuonna Jaappanialaiset voitti kahdella kilomeetrillä.
Suomalainen joukkue erotti soutajan huonoon työsuoritukseen vedoten, mutta maksoi kuitenkin bonuksen johdolle sen esittämästä ponnistelusta.
Konsulttifirma teki uuden analyysin tilanteesta ja veti johtopäätöksen, että taktiikka oli ollut kyllä oikea ja motivointi kohdallaan.
Materiaalissa vaan olisi parantamisen varaa.
Ensi vuotta varten suomalaiset ovat kehittämässä uutta venetyyppiä.
-
Joo...
Käytännön työelämän versio:
*Työaikoja palkkatyöläisillä lisätään.
*Lomia palkkatyöläisillä lyhennetään.
*Palkkatyöläisten palkat pidetään ennallaan-tai pienennetään,mikäli vaan mitenkään onnistuu.
*Johtajien ja osakkeenomistajien palkkoja/palkkioita ja osinkoja nostetaan ja annetaan golf-osake kanssa.
*Haukutaan työntekijät laiskoiksi ja aikaansaamattomiksi.
Näillä konsteilla kilpailukyky kasvaa ja palkkatyöläisen motivaatio pysyy korkeana.
t. Markku
-
Eikäkun:
Asetetaan työryhmä pohtimaan projektin johdon kokoonpanosta. Sitten projektin johto miettii palkkiojärjestelmää uusien innovaatioiden toteuttamiseksi. Vastuunjakotaulukoiden (ei aukee xls vaan uudemmassa versiossa) mukaisesti suoraan verraten viitekehykseen suhteuttaa tavoiteasetannan nyky kilpailukyvyn mukaiselle tasolle.
Onhan tää nyt ihan päivänselvä juttu.
-
Maailma muuttuu, kapitalisti voittaa :(
Just sonera tarjos kiinteää nettiliittymää, keskusteltiin ..., ei monopolia, eihän ? hinnat pilvissä :embarassed:
Ennen posti toi postin minne tahansa samaan hintaan, nyt asiakas käy iha ite noutamassa postin (omalla kustannuksellaan)
Ennen puhelinliittymä maksoi saman asuit hesassa tai lapin perukoilla, ei enää, köyhät (syrjäseutujsen asukkaat) kyykkyyn, rahat svekoille :angel: sonera yms. pomoille, perseestä!
Kun kokoomus vallan saa se köyhiä kurjistaa!
Prkl..n %#? Vennamo
-
Poistetaan työttömyys ja eläkepommit samalla kertaa.
Laitetaan kaikki mahdolliset työntekijät osa-aikasiksi tai yrittäjävetoisiksi.Ei kerry palkkaa,ei lomia ei eläkkeitä.20h maksimi viikkotunnit.Tähänhän voidaan vaikka laatia laki tai asetus.
Vapaasti Etelärannan käytettävissä.
-
Jos talous alkaa tästä vielä taantumaan, kouluttaudutaan kaikki gynekolokeiksi. Sillä alalla ei työt pääse loppumaan, onhan se varma, notta.
-
kolokeiksi? golokeiksi? kologeiksi? gologeiksi? gigolokeiksi? gigologeiksi? (alleviivaa oikea vaihtoehto)
(http://th612.photobucket.com/albums/tt209/msparrie/GROUP%20TAGS/th_smileys-teacher.gif)
-
kolokeiksi? golokeiksi? kologeiksi? gologeiksi? gigolokeiksi? gigologeiksi? (alleviivaa oikea vaihtoehto)
(http://th612.photobucket.com/albums/tt209/msparrie/GROUP%20TAGS/th_smileys-teacher.gif)
*ttutiäteen tohtori, sano yks Keke kerran kyseisen alan erikoismiestä.
-
Tullee mieleen se silimälääkäri joka sai työkavereiltaan 50-vuotispäivänä silmänmuotoisen synttärikakun, kakun nähdessään päivänsankari tuumasi : "Olipas hyvä että en erikoistunut gynekologiksi"
(http://farm4.staticflickr.com/3603/3486877299_14073ca737.jpg)
-
Gynegoloki leipäänty työhönsä ja meni remonttifirmaan töihin, kohteena yksiö kerrostalossa mutta ketään ei avannu ovea. Pomo tuli katsomaan kuinka uusi mies pärjää ja seisoi rapussa ja sanoi ettei kukaan avannu ovea, pomo soitti asiakkaalle että ei avattu ovea niin asiakas anteeksi tulen pian. Kun ovi avattiin oli eteinen maalattu ja huone tapetoitu, pomo kysyi miten niin mies vähän nolona että postiluukustahan minä.
-
Onneksi mullaon vuosien kokemus toimittajan duunista.
-
Mun nykynen ammatti on sisustaja.
Tänäpäivänäki sisustin jotakuinki 400 kilometriä.
-
Itse olen ollut vasta sekatyömiehenä, kahviloitsijana, talonmiehenä, kokoonpanolinjan käyttäjänä, siistijänä, siivous- ja kiinteistönhuoltotehtävissä, deejiinä, kuvaajana, leikkaavanakuvaajana, projektipäällikkönä, opettajana (elokuvatuottamista) ja mahdollisesti (toivottavasti) seuraavaksi tapahtuma päällikkönä. Tai nuo on ainakin sellaisia mistä olen palkan saanut. Sen lisäksi on toiminimi sivutoimia varten ja osakeyhtiö suunnitteilla... Jostain pitää se leipä pitää repiä ja voi leivän päälle.
-
Mikä hiisi on kun kaikki suomalainen teollisuus ja palvelut pitää myydä ulkomaisille.Hyviä esimerkkejä ovat esim.maatalouden lannoitteet(hinta nousi yli kaksinketaiseksi),katsastus(lakisääteinen) espanjalaisille ja englantillaisille,yksityinen terveydenhuolto,rakennustarviketeollisuus,makeisteollisuus yms.Voitot ulos tai tietotaito ja tehtaat ulos.Ja valtio näyttää hyvää esimerkkiä.Repikää tästä sitten loistava tulevaisuus.
-
Moi!
Kun kuuntelee tätä EK-porukan mantraa "kallis työ...kallis työ..",selviää,
että Suomen tehtaiden kuralla olo (tai kuviteltu kurallaolo) johtuu vaan
ahneista palkkatyöläisten saatanoista!
Duunarin vika-oli homma siellä lattiatasolla mikä vaan.Palkkamalttia,porukka,
palkkamalttia...
No aikansa neuvos kattele ja hoitaa tehtaan juuri toiselle puolelle palloa-siellä
ei ole kummoisiakaan sääntöjä väen kohtelulle ja palkka-no se on tosi
maltillinen...Sitten kun se maa on kupattu,mennään seuraavaan...Samalla kotimaiset
duunarit on saatu kyykytettyä tähän halpajätkien tasolle...Alkaisi duunit maistua.
Ja kas-eräänä päivänä duunit ja tehtaat ovat kiertäneet pallon ja tehdas laitetaan
kehitysmaa Suomeen,jossa on todella halpa teettää-kun vertaa Kiinaan ja Intiaan,
jossa ahne duunarinsaatana vonkuu lisää palkkaa-eikä usko,että palkkamalttia
olla pitää...Mutta Suomi-ei ole sääntöjä duuneille-eikä tartte juuri maksaakaan.
Tehtaanpatruunan onnela!
t. Markku