VMPK ry Foorumi

Muut => Yleistä keskustelua => Aiheen aloitti: Petteri Heinonen - Syyskuu 22, 2012, 18:19:54 ip

Otsikko: Maailmanloppu vuonna 2013
Kirjoitti: Petteri Heinonen - Syyskuu 22, 2012, 18:19:54 ip
No niin, alkaa olemaan se aika käsillä että vmpk:n foorumi lakkaa kohta toimimasta, vesihanasta ei tule enää vettä, ja kun yrität avata telkkaria, niin siellä näytetään pelkkiä Jorma Pulkkisen juontamia vanhoja visailuohjelmia. Bensa-aseman pumput huutavat hoosiannaa kun laivat lähi-idästä lopettavat seilaamisen tänne pohjolan perukoille ja polttoainehanojen tyrehtyessä yhteiskunnan rattaat nikotellen vähitellen lakkaavat pyörimästä. On aika maailmanlopun, ja se aika on kohta käsillä.

Miten olette vmpklaiset valmistautuneet tähän uuteen alkavaan aikakauteen ? Onko kaupungin vuokrapalstalle jo istutettu rivi herneitä, pottuja, porkkanoita ja muita eineksiä joilla talven yli helposti selviää ? Onko elimistönne jo totutettu matalaproteiiniseen ruokavalioon, jotta se selviää silloinkin kun merijää on niin paksua että edes kairalla ei saa avantoa aikaiseksi ja naapurin siatkin on aikoja sitten tapettu joulupöytään ? Kuinka aiotte selvitä tästä kaikesta ? Mihin olette kätkeneet purkkiruokavarastonne ? Entä patruunalaatikkonne ?

Elämme viimeisiä aikoja, eskoseni.
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Harri Kauranen - Syyskuu 22, 2012, 18:24:42 ip
Taisit äsken kattoo telkkaria,älä välitä kattelin saman ohjelman.
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Petteri Heinonen - Syyskuu 22, 2012, 18:35:34 ip
Joo, tulihan tuo kattottua. Ehkä innostuin vähän liikaa  :)
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: ARI JUMPPANEN - Syyskuu 22, 2012, 18:40:49 ip
muita eineksiä joilla talven yli helposti selviää ?

Juu, maksalaatikkoa on pakkasessa ja kuulasoppaa purkissa!
Hyvin noilla on pärjänny nuo edellisetkin mualimanloput. Välillä on tosin
joutunut näkkäriä hakemaan kaupasta lisää... ;D


Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Uula Kuvaja - Syyskuu 22, 2012, 18:54:10 ip
Kaksi pakastinta on täytetty. Sisältönä mm. Hirveä, poroa, muikkuja, mustikkaa, puolukaa, kaarnikkaa, mansikkaa, kolmen väristä viinimarjaa...ym. Porkkanat ja palsternakat ovat vielä maassa. Tulisijat kohtuullisella mallilla. Etä- ja lähitaistelutaidot terästetty. Ja viinaksia loppuelämäksi. Kyllä tämä tästä.
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Harri Kauranen - Syyskuu 22, 2012, 18:59:13 ip
Joo no kyllä mäkin tarkistin ruokavarannot.Mamman kanssa nippanappa maanantaihin pärjätään.Jää tosin tota näkkäriä sit ainakin pariks viikkoo ja ylikin,kun mä en sitä suuhuni laita.Vesi omassa kaivossa,sitä todennäköisesti sit olis.Kaljaa kellarissa,kohtuudella juotuna pari viikkoo.Että sillaai hyvin ois pullat uunissa.
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Henri Lipsanen - Syyskuu 22, 2012, 19:17:42 ip
Kuka sano et pitäis selvitä? En minä ainakaan aio selvänpäin maailmanloppua odotella!
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Vesa Takala - Syyskuu 23, 2012, 11:39:10 ap
 :) ... Maailmaloppu on siiretty, jatkakaa elämää!  :police: :police: :police: :police:


.
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: pasi heikkilä - Syyskuu 23, 2012, 12:17:57 ip
No eikait siihen tarvi mitenkään valmistautua, eletään vaan kö viimestä päivää, niinkö on jo tehtykki !
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Aarne Heino - Syyskuu 23, 2012, 12:40:15 ip
Taidan lähetä hakemaan Tallinnasta maailmanloppuviinat. Samalla tuon jouluviinat ja 60-vuotisjuhlaviinat.
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Petteri Heinonen - Joulukuu 18, 2012, 13:20:17 ip
Arvoisat veteraanimotoristit. Kiinnittäkää turvavyönne ja sammuttakaa savukkeenne. Lähtölaskenta on alkanut. Kohta nimittäin jytisee ja rajusti.

 :'(
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Pentti Eskelinen - Joulukuu 18, 2012, 13:37:52 ip
Arvoisat veteraanimotoristit. Kiinnittäkää turvavyönne ja sammuttakaa savukkeenne. Lähtölaskenta on alkanut. Kohta nimittäin jytisee ja rajusti.

 :'(
Aattelin siirtää joulukuusen hakukeikan lauvantaille,
eipähän tule turhaa työtä tehtyä jos perjantaina hyvinkii joku pannee muailiman closed.  ::)
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Antti Jokinen - Joulukuu 18, 2012, 14:00:32 ip
Tästä linkistä voi tarkistaa paljonko aikaa on jäljellä:  Maailmanlopun alaslaskenta (http://maailmanloppu12.webs.com/maailma.html)

Viimeisinä minuutteina voi sitten kuunnella Europea:

Europe - The Final Countdown (Official Video) (http://www.youtube.com/watch?v=AyggY_R3jU8#)
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Antti Törmälä - Joulukuu 18, 2012, 17:03:12 ip
Just kävi oman kunnan vesilaitosmies asentamassa mittarinsa seinään, ja käänsi suntit auki! Joten kyllä vettä pitäis tulla! ..tai sitte mää maksoin ihan turhasta :P ...turhasta, joskin pakollisesta tässä muutenkin maksettiin
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Stefan Holmström - Joulukuu 18, 2012, 17:11:53 ip
Miks helkkarissa pitäis laittaa jotain ruokaa varastoon??

Kun maailmanloppu tulee, niin pitää on kunnot juomingit! Skoolataan kun Iso Paukku tulee.
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: ARI JUMPPANEN - Joulukuu 18, 2012, 17:15:52 ip
No hö! Meinasin huomenna ruveta autooni asentelemaan letkulämmitintä ennen
kovia pakkasia, mutta taijan jättää väliviikolle, jos se mualimanloppu kerran tulloo...?
Mitä se sekkii nyt tulloo sotkemaan hyviä suunnitelmia? Se jiäpi sitten käymättä se ens kesän
veteraanirallikin.
Eihän tässä kerkee ennee pitämään ees pitämättömiä lomia!....kele! ;D
Ja parasta-aikoo oon hölömö jo tekemässä enstalven lumia, eihän näissä mualimanloppuloissa oo
mittään järkee!
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Tatu Keränen - Joulukuu 18, 2012, 23:15:03 ip
Jospa siinä maalimanlopun laskussa on n.2kk heitto. Helmikuun 15. päivä menee nimittäin melko läheltä maapalloa 44m halkaisijaltaan oleva kivi. Maahan osuma mahdollisuus on kylläkin vain 0,021%

http://fi.wikipedia.org/wiki/2012_DA14 (http://fi.wikipedia.org/wiki/2012_DA14)
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: markkukovasin - Joulukuu 19, 2012, 08:00:48 ap
Moi!

Kuka saatana se sieltä avaruudesta kiviä viskoo-eikös se nimenomaan
ole sanottu,ettei kiviä heitellä...?

Taitaa kuu-ukko olla hiukkasen  kovakorvainen vesseli...

t. Markku
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Kari Sillanpää - Joulukuu 19, 2012, 09:07:50 ap
Viimeisinä minuutteina voi sitten kuunnella Europea:

No siinä mielessä kyllä hyvä ehdotus että maailmanloppu ei tuota kuunnellessa ole enää paha juttu vaan helpotus.
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Jussi Kumpu - Joulukuu 19, 2012, 15:06:24 ip
Jospa siinä maalimanlopun laskussa on n.2kk heitto. Helmikuun 15. päivä menee nimittäin melko läheltä maapalloa 44m halkaisijaltaan oleva kivi. Maahan osuma mahdollisuus on kylläkin vain 0,021%

http://fi.wikipedia.org/wiki/2012_DA14 (http://fi.wikipedia.org/wiki/2012_DA14)

Paljon paremmat on mahikset musalla osua kun voittaa lotossa 7 oikein. ::)
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Harri Kauranen - Joulukuu 19, 2012, 15:41:22 ip
Mutta eiks siihen saa pari viikkoo lisäaikaa,kun menee venäjälle.Niillähän kalenteri on pari viikkoo myöhässä.
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: ARI JUMPPANEN - Joulukuu 19, 2012, 16:39:06 ip
Mutta eiks siihen saa pari viikkoo lisäaikaa,kun menee venäjälle.Niillähän kalenteri on pari viikkoo myöhässä.

Tä? Eiköhän se ole naapurissakin tänään keskiviikko 19.12 2012  ???
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Antti Jokinen - Joulukuu 19, 2012, 16:48:13 ip
Venäjän ortodoksit käyttävät juliaanista kalenteria, joka on 13 päivää jäljessä.
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Pentti Eskelinen - Joulukuu 19, 2012, 17:06:22 ip
Venäjän ortodoksit käyttävät juliaanista kalenteria, joka on 13 päivää jäljessä.
Olikos ne Mayat ortodokseja vai Ev Lut :laisia?  ::)
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Vesa Salmu - Joulukuu 19, 2012, 17:58:59 ip
Maailmanlopun takia en syksyllä haravoinu.
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Kari Pääkkönen - Joulukuu 19, 2012, 18:40:36 ip
Paljastus  :D

[ylläpito on poistanut liitteen]
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Lassi Sirainen - Joulukuu 19, 2012, 20:23:31 ip
Laitoin kuiteski vielä tänään pyykkikoneeseen uuden poistopumpun; kestänee  taas kuten edellinen eli kuusi vuotta?!
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Uula Kuvaja - Joulukuu 19, 2012, 22:49:37 ip
Maailmanlopun takia en syksyllä haravoinu.

Ei se homma kannata muutenkaan. Seuraavana syksynä piha on taas saman näköinen. Sanot vain, että kyseessä on luomu-piha. Nurmikoiden kanssa piipertäminen on ajanut lukuisat kasvit uhanalaisiksi. Kyse on itseasissa luonnonsuojelusta. HAhaa! Nyt se paljastu, Vesa on hippi!
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Vesa Salmu - Joulukuu 19, 2012, 22:51:23 ip
"Hippi", lausutaan "laiska".
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Kari Sillanpää - Joulukuu 20, 2012, 10:29:58 ap
Laitoin kuiteski vielä tänään pyykkikoneeseen uuden poistopumpun; kestänee  taas kuten edellinen eli kuusi vuotta?!

Kuten sanonta kuuluu, kestää näillä näkymin "maailman tappiin" ;D
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Tatu Keränen - Joulukuu 21, 2012, 01:37:35 ap
Nyt sitä eletään kuin viimeistä päivää. :D
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Pentti Eskelinen - Joulukuu 21, 2012, 06:07:54 ap
Oliko siitä missään mainintaa että mihinkä aekaan päevästä se mualimanloppu on tulossa?

Ei kehtaisi männä liijan etuaijassa kärvistelemään tuonne pakkaseen, kai se tuolta kavunvarresta mieluummin ottaa kyytiin kun silleen on sille itelleenkii kätevämpi mitä koukkia jokkaenen erikseen kotiovelta. En ole kyllä ihan varma että evakoipiko se porukat ennenkun koko mualiman possauttaa, mutta niin oletan.
Jos jollakkii sattuu olemaan sitä tarkempata aekatauluva, niin viittisikö hän skannata sen vaekkapa näille sivuloille. ::)
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: pasi heikkilä - Joulukuu 21, 2012, 06:30:30 ap
Hyvin kovin suotavaa olisi notta, se loppu pössähys ei tulis ennen iltakymmentä, näjetsen jääpi muuten iltavuorolisät saamati  >:(
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Antti Jokinen - Joulukuu 21, 2012, 07:06:44 ap
... niin ja uutiset kahtomatta.  ::)

Mistäs sitä sitten tietää maailmanlopun tulleen?


Ai niin: seuraavana aamuna ei tule lehteäkään.  :-[
Otsikko: Putin tietää!
Kirjoitti: Antti Jokinen - Joulukuu 21, 2012, 08:14:45 ap
(http://kuvat.uusisuomi.fi/sites/default/files/imagecache/artikkelikuva_std/kuvat/pu.jpg)

- Minä tiedän, koska maailmanloppu tulee, Putin sanoi lehdistötilaisuudessa brittilehti Telegraphin mukaan.
Putinin tokaisu oli vastaus toimittajan kysymykseen siitä, miksi hän palasi julkisuuteen vain päivää ennen maailmanloppua.

Presidentti jatkoi:
- Maailmanloppu tulee noin 4,5 miljardin vuoden päästä. Jos muistan oikein, aurinkomme toiminta pettää.
Silloin kaikki loppuu.

- Mutta ennen sitä auringosta tulee pieni valkoinen kääpiö.

(https://encrypted-tbn1.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcRiJgynpwYqqRT4z4gn8QWWp9HiXg-pmhT3qXFtP2OdOQ_iapopNw)
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Janne Louko - Joulukuu 21, 2012, 09:44:29 ap
Hesarissa arkeologi Arthur Demarest, Mayojen tutkija, sanoi että päivää olisi juhlittu aikoinaan samoin kuin täällä, saunottu ja juotu kunnolla kun maailmanloppua ei tullutkaan.Mayoilla oli kuulemma sauna joka torpan pihassa.
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: markkukovasin - Joulukuu 21, 2012, 10:02:03 ap
...Jaa saunat...?

Mahtoivatko osata sytyttää puut oikeaoppisesti päältä,ettei
maailmaloppu olisi hiukkasten takia tullut ennen aikojaan?

t. Markku
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Jaakko Leksis - Joulukuu 21, 2012, 10:03:54 ap
Pettymys tämäkin maailmanloppu. Yhtä surkee esitys kuin aiemmatkin.
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Timo Junno - Joulukuu 21, 2012, 10:18:42 ap
Mihin voi enää luottaa kun ei edes maailmanloppuun?

Maija huijasi!
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Pentti Eskelinen - Joulukuu 21, 2012, 10:28:09 ap
Peli ei ole vielä menetetty. Tätä päivää on vielä jälellä!  :-\
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Timo Junno - Joulukuu 21, 2012, 10:30:43 ap
Tuo on kyllä totta. ...eikä tullut ajatelleeksi ennenkuin kerkesin laittaa ylimääräisen savukylkipalasen mikroon lämpenemään, ettei vain jäisi syömättä.

nimim: ähkykö turhaan?
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Vesa Takala - Joulukuu 21, 2012, 11:18:16 ap
Nettisivut loppui!

http://presidentinkanslia.fi/loppu.htm (http://presidentinkanslia.fi/loppu.htm)

 :police: :police: :police:
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Harri Holopainen - Joulukuu 21, 2012, 11:21:17 ap
Eikö se tulekaan ? Minä kerkesin jo myydä talon, irtaimiston ja osakkeet, tallettaa tilille koska ne ei häviä kun ne on vaan siellä bittiavaruudessa joka ei häviä maailmanlopullakaan  ;D
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Paavo Harola - Joulukuu 21, 2012, 11:45:20 ap
Tämän päivän Aamulehti kertoo, että maya-kalenterin mukaan maailmanloppu tulee tänään klo 13.11.
Ei ole paljon aikaa. Tienristeyksestä pitää käydä vielä kolaamassa lumipenkka pois. On se noloa, jos se jää siihen kulkua haittaamaan iänkaiken.
Ulkosaunan pesään pistin vähän valakeeta, ettei vesijohto heti jäädy. Ei ne tienny siinä lehdessä sanoa millä tyylillä se loppu on tulevinaan.
Tuo musta kissa tuossa sohvalla ei ole ainakaan vielä noteerannut mitään. Uni maittaa.
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Pentti Eskelinen - Joulukuu 21, 2012, 12:18:33 ip
Löysin ATK :sta muailimanlopusta kuvan!

Noin se käypi, muailima sukeltaa tuommosesta reijästä vuan ulos nykyseltä olinpaikaltaan. Eli ei se mitä lopu, se vaan lähtöö halavempijen kustannusten perässä meiltä jonnekkii muualle. ::)

[ylläpito on poistanut liitteen]
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Paavo Harola - Joulukuu 21, 2012, 12:42:04 ip
Olet, Pentti laittanut vahingossa negatiivin mustasta aukosta.
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Harri Kauranen - Joulukuu 21, 2012, 12:43:06 ip
Ei mitään hätää,vielä reilu puolituntia jäljellä.
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Reijo Huhtakangas - Joulukuu 21, 2012, 13:04:10 ip
Jos jollakkii sattuu olemaan sitä tarkempata aekatauluva, niin viittisikö hän skannata sen vaekkapa näille sivuloille. ::)

Jep, 7 minuuttia on vielä aikaa ....:

"Maailman on laskettu loppuvan UTC-aikaa kello 11.11, kertoo Time and Date -sivusto.

Suomen aikaan "maailmanloppu" koittaa siis tänään kello 13.11".



http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012122116481679_ul.shtml (http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012122116481679_ul.shtml)
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Janne Louko - Joulukuu 21, 2012, 13:14:20 ip
Maailmanloppu peruutettu! Mayojen ennustukset loppuukin vuoteen 4772 eli sauna lämpimäksi ja konjakkiputelit pöytään!
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Petteri Heinonen - Joulukuu 21, 2012, 13:21:42 ip
Lievä kusetuksen makuhan tässä oli koko hommassa jo alusta lähtien. Maijat nauraa partaansa siellä Andeilla, että kaikkea ne uskookin. No, ei voi mitään. Tarttee ruveta syömään tyhjäksi tuota kahden vuoden säilykeruokavarastoa, etteivät pääse happanemaan.
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Pentti Eskelinen - Joulukuu 21, 2012, 14:14:42 ip
Eipä tuosta mittään vahinkookaa tullu ettei tullu.

Outellessa kaivoin yhen Volovon esille kinoksesta, se kun tuo meijän parkkipaikka on ihan siinä mualimalopun oletetun reitin varrella.
Sitten kun Rissalan Hornetitkii palasi jo mualimanlopun hälytyslennolta kentälle, niin tulimpahan minäkii sisälle. :-\
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Stefan Holmström - Joulukuu 21, 2012, 14:53:30 ip
Suosikkikissani on pettynyt.

[ylläpito on poistanut liitteen]
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Harri Kauranen - Joulukuu 21, 2012, 14:57:23 ip
Tää olikin tänään vitsi.Se maiojen kalenterihan menee vielä 7000 vuotta eteenpäin.Se on kai vielä vanhempikin,mitä toi kalenteri,jossa mailmanloppu olis tänään.
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Kari Sillanpää - Joulukuu 21, 2012, 14:59:35 ip
Joudun sitten vissiinkin maksamaan sen ylinopeussakon minkä viime pyhänä sain.
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Risto Saastamoinen - Joulukuu 21, 2012, 15:02:37 ip
Jottain siinä tapahtu, silti vaikka sitä maailmanloppua ei tullukkaan Penan reittiä pitkin.
Puoli tuntia ennen oletettua rytinää otin tömäkän, vaaleenpunasen napin vesilasin kera, jottei kävis niin kippeesti, ja nyt tuntuu että uusi aika on koittanu. Onko muilla samanlaisia tuntemuksia?
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Esko Simonen - Joulukuu 21, 2012, 15:03:50 ip
 >:( No joutui tässä sittenkin makselemaan tuon megalomaanisen laskukasan poies. Ei mitään hyötyä eikä iloa noista amatöörimaisista maailmanlopun ennustajista. Minne voin valittaa?
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Pentti Eskelinen - Joulukuu 21, 2012, 15:20:20 ip
>:( No joutui tässä sittenkin makselemaan tuon megalomaanisen laskukasan poies. Ei mitään hyötyä eikä iloa noista amatöörimaisista maailmanlopun ennustajista. Minne voin valittaa?
Tehhään niille Mayöille vastavuoroinen källi, soitetaan niille ja evätään niiltä mukamas tukipaketti.  Mitäs alottivat juksata. :P
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: ARI JUMPPANEN - Joulukuu 21, 2012, 15:56:24 ip
Tää olikin tänään vitsi.Se maiojen kalenterihan menee vielä 7000 vuotta eteenpäin.Se on kai vielä vanhempikin,mitä toi kalenteri,jossa mailmanloppu olis tänään.

Siellä se Maija nyt makoilee kuin allakan tekijä ja naureskelee partaansa!
Toverit ! Meitä on kusetettu! ;D

ps. Miten sulla Puoskari voi olla täällä klo 16.00 kuva, kun kello ei ole vieläkään niin paljon?
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Pekka Puoskari - Joulukuu 21, 2012, 16:03:37 ip
Jospa se harmakeetoni olis sittenki tulossa.
Tuossa kuva Vojakkalassa tänään vuoden pisimpänä päivänä 21.12 klo. 15:00 ruottiin päin.
Ja tuolta se juuri luonnossakin näytti.
Ei olla Tornion tasalla koskaan kaamoksessa kun kolmelta tuollain paistaa.
Valon täytyy jotenki taittua?
Viisaammat vois kertoa enemmän.

[ylläpito on poistanut liitteen]
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Vesa Takala - Joulukuu 21, 2012, 16:51:00 ip
 :) No niin, TERVETULOA UUTEEN AIKAAN!!!  :police:
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Reijo Huhtakangas - Joulukuu 21, 2012, 17:33:10 ip
:) No niin, TERVETULOA UUTEEN AIKAAN!!!  :police:


Näinkö:


Aquarius and Let the sunshine in - Hair Musical on Broadway - David Letterman TV Show (http://www.youtube.com/watch?v=xPLg5gA-9ck#)
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Vesa Salmu - Joulukuu 21, 2012, 17:44:31 ip
Maijan kalenteri ei sitte pitänykkään paikkaansa.

Raijan kalenteri taas oli voimakkaasti sitä mieltä, että matot oli puisteltava.

"Toiset ne ajjaa rattorilla ja minä se vaan puistelen mattoja"
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Petteri Heinonen - Joulukuu 21, 2012, 18:39:47 ip
Miten musta tuntuu että tästä maailmanlopusta on se loppuhuipentuma vielä näkemättä ? Pelkästä uuden ajan alusta tässä tuskin on kyse, ei ne Maijan näin järjetöntä meteliä olis tästä muuten pitäneet. Tyyntä myrskyn edellä, ja vaikkaanpa että kun Amerikoissa astuu veronkorotukset voimaan nyt vuodenvaihteessa, niin sieltä aletaan kuulla ääniä jotka vetää Pihtiputaan mummonkin sukat makkaralle. Punaniskajenkit on hamstranneet komerot täyteen tuliasetta ja jos niitä ei kohta päästä käyttämään, niin nehän vanhenee kohta käsiin. Sieltä se rytinä alkaa ja nämä meidän kouhot seuraa perässä, Kataisen johdolla.   Kapitalismi vetelee viimeisiään ja sen kunniaksi nähdään vielä kunnon ilotulitus. Kyllä jämpti on näin. Eli ei ne Maijat aivan tietämättömiä näistä muutoksen tuulista näköjään olleet.

Edit: En pysty nyt vastaamaan Jumppasen viestiin, kun mulla on 911 lukema just tuossa viestilaskurissa. Amerikan hälytysnumero. Selvästi merkki jostain ylempää. Maijoilta ehkä ?
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: ARI JUMPPANEN - Joulukuu 21, 2012, 18:48:24 ip
No on ne prkl olleet melkosia ennustajia! Aatella, että ne on arvannu, että meillä joku Katainen johtaa
Suomalaisia kouhoja rytinän alkaessa! ??? Ja mistähän ne viidakon asukit on tienny noista kapitalisteista ja kommunisteista?
Vai oiskoo nuokin aatteet niitten maijojen keksintöä, enempi veikkaan humanoideja. ;D
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Hannu Kylli - Joulukuu 21, 2012, 19:35:01 ip
Ei tullu maalimanloppua mutta puolen vuojen päästä alkaa päivä lyhenemään.
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Kalevi Sundqvist - Joulukuu 21, 2012, 22:31:00 ip
Moro hei, Kuntit

älkää ny viä heittäkö kirvestä kaivoon. Ei Maya-kalenteri
mitään maailmanloppua luvannu talvipäivän seisauksen aikaan.

Odottakaa ny vähän viä. Joulun jälkeen 28 pvä on täysikuu.
Sattuu muuten olemaan, että samaan aikaan ovat kaikki
sisäplaneetat konjunktiossa, eli suorassa linjassa maan ja auringon
välissä. Kuu mukaan lukien.

Samaten kaikki ulkoplaneetat ovat samassa narussa maasta poispäin.
( tai siis kuu on ulkoplaneettojen puolella, koska on täysikuu... )

Tämä tapahtuu kerran joka 5200 vuosi. Eli se se on Maya-kalenterin alku- eli myös loppupiste.
Eli tarkottaa sitä, että kun yksi jakso on pyöritty alkaa seuraava, samanlainen...
Haetaan kaupasta uus Maya-kalenteri.

Ainoa huolenaihe on tuo täysikuu. Se kun aiheuttaa maapallolla poikkeavan
suuren vuoksi- ja luode vuorovesi-ilmiön. Ja kun siihen pannaan kaikkien
planeettoven vetovoimat nippuun, on vuokseen ja luoteeseen vaikuttavat
vetovoimat maksimissaan mitä koskaan 5200 vuoteen.

No ei siinä viä mitään, huolettaa vaan että kun maankuoren päällä
siirrellään kaksikertaa vuorokausirytmissä suurinta vesimassaa mitä
koskaan paikasta toiseen niin kuinka sen tämän meidän Telluksemme
kuori kestää ratkeematta.

Siinä vois olla paikka muutamalle maanjäristykselle. Ja jos niitä sattus
merenpohjassa niin muutamat tsunaamit saattas surffailla rantaan jossain päin
maailmaa. Ja sitten kun possautetaan siihen jokunen tulivuorenpurkaus
samaan syssyyn, niin  jo alkaa poijjat olla maailmanlopun
elkeet kasassa. Eihän maapallo siitä ole moksiskaan, mutta tää
pikkunen torakka, tää " homo sapiens" alkaa olla vaikeuksissa kun
muutaman kymmenen vuoden ydintalvi nakataan niskaan.

Käy samalla tavalla kuin dinosaurustenkin. Nekin kuoli ydintalveen
ja tuhkakerrosten alle. Sedimenttikerroksista se tuhkavana on ollut
löydettynä jo vuosikymmeniä geoloogien toimesta...

Että orotelkaa ny viä vähä ihan rauhassa vaan ...
Uunna Vuonna tieretään sitte önämpi...

Että Rauhaisaa Joulua vaan kaikille VeeäMPeeKoon kamuille...


Kallu
Den Glada Gamla MaailmanLopun Gubbe

ps.

Kas Riiviöö, olin kuudeskymmenes kuudes kirjoittaja  ???
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Pentti Eskelinen - Joulukuu 21, 2012, 23:14:23 ip
Kiitos Kallu että loit uskoa tulevaan!
 
Olinkin jo vajonnu aika alas melankolian syvänteeseen kun luvattua muailimanloppua ei kuulunutkaan.
Nyt on taas mukava ootella rauhallisin mielin seuraavaa etappia, kun on mitä ootella.
Ihan pahintahan on epätietoisuus tulevasta, sitä joutuu tekemään turhaan liian pitkiä pitkäntähtäimen suunnitelmia jos ei ole mitään perälautaa mihin saakka voi työlistansa laatia. :-\

Ja niille joilla ei ole mahdollisuutta viihtyä netissä jouluna kanssamme, toivotan jo tässä vaiheessa





[ylläpito on poistanut liitteen]
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: ARI JUMPPANEN - Joulukuu 22, 2012, 00:15:26 ap
Voi vinde Kallu! Mitähähän ::) tässä nyt sitten pitäis tavallisen kuolevaisen tehdä, kun
SE tulee sitten kuitenkin? Ekakertaa oli muuten melkein järkevä selitys sille, että loppuu
tää ihmiselontie kaikilta, lopullisesti! Siinä saattaappi jäähä meiltä säilykkeet syömättä............................
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Vesa Salmu - Joulukuu 22, 2012, 11:57:20 ap
Minä järkytyin kyllä kovasti.

Nyt meen ulos ja otan viskarssin etukuormaajan ja kaivan poteron tuohon mehtänlaitaan. Sitte raivaan ampumasektorit, merkkaan ne vessapaperin palasilla, otan ilimakivväärin, pukkeuvun maastoasusteeseen, lakanaan ja Ruotsin armeijan taikaviittasajetakkiin ja laskeuvun sinne juoksuhautaan.

Ruokkikoon rouva ja tytär minut sinne monttuun joulun- ja uuenvuojen ajan.

Laitanko muuten aukastavan kypärän vai avokypärän?
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Kalevi Sundqvist - Joulukuu 22, 2012, 12:49:04 ip
Moro Kuntit

Kukin tyylillään, siitä vaan.

Ari hei, miten niin, melkein järkevä selitys?
Tää maailmanloppuhan on ihan vaan pelkkää vysiikkaa
ja ympäristöoppia... ei sen kummempaa....  ::)

Kallu
Joulunalussiivousorja
från Tavastehus
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Petteri Heinonen - Joulukuu 22, 2012, 16:39:41 ip
Koitin etsiä vahvistusta tuolle Kalevin manailemalle planeettakonjuktiolle, mutta ainoa asiantuntemus mitä löysin, väitti että seuraavan kerran kun planeetat olisivat edes lähelläkään yhdessä linjassa, olisi vuonna 2079, ja tämäkin tietämys löytyi suomi24-palstan keskusteluista. Hieno animaatiokin sieltä kuitenkin löytyi:
http://dd.dynamicdiagrams.com/wp-content/uploads/2011/01/orrery_2006.swf (http://dd.dynamicdiagrams.com/wp-content/uploads/2011/01/orrery_2006.swf)

Näkyy aika pienellä, mutta kuvan oikeassa ylänurkassa voi vaihtaa päivämäärää ja painamalla set-nappulaa, pitäisi tulla sen päivän planeettojen asennot näkösälle. Vuonna 2079 pallukat kieltämättä on aika nätisti linjassa.
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Ari Nieminen - Joulukuu 22, 2012, 18:52:45 ip
Miniä kerto kun on Kyprokselta kotosin että siellä vieläkin on koulukirjoissa mainittu Suomen jääkarhuista
Oliskohan ne sekkotanut ne noihin kiekkoleijoniin
Minkähän näköinen sekin otus on ?
Toissa iltana kun tuli maailmanloppu elokuva niin siinä kaikki romahti ym , mutta kännykät ja puhelimet kyllä toimi
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: ARI JUMPPANEN - Joulukuu 22, 2012, 19:59:34 ip
Tässäpä malliks yks kiekkoleijona! Sami Kapanen

[ylläpito on poistanut liitteen]
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Petteri Heinonen - Joulukuu 22, 2012, 21:51:56 ip
Onko mahdollista pitää jääkiekko ulkona tästä sivistyneestä keskustelusta ? Varsinkin yläsavolainen jääkiekko ? Jos jotain maailmanlopunmerkkejä täältä suloisesta suomenmaasta voi ihminen omilla aisteillaan havannoida, niin ehdottomasti jääkiekon räjähdysmäinen suosio on on yksi niistä. Jokainen kulttuurillisesti sivistynyt ihminen tietää että jalkapallo on ainoa sopiva joukkueurheilumuoto köyhälle kansallemme, eikä mikään perkeleen jääkiekko, joka on niin läpeensä ryvettynyttä puuhastelua, että hjalliksen puuttuva leukakin sen paljastaa. Elkää siis viitsikö, missään nimessä, minä pyytän. Ok ?
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Leo Eiranen - Joulukuu 22, 2012, 22:46:01 ip
Jääkiekosta olen Petteri kanssasi täsmälleen samaa mieltä, mutta jalkapallosta täysin vastakkaista. Minun mielestäni ainoat hyväksyttävät joukkuelajit ovat enduron joukkue-MM, eli Six Days Enduro sekä speedwayn joukkuekapinat.
Hyvää Joulua kuitenkin kaikille kiinnostuksia rajaamatta!
Leksa
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Teuvo Lehtinen - Joulukuu 23, 2012, 00:58:08 ap
Eräs hiihtoniilo oli sitä mieltä että kaikki pallot saa puhkoo.
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Pentti Eskelinen - Joulukuu 23, 2012, 05:01:42 ap
Kaikki urheilu on ihanaa, varsinkii kurlinki.  :P

 (http://www.youtube.com/watch?v=UmMD6bLnvMI#)
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Vesa Salmu - Joulukuu 23, 2012, 08:53:51 ap
Mervikö siinä kurlaa?
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Markku Hakola - Joulukuu 23, 2012, 11:19:26 ap
Noh, se maailmnloppu nyt sitten vissiin koitti, mutta eipä tää aiemmasta elämästä paljoo poikkea, taikka en oo ainakaan huomannu
pahemmin mitää eroo.
Ihan turhaan ovat alakoulusta saakka pelotelleet maailmanlopulla, kuin kamalaa se on jne.
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Vesa Takala - Joulukuu 23, 2012, 14:26:44 ip
(http://i2.aijaa.com/b/00462/11476008.jpg) (http://aijaa.com/5rXUuQ)

Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Kalevi Sundqvist - Joulukuu 23, 2012, 18:59:12 ip
Son Moro Kuntit

Tämän päivän Hämeen Sanomat kertoo puolikkaan sivun jutussaan
Tokion seismologisen instituutin professori Shimishu Sakan
huolenaiheesta. Tokiossa varaudutaan siihen "Isoon" rysäkyseen joka
Sakan mukaan tulee varmasti. Koska se tulee, sitä ei tiedä kukaan.

Tokion kouluissa on nykyään 300 seismografia joilla kartoitetaan
järistyksiä mannerlaatassa. Saka on huolissaan koska hänen mukaansa
siellä on jatkuvaa aktiivista liikettä.

Vuoden 1923 Kanto-maakunnan maanjäristyksessä kuoli yli 100 000
japanilaista.

Skenaario 9 Richterin magnitudin järistyksestä Tokion eteläpuolisella
merialueella merkitsisi 34 metriä korkeaa zunamiaaltoa ja riskiarvion mukaan
yli 300 000 kuollutta...

Positiivista ajatuksessa on vain se että tällä hetkellä vain kaksi Japanin
n. viidestäkymmenestä ydinvoimalasta on käynnissä.

Fundy Bayssa Kanadan Atlantin rannikolla, Nova Scotian niemimaan takana olevassa
lahdessa on maailman suurin korkeusero vuorovedessä, 12,4 tunnin kahden korkeaveden
välisenä aikana 114 biljoonaa tonnia vettä siirtyy lahdesta pois ja takaisin. Korkean- ja
matalan veden keskimääräinen korkeusero on 14 - 16 metriä, suurin
mitattu korkeusero on ollut yli 21 metriä. Se edustaa melkoista maankuoren
pusertelua. Fundy Bay on erikoistapaus koska siellä sattuu vuorovesisykli ja
lahden koon määräämä veden virtaussykli olemaan sama 12,4 tuntia jolloin  koko homma
on resonanssissa.

Minun oikeastaan pitäisi tietää kuinka suuri vuorovesi-ilmiö on
Tokion lahdella, olen siksi monta kertaa siellä laivalla käynyt.
Ei ole tullut pantua merkille. Mutta ei se ainakaan tollasta ole kuin Fundy Bayssa.

Olen tässä katsellut taivaalle kuuta. Se on tällä hetkellä ulkoplaneettojen puolella, koska
täysikuu on tulossa. Maa on silloin lähempänä aurinkoa kuin kuu.

Kun katselee illalla kuuta ja siitä kello 20:00 suuntaan on siellä planeetta tulossa perässä ja
saavuttaa kuuta joka päivä.  Se on myös ulkoplaneetta. Mikä niistä lie, Saturnus vaiko
Jupiter... vai Mars? Vuorovesiin vaikuttavat vetovoimat kasvavat.

Mielenkiintoista seurata taivaan merkkejä.

Kallu
Den Glada Gamla MoppeGubbe
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Reijo Huhtakangas - Joulukuu 23, 2012, 19:06:14 ip
Lainaus
Mielenkiintoista seurata taivaan merkkejä.

Kallu
Den Glada Gamla MoppeGubbe

Jo vain !  Siinähän se nuoruus kulluu..... ;)

Hyvä Joulut kaikille muillekin maailimanlopun oottajille !
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Henry Eklund - Joulukuu 23, 2012, 19:38:28 ip
Ja puhutaan aaltovoimaloista, tuon energian ku sais pyörittämään generaattoreita niin johto meillekkin ja lämpöä piisaa ja lamput palaa eikä tuulen nopeudella ole mitään merkitystä ky tapahtuma on päivittäinen. Taidetaan olla tyhmiä kun tuommoinen energia määrä menee hukkaan, puolalaiset raksamiehet tekee meille protomallista ydinvoimalaa ja tuulettomassa paikassa tapellaan tuulivoimalan sijoituspaikoista. Ollaan me tyhmiä sano. Pannaan kalle rakennusinsinööriksi ja ku ollaan mukana niin myydään halpaa sähköä kaikille jotka laittaa mereen johdot kotiinsa.

Tämä oli niin hieno idea että kaikille hyvää Joulua ja pian joka tuvassa on sähkö mikä ei lopu. Insinoorit pois propelleleita suunnittelemasta ja Vaasan Vacon tekee taajuusmuuttajat. Vastaavia paikkoja löytynee muualtakin mutta niitä ei tarvita.
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Petteri Heinonen - Joulukuu 23, 2012, 19:48:05 ip
Amerikan mantereelta kantautuu huolestuttavia uutisia. Bush juniorin aikakaudella läpilyödyt veronkevennykset ovat raukeamassa nyt vuodenvaihteessa ja ellei järkevämpiä esityksiä veron keräyksen suhteen saada aikaiseksi ennen kuun loppua, tarkoittaa se sitä, että verotus tulee siellä kiristymään tasaisesti kaikissa tuloluokissa. Kaikki asiantuntijat suosittelevat välttämään tätä vaihtoehtoa, sillä se tarkoittaisi kulutuksen hidastumista ja mahdollisesti koko maailmantalouden luisumista takaisin taantumaan, kaiken elvytysvaran ollessa käytetty jo aikapäiviä sitten. Obaman joukot esittävät verojen kiristämistä tuloluokassa yli miljoona taalaa tienaavat, muiden tuloluokkien verotuksen pysyessä ennallaan. Republikaanileirissä entisestään valtaa kasvattanut teekutsuliike taas kannattaa leikkauksia sosiaaliturvaan, tai vaihtoehtoisesti verokevennysten raukeamista sellaisenaan, eli verotuksen tasaista kiristymistä ja sitä kautta talouden ajautumista taantumaan, vain jotta Obaman hallinto saataisiin näyttäytymään mahdollisimman huonossa valossa. Pelataan siis todella kovilla panoksilla ja varsin ilkeämielisillä motiiveilla. Kaikki tämä näin Joulun, hyväntahdon juhlan kynnyksellä. Amerikan kivääriyhdistys onkin kehoittanut jäseniään rasvaamaan lukot rifeleista ja kaivamaan poterot pihalle, sillä kohta päästään näyttämään miten ruuti palaa ja köyhä vaikeroi. Tämä on lopun alkua. Kaikki merkit viittaa siihen. Puuttuu vaan heinäsirkkaparvet ja pasuunan pauhu, muuten kaikki maailmanlopun merkit onkin melkein käsillä.
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Petteri Heinonen - Joulukuu 23, 2012, 20:08:36 ip
Ja puhutaan aaltovoimaloista, tuon energian ku sais pyörittämään generaattoreita niin johto meillekkin ja lämpöä piisaa ja lamput palaa eikä tuulen nopeudella ole mitään merkitystä ky tapahtuma on päivittäinen.

Fortum parhaillaan jatkojalostaa tätä suomalaista keksintöä joka on yks lupaavimmista tuolla aaltoenergia-alalla:

AW-Energy (http://www.youtube.com/watch?v=wvJO_YhXcRI#ws)
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Vesa Takala - Joulukuu 25, 2012, 10:47:08 ap
Nämä suojelevat kyllä; https://suojeluskunta.com/  ???
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Pentti Eskelinen - Joulukuu 26, 2012, 14:53:40 ip
Nämä suojelevat kyllä; https://suojeluskunta.com/ (https://suojeluskunta.com/)  ???
Ja nämä, poliittisista syistä näistä joukoista ei käytetä nimeä "Suojeluskunta", ettei niitä vain yhdistettäisi Suojeluskuntaan. :-X


http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288526974853.html (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288526974853.html)

[ylläpito on poistanut liitteen]
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: ARI JUMPPANEN - Joulukuu 26, 2012, 15:29:41 ip
Paaterohan yllyttää rikokseen! Sanoi jotta kyse ei ole kyttäämisestä vaan välittämisestä.
Minä jos rupeen noita naapureita välittämään, niin takuuvarmasti tulee syyte ihmiskaupasta ja
sutenöörinä liehumisesta! ;D
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: ARI JUMPPANEN - Joulukuu 26, 2012, 15:45:27 ip
Onko mahdollista pitää jääkiekko ulkona tästä sivistyneestä keskustelusta ? Varsinkin yläsavolainen jääkiekko ? Jos jotain maailmanlopunmerkkejä täältä suloisesta suomenmaasta voi ihminen omilla aisteillaan havannoida, niin ehdottomasti jääkiekon räjähdysmäinen suosio on on yksi niistä. Jokainen kulttuurillisesti sivistynyt ihminen tietää että jalkapallo on ainoa sopiva joukkueurheilumuoto köyhälle kansallemme, eikä mikään perkeleen jääkiekko, joka on niin läpeensä ryvettynyttä puuhastelua, että hjalliksen puuttuva leukakin sen paljastaa. Elkää siis viitsikö, missään nimessä, minä pyytän. Ok ?

No ei! Jalkapallo ei ole ollenkaan sopiva peli Suomalaisille, eihän sitä ole koskaan täällä pelattukkaan.
Se on potkupalloa mitä täällä harrastellaan.
Kyllä moottoriurheilun jälkeen parasta mitä voi tehdä housut jalassa on jääkiekko!
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Reijo Huhtakangas - Joulukuu 29, 2012, 21:17:16 ip
Moro hei, Kuntit


.....Odottakaa ny vähän viä. Joulun jälkeen 28 pvä on täysikuu.
Sattuu muuten olemaan, että samaan aikaan ovat kaikki
sisäplaneetat konjunktiossa, eli suorassa linjassa maan ja auringon
välissä. Kuu mukaan lukien.


Samaten kaikki ulkoplaneetat ovat samassa narussa maasta poispäin.
( tai siis kuu on ulkoplaneettojen puolella, koska on täysikuu... )

Tämä tapahtuu kerran joka 5200 vuosi. Eli se se on Maya-kalenterin alku- eli myös loppupiste.
Eli tarkottaa sitä, että kun yksi jakso on pyöritty alkaa seuraava, samanlainen...
Haetaan kaupasta uus Maya-kalenteri.

Ainoa huolenaihe on tuo täysikuu. Se kun aiheuttaa maapallolla poikkeavan
suuren vuoksi- ja luode vuorovesi-ilmiön. Ja kun siihen pannaan kaikkien
planeettoven vetovoimat nippuun, on vuokseen ja luoteeseen vaikuttavat
vetovoimat maksimissaan mitä koskaan 5200 vuoteen.........

Että Rauhaisaa Joulua vaan kaikille VeeäMPeeKoon kamuille...

Kallu
Den Glada Gamla MaailmanLopun Gubbe

ps.
Kas Riiviöö, olin kuudeskymmenes kuudes kirjoittaja  ???

Se meni Kallu tuokin ennustus munilleen !  Ei sulla sattus olemaan plakkarissa uusia päivämääriä maailimanlopulle ?
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: ARI JUMPPANEN - Joulukuu 29, 2012, 21:29:04 ip
Pitääkö nää maailmanloputkin ite hoitaa, kun ei näköjään tuu valmista! ;D
Helvetisti vaan uhotaan ja mittään ei tapahdu! Alkaa ottamaan pattiin tää turhan oottelu! ;D
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Vesa Salmu - Joulukuu 29, 2012, 22:57:59 ip
Voitasko tällä porukalla päättää seuraavan maailmanlopun päivämäärä?

Joku ehottaa jotaki ihtelleen sopivaa päivää. Kahtellaan sitte muut, että passaako se. Voihan sitä olla jollaki vaikka jotaki menoja justiinsa sille päivälle, mitä joku muu on ehottanu.

Tuumaillaan ja harkitaan sakilla.

Lopuksi äänestetään, että millä päivällä maailmanloppu sitte tulee.
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Kalevi Sundqvist - Joulukuu 29, 2012, 23:02:52 ip
Moro Kuntit

No joo, ei se perin järisyttävältä ainaskaan viä oo tuntunu..

Tietty järistykset antaa aina välillä vähä oottaa itteensä, mutta
sovitaan sovinnolla, ainaskaan täsmäpäivänä ei tapahtunu juuri mitään muuta kuin
että menetettiin STXn laivatilaus. Järisyttävää sekin...

Mutta makeesti itkun ja naurunsekasesti sitä on joutunu kotomaamme
ministerien selittelyitä lukemaan.

Olen ainas sanonu että Arkkadian mäelle tarvitaan enemmän ihmisiä
jotka ymmärtää tekniikan päälle. Pellet sieltä joutaa vaikka Kankkulan kaivolle...

Mitä taas maailmanloppuun tulee, enhän minä semmosta povannut,
sanoin vaan että yks kalenteri loppuu niin uusi alkaa.

Siinä sivussa testataan maankuoren  kestävyyttä. Tuntu ainaski
toistaiseksi kestävän.

Vaikka ei silti, ei ton planeetta hyrräsivun mukaan ny oikeen toi mun
konjunktiokaan natsannut. Kyllä siä yks ulkoplaneetta on
linjassa eilisen täyskuun kanssa, kattelin sitä toissayönä
aamuyöstä. Hienosti möllötti. Mutta menin sitte maate kun
ei mitää erikoista siinä sitte.

Että mitäs tässä, jatketaan vaan etisellä innolla Dekarien ja Sabiilien
rassuuta. Että pääsis Vapuksi paanalle.

Vuodestahan ei viä tiä sanoo mitää.

Mutta UusiVuosi vissiin tulee, ainakin  aika vakuuttavasti.
Että ei täsä mitään munilleen, samaa rauhallista tahtia vaan ...  :D

Kallu
Den Glada Gamla ...
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Antti Jokinen - Joulukuu 29, 2012, 23:09:37 ip
Mayat pikkusen erehtyneet koodista:

Ei se ollu maailmanloppu 21.12.2012 vaan 'parasta ennen'!  ;D
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: lasse roholm - Joulukuu 29, 2012, 23:15:32 ip
Voitasko tällä porukalla päättää seuraavan maailmanlopun päivämäärä?

Joku ehottaa jotaki ihtelleen sopivaa päivää. Kahtellaan sitte muut, että passaako se. Voihan sitä olla jollaki vaikka jotaki menoja justiinsa sille päivälle, mitä joku muu on ehottanu.

Tuumaillaan ja harkitaan sakilla.

Lopuksi äänestetään, että millä päivällä maailmanloppu sitte tulee.
Eikö tämä yksinkertainen juttu mene päähän,,, sitten kun omalle kohalle tulee se sydämmen pysähdys niin se on se mailmanloppu,,punkt slut tai suomeksi  piste !
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Teuvo Lehtinen - Joulukuu 29, 2012, 23:42:17 ip
Mayat pikkusen erehtyneet koodista:

Ei se ollu maailmanloppu 21.12.2012 vaan parasta ennen!  ;D
Eikös se oo vihkisormuksessakin parasta ennen päivämäärä ja vähä niinku maailmanlopulta se voi tuntua.
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Pentti Eskelinen - Joulukuu 29, 2012, 23:56:04 ip
Kyllä se mualimanlopun päevämiärä olis hyvä lyyvä lukkoon vielä tämän vuorokauven aekana,
mitä tuota pitkittämmään kun se kuitenkii jouvutaan ennemmin tai myöhemmin se piätös tekemään. ::)
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: ARI JUMPPANEN - Joulukuu 30, 2012, 00:00:24 ap
 ;D Tuoltahan tuo kodinhoito huoneesta läks just hiipimään tännepäin, taidan paeta punkkeriin.....
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Timo Junno - Joulukuu 30, 2012, 11:02:36 ap
Joo uutta kehiin. Tämä maailmanloppu oli kyllä huonoin ikinä.
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Vesa Salmu - Joulukuu 30, 2012, 21:42:47 ip
Mihinkä instanssiin tästä kehenosta maailmanlopusta vois tehä valituksen tai laatupoikkiamaraportin?

Mistä löyvämmä syyllisen!?
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: ARI JUMPPANEN - Joulukuu 31, 2012, 09:26:49 ap
 ;)


[ylläpito on poistanut liitteen]
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Pentti Eskelinen - Joulukuu 31, 2012, 10:09:58 ap
Kyllä se mualimanlopun päevämiärä olis hyvä lyyvä lukkoon vielä tämän vuorokauven aekana,
mitä tuota pitkittämmään kun se kuitenkii jouvutaan ennemmin tai myöhemmin se piätös tekemään. ::)
Niin jouvuin tuassiisa yksin tekemään tämännii ikävän piätöksen, vuan ei aata, vastuuta on kannettava!  ::)

Ensin meinasin että kevväällä, mutta sitten kuitenkii lukihin lopetuksen tapahtummaan syksymmällä olevan kahennenkymmenennenesmäesen päevän 10 :ttä kuukautta, sillonhan se mukavasti katkasoo sen pitkän juhlapäevättömän jakson. ::)
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2013
Kirjoitti: Jouko Pajunen - Joulukuu 31, 2012, 12:30:36 ip
Voisko tuohon liittää semmoisen parin viikon siirtymäajan? Meinaan vaan jos ensi syksynä pitelee ajokelejä vähän pitempään niin harmittaisi hyvä ajokausi katkaista kesken kaiken.

Niin, ja minähän vuonna se Pentti meinasi tämän tapahtuvan?
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2013
Kirjoitti: Pentti Eskelinen - Joulukuu 31, 2012, 13:19:17 ip
Voisko tuohon liittää semmoisen parin viikon siirtymäajan? Meinaan vaan jos ensi syksynä pitelee ajokelejä vähän pitempään niin harmittaisi hyvä ajokausi katkaista kesken kaiken.

Niin, ja minähän vuonna se Pentti meinasi tämän tapahtuvan?
En kyllä ruppee sinun takijas aekataaluva vetvomaan,
niin että ajele siihen kahtoen että kerkeet muihin mukana niihin lopettajaesiin, jos tulossa kerta out. >:(

Jaa että vuosikikkoo jo pitäs ilimottoo tässä vaeheessa? No, siitä laetan meijjän taloyhtiön ilimotustaalulle ja joehinkii lähiseovun puhelintoloppiin lappuja sitten lähempänä sitä loppuva.  :-\ 
 
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2013
Kirjoitti: Jouko Pajunen - Joulukuu 31, 2012, 14:55:27 ip
Jos ossaisin, niin tekisin äänestyksen siitä mitä mieltä muut on maailmanlopun ajankohdasta.

Täytynee kuitenkin tyytyä demokratiaan ja hyväksyä Pentin yksipuoleisesti päättämä hetki, oli muut sitten mitä mieltä tahansa.  :)
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2013
Kirjoitti: Petteri Heinonen - Joulukuu 31, 2012, 15:00:18 ip
Vaikka vuotta on vielä vähän jäljellä, vaihdoin otsikkoon vuosiluvuksi 2013. Menee väkisellä ensi vuoden puolelle. Kyllä jotain merkkejä luulisi näkyvän jo tuolla vanuatun ja kiribatin suunnalla, jos se tälle vuodelle olisi vielä tulevaksi.
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2013
Kirjoitti: Jouko Pajunen - Joulukuu 31, 2012, 15:31:38 ip
Juu, velipoika rouvineen toivotteli jo tulevaisuudesta uudet vuodet tänne menneisyyteen. Ovatten jossain päin Uutta Seelantia lomailemassa.
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2012
Kirjoitti: Petteri Heinonen - Joulukuu 31, 2012, 20:46:41 ip
Amerikan mantereelta kantautuu huolestuttavia uutisia. Bush juniorin aikakaudella läpilyödyt veronkevennykset ovat raukeamassa nyt vuodenvaihteessa ja ellei järkevämpiä esityksiä veron keräyksen suhteen saada aikaiseksi ennen kuun loppua, tarkoittaa se sitä, että verotus tulee siellä kiristymään tasaisesti kaikissa tuloluokissa. Kaikki asiantuntijat suosittelevat välttämään tätä vaihtoehtoa, sillä se tarkoittaisi kulutuksen hidastumista ja mahdollisesti koko maailmantalouden luisumista takaisin taantumaan, kaiken elvytysvaran ollessa käytetty jo aikapäiviä sitten. Obaman joukot esittävät verojen kiristämistä tuloluokassa yli miljoona taalaa tienaavat, muiden tuloluokkien verotuksen pysyessä ennallaan. Republikaanileirissä entisestään valtaa kasvattanut teekutsuliike taas kannattaa leikkauksia sosiaaliturvaan, tai vaihtoehtoisesti verokevennysten raukeamista sellaisenaan, eli verotuksen tasaista kiristymistä ja sitä kautta talouden ajautumista taantumaan, vain jotta Obaman hallinto saataisiin näyttäytymään mahdollisimman huonossa valossa. Pelataan siis todella kovilla panoksilla ja varsin ilkeämielisillä motiiveilla. Kaikki tämä näin Joulun, hyväntahdon juhlan kynnyksellä. Amerikan kivääriyhdistys onkin kehoittanut jäseniään rasvaamaan lukot rifeleista ja kaivamaan poterot pihalle, sillä kohta päästään näyttämään miten ruuti palaa ja köyhä vaikeroi. Tämä on lopun alkua. Kaikki merkit viittaa siihen. Puuttuu vaan heinäsirkkaparvet ja pasuunan pauhu, muuten kaikki maailmanlopun merkit onkin melkein käsillä.

Tämäkin visio näyttää menevän reisille:
http://finance.yahoo.com/news/two-sides-now-absurdly-close-124000145.html (http://finance.yahoo.com/news/two-sides-now-absurdly-close-124000145.html)

Puolueet vaikuttaa olevan lähellä sopua ny. Perkleen prkle. Ei mikään onnistu enää. Luulin että tästä se jytinä alkaa, mutta mitä sitä pashaa. Ollaan niin konsensusta, niin konsensusta, että.
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2013
Kirjoitti: Kalevi Sundqvist - Tammikuu 02, 2013, 19:48:05 ip
Moro Kuntit

Ei se nyt näyttänyt se maailman loppu tulevan.  :P
Siksi päätinkin päättää kesäkauden ja purin
kesäkalusteet ja vein kellariin vartoomaan
tulevaa kesää. Kohtahan se on jo nurkan
takana uusi grillauskausi. :laugh:

Kallu
Den Glada Gamla ...
Otsikko: Vs: Maailmanloppu vuonna 2013
Kirjoitti: Uula Kuvaja - Tammikuu 02, 2013, 21:40:04 ip
Seurasin Kallun viitoittamaa tietä ja siirsin lunta lapioidessa grilin metrin verran lähemmäs autotallin ovea.