VMPK ry Foorumi
Muut => Yleistä keskustelua => Aiheen aloitti: Harri Kauranen - Helmikuu 14, 2013, 15:54:04 ip
-
Tuola olis ilokaasua sopivasti kermaa.fi.Sellanen sifonki siihen ja vähän suiohkasee sillä vaikka mopetiin,kyl kiihtyy.Kertoo sit täälä kuis kävi.
-
ja vähän kun imasee ite välillä niin tuntuu ku kiihtyis vielä paremmin :laugh:
-
Ostin jo. Patruunoita. Halpoja olivat. Yhdestä riittää hyvin muutaman kierroksen suorien kiihdytyksiin.
-
Kannattaa suihkutella varovasti, ettei pala mäntään reikä.
-
Kesälomien jälkeen työkavereita kävi ilokaasuhoidossa et saivat ryyppyputken poikki, toimi kuulemma paremmin kuin antabus jonka tehon hokaa vasta ku pari tuoppia on juonut ja siihenki on keinot mistä ei sen enempää ku voi käydä pumpun päälle. Lakkaa kuulemma ihan tekemästä mieli, ei niinkuin entisellä rengillä joka putos ja isäntä kysyi kävikö pahasti niin renki sanoi ettei kolmeen sekunttiin ollut pi**u mieles.
-
hyvvää ainetta mopoille kannata antaa! imeskelette ite vaa niistä sifoneistanne.
mm. synnytyksessä tuota pääsi hengittelee..isäkin! Emännälle ei oikein maistunutkaan.
sitä mietin etä mihin tuon teho synnytyksessä perustuu..kipuja se ei sinänsä kait lievitä mutta menee kuuppa sekunneiks sen verta sekasi että kait sen kivun sitte unohtaa?
-
Kesälomien jälkeen työkavereita kävi ilokaasuhoidossa et saivat ryyppyputken poikki, toimi kuulemma paremmin kuin antabus jonka tehon hokaa vasta ku pari tuoppia on juonut ja siihenki on keinot mistä ei sen enempää ku voi käydä pumpun päälle. Lakkaa kuulemma ihan tekemästä mieli, ei niinkuin entisellä rengillä joka putos ja isäntä kysyi kävikö pahasti niin renki sanoi ettei kolmeen sekunttiin ollut pi**u mieles.
Nykäsmattihan aikoinaan totes, että ''Antabus ei sovi kellekään. Siitä tulee ihan hirveä olo.'' :)
-
Vai noinko Matti sanoi.
"En suosittele antabusta kenellekään. Sen kanssa ryypätessä tulee ihan kammottava olo."
-
Eikö tuo Matti kaivanu linkkarilla sen kapselin pois et kestää taas ottaa, nyt on naisia mailmassa kuin mannaryynejä ku eros Susannasta. Mikä niitä naisia riivaa joku hoivaviettikö ja luulevat pystyvänsä kesyttämään mutta ei tiikeri juovilleen mitään voi, kun korkki aukee on henki plöysällä. Soon taposta pian linnassa on mun arvaus.
-
Oletteko syöttäneet ilokaasua imusarjaan vai kaasarista sisään?
-
Pistin ohuet putket ilmaputsareiden sisälle, putken pään etäisyys pari senttiä kaasarista. Antoi vähän lisäpotkua. Tämä nyt on kuiteski vain Dnepr, joten se "virittäminen" on enemmän huumoria kuin vakavaa tehonmetsästystä ;)
Ei ole nyt kuvia näyttää, sillä osat on ympäri lattiaa. Valmistin just kunnon imukaulat kaasareille, ja mietin jos sen syötön pitäis laittaa niihin. Tai sitten ei. Pistän videota kun on taas käynnissä.
-
Liekkö sillä hirveästi väliä kumpaa kautta syöttää? Joku viisaampi kenties tietäisi?
-
En usko että sillä suurta eroa on. Luulen että hieman etäisyyttä kuitenkin pitää olla, jotta se ilokaasu kerkee sekoittua bensa/ilmaseoksen kanssa matkallaan sylinteriin. Ettei menee ihan sellaisenaan pyttyyn, voi tulla epätasaista palamista. Tai sitten kuvittelen vaan.
-
Mitä mie oon noita nähnyt, niin ne syöttää sen kaasun suoraan imusarjaan/kaulaan n.45 asteen kulmassa.
Kyllä 2T vehkeessä pitää rikastaa kakkua, muuten menee liian laihalle kaasun kanssa.
Kyllähän se lisäkaasu potkua antaa jos vaan saa seokset muuten kohdalleen. Ilokaasun sijasta voi käyttää myös
ihan tavallista happea samalla tavalla. Sama vaikutus, ainakin paremmin leikkaa kiinni. ;D
-
Automobiileissa tuupataan imusarjaan lisäbensaa ilokaasun kanssa. Saisi sen varmaan mopoonkin, pieni mp-akku ja bensapumppu pakettiin jolla syöttää pienen suuttimen läpi bensaa samalla kun kaasuventtiili aukeaa.
-
Meissä kaikissa asuu varmaan pieni kemisti … :P (mun entinen kemian ope varmaan sais hepulin jos lukis tätä)
Eli: ilmassa on happea 21 prosenttia, ilokaasumolekyylissä 33.
Ilokaasun syöttö lisää siis hapen määrää – ja täten tehostaa (nopeuttaa?) palamista.
Mutta: jos bensan määrää ei lisätä, tehoa ei myöskään tulee lisää – se vain muuttuu nopeammin lämpöenergiaksi. Ja jos se bensa vaan palaa nopeammin, niin tulee vaurioita (tällaisia varoituksia olen saanut).
Toisaalta, jos sitä palamatonta bensaa jo nyt tulee koneesta ulos (aika hulppeat toleranssit noissa Nepparin kaasareissa), niin ehkä se kaasu saa myös sen palamaan, pitkittäisi palamisprosessia = enemmän tehoa siis aikuisten oikeesti.
Tämä nyt vaan teoretisointina. (Pistän sitten kuvia venttiili- ja mäntämurusista)
-
hyvvää ainetta mopoille kannata antaa! imeskelette ite vaa niistä sifoneistanne.
mm. synnytyksessä tuota pääsi hengittelee..isäkin! Emännälle ei oikein maistunutkaan.
sitä mietin etä mihin tuon teho synnytyksessä perustuu..kipuja se ei sinänsä kait lievitä mutta menee kuuppa sekunneiks sen verta sekasi että kait sen kivun sitte unohtaa?
Ratiossa tarinoivat, jotta ei oo samaa ainetta tämä kapseleissa myytävä, kuin sairaalassa käytetty. Siksi vaikutuskaan ei olisi sama kuin sairaala kaasussa. Tiedä sitten oliko ropakanta puhetta vai totta :-\
-
...wikipedia:
Ilokaasua käytetään happeen sekoitettuna nukutusaineena leikkauksissa, synnytyksissä sekä päihteenä. Nimensä mukaisesti kaasu tekee käyttäjänsä huvittuneeksi. Nukutuskäytössä ilokaasua sekoitetaan happeen suhteessa 1:1 tai 2:1.
Sitä voidaan käyttää myös elintarvikkeiden aerosolipakkauksissa. Valmiskermavaahtopakkauksissa on usein ilokaasua, joka liukenee hyvin rasvaan paineen alaisena. Paineen pienentyessä ilokaasu kaasuuntuu ja muodostaa vaahtoa. Kermavaahtopakkauksissa ilokaasua on kuitenkin hyvin vähän.
Ilokaasun päihdekäyttö on yleistynyt entistä enemmän. Ilokaasusta tulee lyhytaikainen, euforisen rento olo. Sitä ei imeydy verenkiertoon eikä siitä tule krapulaa.[2] Ilokaasua voi ostaa internetistä pienissä kapseleissa, jotka on tarkoitettu kerman vaahdottamiseen. Yhden kapselin hinta on noin 50 senttiä eli ilokaasu ei ole kovin kallis päihde[3]
Ilokaasua voidaan käyttää polttomoottorissa hetkelliseen tehon lisäämiseen. Kaasua säilytetään nestemäisenä ja höyrystyessään sen lämpötila laskee, jolloin moottoriin syötettävä ilma tai ilman ja polttoaineen seos jäähtyy pienentäen sen tilavuutta, jolloin kaasuseosta voidaan syöttää enemmän samalla paineella. Männän puristuksessa tämä kaasuseos kuumenee, jolloin ilokaasu hajoaa typeksi ja hapeksi. Näin muodostunut lisähappi parantaa polttoaineen palamista, joten polttoainetta voidaan syöttää enemmän ja moottorista saatava teho kasvaa. Suomessa ilokaasujärjestelmien käyttö tieliikenteessä on kielletty.
...eli ei se typpioksiduuli itse pala mitenkään, kyllä se tarttee reippaasti polttoainetta (bensaa) mukaan jos tehoja aiotaan ottaa irti, ilman lisäbensaa palaminen vain kuumenee ja ...poks... :D
-
Nythän myydään laillisesti ilokaasua joka on tarkoitettu kerman vaahdottamiseen mutta iloinen kansamme panee putelin taskuun ja pillin suuhun ja suhauttaa, rupeaa valot vilkkumaan kuulemma mukavasti. Entisessä työpaikassa ne jotkut joilla ei putki katkennu kesäloman päätteeksi saivat ilokaasuhoitoa joka vei alkoholin himon, rappio tasosta noustiin viikon hoidolla taas töihin ja ahkerimmat duunarit ne oli ku purkasivat patoumat mielettömään duunivauhtiin.
No olen nähnyt muutaman tosi oikean ilokaasupelin ja imusarjaan se pruutataan ja se säädettävä regulaattori maksaa kolmen huippumopon hinnan. Sillä pitää olla suikutusjärjestelmään yhteys ja tietty nelitahtisessa voitelun takia, yksipyttyiseen vajaa tahtiseen en menis laittamaan ku voi tulla komea lähtö Pietarin portille ku yskäsee taappäin kerran. Pietäri sanoo ettei motoristejä ja näet portin takama pitkätukkaisen nahkatakkisen ajavan Harrikalla Reibanit päässä niin Pietäri sanoo et sori omistajan poika.
-
'' Valmiskermavaahtopakkauksissa on usein ilokaasua, joka liukenee hyvin rasvaan paineen alaisena. Paineen pienentyessä ilokaasu kaasuuntuu ja muodostaa vaahtoa. Kermavaahtopakkauksissa ilokaasua on kuitenkin hyvin vähän.''
+ että saattaa sotkea ilmanputsarin.
-
Kyseessä on ihan puhdas kaasu ja kerma lisätään itse, joset laita kermaa tulee vain ilokaasua. Suomessa nettimyymälä ja kauppa käy ku ei ole edes ikärajaa.
-
ilokaasun käyttöhän vaatiii myös enemmän bensaa eli seoksen on oltava valmiiksi liian rikkaalla ja ilokaasu anostuksen määrä pieni
tai sitten rakennettava bensan lisä ruiskutus mites tää tehdään? ideoita?
paljonkos poliisi setä kirjottaa sakkoa "jos jäisin kiinni" kait joku poliisi täällä tietää tai voisi tarkistaa :)
näin ennalta ehkäisevänä poliisi toimintana etten uskalla eksyä yleisille teille ;D
-
No diisseli vero kun ei ole liikenne verotettua ainetta + ylinopeus sakot.
-
http://fi.wikipedia.org/wiki/GM-1 (http://fi.wikipedia.org/wiki/GM-1)
//Frank
-
Eikös tätä joku ollut jo kokeillut ja ilmeisesti hengissä täällä kirjoittelee? Siis motskariin käytettynä ei omaan suuhuun. Minä meinasin tyrkätä väljään puchin koneeseen vaaraa uhmaten.
-
Kaikkea voi koittaa ja pitääkin, paitsi omaa siskoaan ja kansantanhuja...
Ilokaasuulla ilman lisäpolttoaineen syöttöä on sama vaikutus palotapahtumaan, kuin reippaasti liian pienellä suuttimella. Männälle tullee kuumat paikat.
-
http://fi.wikipedia.org/wiki/GM-1 (http://fi.wikipedia.org/wiki/GM-1)
//Frank
pisteet saksalle :)
ja puch laadulle :)
-
Tänään näin ooppeliin oli asennettu.Ilokaasu meni ilmanputsariin,just ennen kaasaria.Kai se noin mopoonkin voi laittaa.
-
Kyllä mua pelottaisi pieni takaisin yskäsy, optimaalinen säätö mahdotonta mut ehki hetkeksi saa poweria tai vanha sääntö jos virityksessä tehot putoo 20% se on onnistunut.
-
Tänään näin ooppeliin oli asennettu.Ilokaasu meni ilmanputsariin,just ennen kaasaria.Kai se noin mopoonkin voi laittaa.
Oliko ruiskuvehjes? Sellaiseen varmaan voi ilokaasut työntää ihan suoraan, kun lambdasysteemit haistelee pakokaasusta ylimääräistä happea ja ainakin tiettyyn rajaan saakka sitten säätää seosta rikkaammalle. Ainakin yksinkertaisemmissa systeemeissä ja maltillisella ilokaasun määrällä varmaan toimii näin. "Fiksummat" moottorinohjaukset tietysti voivat vertailla imuilman lämpötiloja, ilmamassaa ja sitten lambdaa ja todeta että lukemat eivät täsmää ja sitten heittää peliin vikailmoitusta. Olisihan tuo mielenkiintoinen kokeilu, taitaa vaan olla nuo laitteet kiellettyjä tieliikenteessä?
-
Toi poikain ooppeli oli kaasarimalli,vanha kun taivas,sellanen vektra.Kaikkihan on sallittua,kunhan ei siitä narahda.
-
Testattu ja tuntui toimivan. Siis mopolle syötetty ei itselle.