VMPK ry Foorumi

Muut => Yleistä keskustelua => Aiheen aloitti: Pentti Eskelinen - Joulukuu 19, 2012, 13:19:17 ip

Otsikko: Kannustimia!
Kirjoitti: Pentti Eskelinen - Joulukuu 19, 2012, 13:19:17 ip
Ensin keksi hiihtäjä-Vanahanen eläkeiän pakkokorotuksen, ja siitä on sitten poikinu kaikenlaisia yksilön hyvinvointia kohentavia ideoita.

Fantsu-Katainen asemiehineen jatkaa samaa virttä, lisättynä tottakai vielä normaali työntekijän palakka-alella.
Sitten tulee ettone-Vartiainen joka esittää että kun on ohitettu parhaat miehuus/naiseusvuodet, ja palakkatyöläiselle tulee ikää lissää, niin samassa syklissä olisi kiinteiden ansioidenkin tiputtava. Kannustava idea!

On siinä meillä viisaita joka lähtöön! >:(

Tosin eihän nuo minua millään tavalla kosketa, en ole ollu missään töissä reilusti yli kahteenkymmeneen vuoteen, ja kertynyt eläkekkii on semmoinen ettei sillä mittään tekemättä pysy ihannepainossa. ::)

Ps.
Ihan tuli tämmöinen juhlava palkintatilasuus mieleen noista edellisistä:

Ison virman välitason pomo:
"Nyt kun sinä Tauno olet ollut yhtiömme palveluksessa 30 vuotta, niin yhtiön johto on päättänyt luovuttaa sinulle Tauno siitä kiitokseksi tällaisen upean prenikan, ja samalla tiputtaa palkkaasi viisisattaa euroo kuussa."
Otsikko: Vs: Kannustimia!
Kirjoitti: Timo Junno - Joulukuu 19, 2012, 13:51:03 ip
Oisi pitänyt Taunon aikoinaan tajuta olla jäämättä noin pitkän työsuhteen uraputkiloukkuun.
Otsikko: Vs: Kannustimia!
Kirjoitti: markkukovasin - Joulukuu 19, 2012, 13:52:59 ip
Joo...ja juu..

En kyllä löydä tästä nykymeiningistä sitä langanpäätä,josta nykäsemällä
varmistuu se,että kaikkien meikeläisten firmojen ongelmat johtuvat niistä palkkatyöläisistä.
ja etenkin niiden duunarien hirveistä palkoista.

Taannoin oli yksi sakemanni-insinööridelegaatio tuolla yhdessä paikassa
vähän neuvottelemassa.Olinhan siellä minäkin...Ne kaverit olivat koko ajan vähän
semmoisia outoja kun katselivat ympärilleen-erityisesti niitä huvittivat meikeläisten
autot-joku niistä kysyikin,että onkos teillä joku harrasteautotapahtuma täällä?

Ei ne meinanneet uskoa-eivät vissiin uskoneetkaan-että tollasilla meidän on näillä
palkoilla ja verotuksilla yms. kulurakenteilla ajeltava.Ei oo varaa uuteen ja parempaan,
jos syödä ja asua meinaa kanssa...

Niillä oli joka äijällä 2...3 kertainen palkka meihin nähden-eikä vähiten reaalipalkkana
laskien.Ja uuden auton osto niille oli itsestään selvyys parin vuoden välein-ja eukot kotona hoitamassa
pentuja ja hapankaalisoppaa kaverille illaksi keittämässä-ei siellä "herrasväen" rouvat
töissä käyneet,kun ei ollut kerran mitenkään pakko.

Paha mielihän siinä meinasi tulla,kun niitä kuunteli.Olisikohan mennyt niiltä Sakuilta kakki pöksyyn,jos olisi
kertonut tästä meidän "maltillisen palkkauksen" käsitteestä?

Voi perse-täällä maassa ei ole nyt asiat hyvin-kohta putoaa joku ja jotkut korkealta-siellä huipulla
on kohta liukkaat oltavat ja kyyti on kylmää-palkkamaltista huolimatta.Useimmat duunarit
eivät sitten korkealta tömähdäkkään-tikapuiden ala-askelmillahan tässä maltillisesti kärvistellään.

Oikeastaan-nyt kohta pitää ostaa runsaasti olutta,istua pehmeälle ja alkaa seuraamaan,miten valtaistuimet keikkuu ja ´
kaatuvat niin,että rytke kuuluu läpi Suomenmaan.

t. Markku
Otsikko: Vs: Kannustimia!
Kirjoitti: Pentti Eskelinen - Joulukuu 19, 2012, 13:56:33 ip
Oisi pitänyt Taunon aikoinaan tajuta olla jäämättä noin pitkän työsuhteen uraputkiloukkuun.
Niin olisi pitäny, vaan kun sillä paikkakunnalla ei ollu kun se yksi ainoo Enso Kutsetin tehdas joka ylleensä töitä tarjosi. ::)
Otsikko: Vs: Kannustimia!
Kirjoitti: Timo Junno - Joulukuu 19, 2012, 14:26:24 ip
Ahaa. Tauno on ollut ikänsä myös yhden asumapaikkakunnan pitkäaikaisasukasloukussa.
Otsikko: Vs: Kannustimia!
Kirjoitti: Pentti Eskelinen - Joulukuu 19, 2012, 16:14:15 ip
Ahaa. Tauno on ollut ikänsä myös yhden asumapaikkakunnan pitkäaikaisasukasloukussa.
Niinkun sillä Taunolla sattu olemaan varakkaat vanahemmat joilta peri tupa ja kammari lukaalin omalla tontilla. :-\

Ja nuornamiehenä kun kiimoissaan saattoi naapurin Emman kantavaksi niin oli pakko mennä tehtaaseen töihin kun mehtätyöt loppu ja vanahemmistakii oli jo aika jättäny. Ja sitten kun niitä hyeenoita sikisi vuoden välein lissää, ja muutto Ruotsiinkin tyssäsi pesueen kokoon, niin mitä siinä Tauno muuta voi kun pysyä kotikonnuillaan ja puurtaa vaan tehtaassa töissä.

Nyt kun perhe on jo pieni, vain Emma ja Tauno on ennää kahestaan, ja Taunokin kun justiisa täytti 57, niin paikkakunnan ja työpaikan vaihto ei Taunoa ennää jaksa innostaa. Vaikka viimeset kymmenen vuotta onkii ollu suurimman aijjan lyhennetyllä työviikolla ja lommautettuna kun Enso Kutsetti panosti Brasilijjaan, niin silti.

Jos Tauno saisi tuon (ei kuvan kartano, ei samalla seuvulla eikä taajamassa vaan keskellä mehtää, mutta muuten lähes vastaava) http://www.huutokaupat.com/fi/v/33937 (http://www.huutokaupat.com/fi/v/33937) kotipaikkansa myytyä niin voisihan Tauno lähtee niillä rahoilla Helssinkiin töitä kyselemmään.  ::)
Otsikko: Vs: Kannustimia!
Kirjoitti: Timo Junno - Joulukuu 19, 2012, 20:52:22 ip
Joo, ne nuo kiima- ja isoperheisyysloukut ovat kanssa pahoja monesti. Kuulema. Ja asunnonmyytymättömyysloukku kanssa.
Otsikko: Vs: Kannustimia!
Kirjoitti: Ossi Viita-aho - Joulukuu 19, 2012, 21:24:11 ip
Semmosta se on nuitten lasten kanssa. Vielä muutama vuosi sitten tuossa puolen kilometrin päässä asu kohta yheksänkymmenen ikänen vaari. Se oli kerran tuumannut, että nyt se on huoli pois, kun sai viimesen pojan kunnalliskottiin.
Otsikko: Vs: Kannustimia!
Kirjoitti: Teuvo Lehtinen - Joulukuu 19, 2012, 21:27:51 ip
Ensin keksi hiihtäjä-Vanahanen eläkeiän pakkokorotuksen, ja siitä on sitten poikinu kaikenlaisia yksilön hyvinvointia kohentavia ideoita.

Fantsu-Katainen asemiehineen jatkaa samaa virttä, lisättynä tottakai vielä normaali työntekijän palakka-alella.
Sitten tulee ettone-Vartiainen joka esittää että kun on ohitettu parhaat miehuus/naiseusvuodet, ja palakkatyöläiselle tulee ikää lissää, niin samassa syklissä olisi kiinteiden ansioidenkin tiputtava. Kannustava idea!

On siinä meillä viisaita joka lähtöön! >:(

Tosin eihän nuo minua millään tavalla kosketa, en ole ollu missään töissä reilusti yli kahteenkymmeneen vuoteen, ja kertynyt eläkekkii on semmoinen ettei sillä mittään tekemättä pysy ihannepainossa. ::)

Ps.
Ihan tuli tämmöinen juhlava palkintatilasuus mieleen noista edellisistä:

Ison virman välitason pomo:
"Nyt kun sinä Tauno olet ollut yhtiömme palveluksessa 30 vuotta, niin yhtiön johto on päättänyt luovuttaa sinulle Tauno siitä kiitokseksi tällaisen upean prenikan, ja samalla tiputtaa palkkaasi viisisattaa euroo kuussa."
Palkanalennus vanhemmilta työntekijöiltä on kylllä typerimpiä ehdotuksia mitä oon kuullu. Monella alalla heillä on paljon arvokasta tietotaitoa ja kokemusta. He ovat muutenkin sitoutuneet työhönsä, eivätkä räplää kännykkää työaikana ja heidän lapset on aikuisia eivätkä aiheuta poissaoloja/sairaslomia.
Otsikko: Vs: Kannustimia!
Kirjoitti: Uula Kuvaja - Joulukuu 19, 2012, 22:43:41 ip
Työstä kun on puhetta, niin todettava on, että kyllä tekevälle töitä löytyy. Itsekkin olen jo kaksi työpaikkaa löytänyt. Alkuvuodesta koittaa näillä näkymin työttömyys. Noihin kahteen paikkaan tulis turhan pitkät työmatkat. Toiseen 900km ja toiseen reilu 500km. Vähän hankala perheelliselle...
Otsikko: Vs: Kannustimia!
Kirjoitti: markkukovasin - Joulukuu 20, 2012, 08:33:24 ap
...Uula-turhan pitkä tuommoinen työmatka!Täällä etelässä
reilu sata kilometriä Helsingin suuntaankin tuntuu lähes rangaistukselta!

Mutta asiaan: Kun nuo tietyt tahot nyt vatkaavat tätä työn tuottavuuden
vähyyttä...No aika mukavasti se kumminkin on näille elinkeinohepuille
palkkaa ja lihavia optioita tuonut-ihan näin Euroopankin mitassa
katsottuna.

Olisko kumminkin niin,että ahneuden henki on nyt liihoitellut sisään liian moneen
pääkuoreen tuolla optionnauttijoiden porukoissa?

Ei varsin kannustavaa näin suoritusportaasta katsottuna.

t. Markku
Otsikko: Vs: Kannustimia!
Kirjoitti: Ossi Viita-aho - Joulukuu 20, 2012, 08:55:47 ap
Säähän Markku kirjoitat, kuin paremmatkin jarrumiehet. Ootko sää käynyt liiton järjestämällä kurssilla: Kuinka panen kapuloita työnantajan rattaisiin.

No, ihan asiaa kyllä kirjoitat. Nostetaan vain eläkeikää, niin saadaan enemmän työttömiä. Enpä muista sellaisia YT-neuvotteluita joissa ei olisi pistetty vanhimmasta päästä porukkaa pois. Sellaisia 55-60 vuotiaita melkein eläkeläisiä. Laskeskelin tuossa, että vähintään 40 YT-neuvottelua on sattunut munkin kohdalle (olen ollut vaikutuspiirissä tai mukana istumassa).

Niin, mää oon käynyt tuon jarrumieskurssin... ::)
Otsikko: Vs: Kannustimia!
Kirjoitti: markkukovasin - Joulukuu 20, 2012, 09:03:15 ap
Moi Ossi ja muutkin...

Näin ne mielipiteet muuttuvat,kun "pikimusta porvari"
on vanhentuessaan alkanut värin muutoksen.Nenästä se
värin muutos mulla alkoi.

En ole jarrumieskurssilla ollut-ihan elämäni mittaisen
itseopiskellun täsmäkurssin.

Tekisi mieleni kirjoittaa häijymminkin,mutten kehtaa.

t. Markku
Otsikko: Vs: Kannustimia!
Kirjoitti: Ossi Viita-aho - Joulukuu 20, 2012, 09:34:46 ap
Samanlaista värin muutosta on ollut mullakin. Mutta kukin värinsä valitkoon.
Otsikko: Vs: Kannustimia!
Kirjoitti: Ilkka Lukka - Joulukuu 20, 2012, 12:38:58 ip
Palkanalennus vanhemmilta työntekijöiltä on kylllä typerimpiä ehdotuksia mitä oon kuullu. Monella alalla heillä on paljon arvokasta tietotaitoa ja kokemusta. He ovat muutenkin sitoutuneet työhönsä, eivätkä räplää kännykkää työaikana ja heidän lapset on aikuisia eivätkä aiheuta poissaoloja/sairaslomia.
[/quote]


Saatatkos sen selvemmin sanoa.

Ja siihen Vartiaisen peräänkuuluttamaan tuottavuuteen vaikuttaa aika tavalle sekin että tekee oikeaan aikaan oikeita asioita oikeassa järjestyksessä, tämä yleensä onnistuu hyvin sellaiselta joka on jo kokeillut muunlaisiakin toimintatapoja, nuorempana.   

t . iL   
Otsikko: Vs: Kannustimia!
Kirjoitti: Markku Hakola - Joulukuu 21, 2012, 00:24:53 ap
Ei voi enää kuin huvittuneena seurailla tuon "torkkuvartiaisen" ajatuksenjuoksua.
Ihan niinkuin totisella naamalla esittää asioita, mistä luulee jotain tietävänsä.
Kai noistakin möläytyksistä joku sille jotain maksaa ja paljon.

Mihinkähän tässä vielä joudutaan.
Työuria pitää jatkaa ja eläkeikää nostaa, jotta ois työntekijöitä ja samalla suuri joukko ilman töitä.

No, sehän tuossa takana, että eläkerahat on pelattu ja sijoitettu, miten sattuu, niin ei oo rahaa eläkkeisiin.
Otsikko: Vs: Kannustimia!
Kirjoitti: Kari Sillanpää - Joulukuu 21, 2012, 09:46:36 ap
No, sehän tuossa takana, että eläkerahat on pelattu ja sijoitettu, miten sattuu, niin ei oo rahaa eläkkeisiin.

...Ja sitä että yleisesti hyväksytään se että yhä suurempi porukka tosiaankin on ilman töitä, eli "rakenteellinen työttömyys". Joka taas tarkoittaa sitä että keskiluokkaa verotetaan enemmän ja enemmän jatkossa(kin).