VMPK ry Foorumi

Moottoripyörät => Kilvanajo => Aiheen aloitti: Pekka Kortelainen - Heinäkuu 13, 2012, 23:28:22 ip

Otsikko: classic PRE-48 lokarit osa II
Kirjoitti: Pekka Kortelainen - Heinäkuu 13, 2012, 23:28:22 ip
BSA B33 raaserissani olevat alumiinilokarit ovat jo puheenaihe maamme rajojen ulkopuolellakin, puhumattakaan siitä kuinka paljon ne on puhuttaneet lajin parissa olevia henkilöitä varikkokeskusteluissa.
Valotetaan hieman asiaa tuolta Jurvan PM- kisan ajoilta, aioin osallistua vain paraatiajeluihin, mutta sain kilpailunjohdolta luvan ajaa tällä alumiinilokareilla olevalla laitteella kilpailussa,mutta PM-pisteitä en saa ilmoitettiin konetarkastuksen yhteydessä, vieläpä täytyi oikein paperille laittaa puumerkki etten tee protestia tuloksesta, vai mitä pelkäsivät herrat konetarkastuksessa.
Ainakin työntelin Pässiä kolme kertaa konetarkastukseen, ensin tarkastettiin pyörä paraatiluokkaan ja toisen kerran kilpailuluokkaan, kolmannen kerran ketjulukon varmistus oli kuulemma puutteellinen, silikoonilöntti vielä mellapellivarmistuksen päälle.
Kisassa lauantaina tuli Tapsan konerikon myötä kolmas sija tälle alumiinilokaripässille.Kilpailun sihteeri ilmoitti myöhemmin että ajoni on hylätty, minkä kyllä tiesinkin, lainsuojaton pyörä.
MO I RANA Norja PM
Talutin Pässin konetarkastukseen ja näytin tarkastajalle että on nuo alumiinilokarit, ei tuntunut haittaavan kun ei ollut muovia sanoi tulkkini. Lennart tuo ruotsin classic päämies sanoi kysyttyäni saanko ajaa tällä pyörällä ruotsissa, vastaus oli KYLLÄ SAAT myös Tanskassa ja Norjassa, mutta et Suomessa.
Että näin meillä ja muualla.
Pekka ja BSA .
Otsikko: Vs: classic PRE-48 lokarit osa II
Kirjoitti: Ilkka Eronen - Heinäkuu 14, 2012, 14:55:38 ip
Olis kiva saada nimet palstalle henkilöistä jotka oli em aivopierun takana ja  veivät suomea kuuluisuuteen...
Otsikko: Vs: classic PRE-48 lokarit osa II
Kirjoitti: Leo Belik - Heinäkuu 15, 2012, 22:20:42 ip
Terve,

Olin läsnä Pohjoimaisessa kokouksessa sihteerinä sekä Jurvan PM-kisoissa katsastajana.

Pohjoismaisessa kokouksessa minulla ei ollut päätäntävaltaa. Toimin vain kokouksen sihteerinä.
Kokouksessa ruotsin edustajat toivat esille esityksiä ja yksi niistä sisälsi mm. pre-48 aluminilokasuoja-asian. Jokaisesta esityksestä myös keskusteltiin ja keskustelussa mainittiin myös syy lokasuoja-asiaan, joka oli alkuperäisyyskysymys ja turvallisuusasia (tämän ruotsalaiset myös perustelivat suullisesti).
Laadin kokouksesta pöytäkirjan, joka lähetettiin kaikille kokoukseen osallistujille. Pöytäkirjasta pyydettiin myös hyväksyntä osallistujilta, joka saatiinkin ajan kanssa. Asia sai uuden käänteen kun ruotsalaiset ilmoittivat, että he eivät tarkoittaneetkaan mitä olivat esittäneet ja jäsenet yhdessä sopineet. Kisat olivat jo lähentymässä. He eivät edes tiedottaneet säännöistä omaa väkeään. Norjalaiset tukeutuivat ruotsalaisten sääntötiedotukseen. Ensin he maitsivat sääntöjen tarkoittavan vuotta 2013. Eli sääntö oli ok, mutta vasta ensi vuonna. Tämän jälkeen he ilmoittivat, ettei sääntö olekaan ok, vaan tarkoittivat, että kysessä oli väärinkäsitys. Outoa, että keskusteluissa perusteltiin alumiinin käytön vääryys.
Tapasin itse PM-kisoissa toisen ruotsin edustajista ja hän pahoitteli asiaa (tämä tapahtui kisojen jo alettua). Mainitsin hänelle, että tekisivät uuden esityksen lokasuoja-asiasta. Sanoin, että esittäisivät asian kaikille edustajille. Sääntömuutokset edellyttävät kaikkien päättäjien ääntä. Kesken kautta sääntöjä ei voi muuttaa. Ensimmäinen osakilpailu pidettii Jurvassa ja oli luonnollista, että toimittiin kuten yhdessä oli sovittu.

Koska asia sai uusia käänteitä, ruotsalaiset halusivat nähtävästi toteuttaa sääntöä omin toivein ja nyt osoittaa suomalaisia sääntöasiasta, jonka he itse esittivät. Tuo Lennartin kommentti tuntuu oudolta, koska säännöt koskevat kaikkia ja jokaista osakilpailua. On aika outoa, että kesken kilpailukauden muutetaan sääntöjä. Toimitaanko tässä mielestänne oikein? Mites jos jonain vuonna kisat ovatkin Suomessa toisena tai kolmantena osakilpailuna ja muuttaisimme sääntöjä kesken kauden? Toimisimmeko oikein?

Oma mielipiteeni: Tuo lokasuoja-asia olisi ollut helppo ratkaista yhdellä "etäkokouksella", johon olisivat kaikki edustajat osallistuneet jos ruotsalaiset olisivat niin halunneet. Tietääkseni tälläistä ei ole siltä suunnalta ehdotettu. Eli minkäänlaista sääntömuutosta ei ole tietääkseni ehdotettu. Tähän oli mahdollisuus monen kuukauden aikana.

Edellä olevasta tekstistä voitte päätellä mistä suunnasta ideat ja toiminnot ovat saaneet alkunsa (siis aiemmin mainittu "aivopieru").

Olin myös PM-osakilpailussa, Jurvassa läsnä. Toimin siellä katsastajana.
Katsastuspäällikö vastaa katsastuksesta ja määrittelee katsastustavan sekä toimii yhteistyössä kilpailujohtajan kanssa. Katsastuspäälliköltä vaaditaan SML:n myöntämä K-lisenssi. Katsastuspäällikön apulaisina toimii katsastajia, joilta edellytetään C-lisenssi (heidän ei tarvitse tuntea katsastusvaatimuksia). Katsastajat toimivat siis katsastupäällikön ohjeiden mukaan. Jos jossain on tapahtunut ylilyöntejä, voidaan niistä keskustella erikseen, mutta katsastuspäällikön on pidettävä huolta, että kilpakalusto on sääntöjen mukainen. Päälliköllä ei ole valtaa tulkita sääntöjä mieltymyksien mukaisesti.

Olisi vähintäänkin oikein, jos ruotsaiset olisivat pyytäneet sääntökorjausta päätöksentekijöiltä hyvissä ajoin ennen kisakutsuja tai todenneet, että sääntöjä noudatetaan kuten on sovittu ja maininneet tekevänsä seuraavaan kauteen uuden esityksen.



Otsikko: Vs: classic PRE-48 lokarit osa II
Kirjoitti: Pekka Kortelainen - Lokakuu 03, 2012, 22:23:11 ip
Alumiinilokarimies tiedottaa taas, kun noita kyselyjä aiheesta on minulle tullut, että saitko ajaa ruotsin Karlskogassa Pässillä jossa on nuo kiistellyt alumiinilokarit?
Vastaus kuuluu, KYLLÄ SAIN AJAA, mitään hankaluuksia ei ollut konetarkastuksessa, eikä muutenkaan.
Mitä nyt toisena kilpailupäivänä laulu Pässistä loppui kun imuventtiiln jousi meni poikki.
Joten Tanskan kisa jäi ajamatta.
Sekä Jurvan osakilpailun pisteet saamatta.
Pohjoismainen kokous on viikonloppuna ja Pre-48 lokariasia on esityslistalla.
PK
Otsikko: Vs: classic PRE-48 lokarit osa II
Kirjoitti: juha tiilikka - Lokakuu 05, 2012, 12:03:31 ip
Morjesta!

Teknisen valiokunnan jäsenen ominaisuudessa en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa…

Leksan edellinen vastaus kuvastaa hyvin mielestäni missä mennään näissä sääntöasioissa naapurin kanssa. Täydellinen hiljaisuus sen jälkeen kun ongelma havaittiin eikä minkäänlaista korjaavaa toimenpidettä esitetty ennen kevään Jurvan kisaa. Toisaalta viime vuoden sääntökokouksessa oli kuulemani mukaan keskusteltu alu-asiasta ja todettu sääntömuutoksen olevan perusteltu ja yhteneväinen Englannin sääntöjen kanssa. Kaikki kokoukseen osallistuneet olivat yksimielisiä asiasta. Keskusteluissa puhuttiin nimenomaan alumiinilokareista, joten ruotsalaisten selitykset kieliongelmista ei pidä paikkaansa ja heidän kokousedustajansa Jurvassa myönsi tämän asian (Per Holmström).
Vinkkinä Ruotsin suuntaan lobbaaville - Lennart Olander'illa ei ole tietojeni mukaan minkäänlaista roolia tehdä päätöksiä. Hän on viime aikoina toiminut SVEMO'n ja UEM'n tarkkailijana. Kannattanee suunnata pyynnöt oikeaan osoitteeseen, jos omat edunvalvojat ei miellytä.

Tämän vuoden PM-kokous on tulevana viikonloppuna ja yllätys yllätys - asialistalla ei ole alumiinilokariasiaa!!! Ruotsalaisten ja norjalaisten sääntömuutosehdotukset tulivat takarajan jälkeen eikä ainakaan kokouksen agendalla ole heidän esityksiä. Ymmärrän hyvin, että kokous tuli hieman yllättäin lähes vuoden varoitusajalla ja ajankohtakin oli hieman poikkeava (kokoukset ovat aina olleet syksyllä).
Tämä piittaamattomuus yhdestä sovituista menettelytapojen/sääntöjen piittaamattomuuksista kuvastaa hyvin missä mennään ja kuinka paljon naapurimme arvostavat PM-sarjan pyörittämistä/kehittämistä.

Kaikki sääntöasioista kiinnostuneet voisivat aktivoitua ja ilmaista kiinnostuksensa tehdä töitä yhteisen harrastuksen eteen teknisessä valiokunnassa. Teknisen valiokunnan jäsenenä työmäärä vuodessa on noin 20-250 tunnin luokkaa (hieman roolista riippuen). Englanninkielen taito on välttämätön ja ruotsinkielen taito plussaa.
Toiminta on mielenkiintoista ja kehittävää. Myös palautetta saa kiitettävästi. Toivoisin, että viimeistään vuosikokoukseen mennessä hakemukset olisi Teknisen valiokunnan puheenjohtajalla Pentti Elolla ja/tai SVKMK'n puh.joht. Simo Niemisellä.

Hyvää syksyn jatkoa,

Juha Tiilikka
SVKMK'n tekn. valiokunnan jäsen



Otsikko: Vs: classic PRE-48 lokarit osa II
Kirjoitti: Ismo Hakamäki - Lokakuu 05, 2012, 14:47:37 ip
Mchk R:llä on ajokauden päättäjäiset myös tänä viikonloppuna Linköpingissä, ne varmaan pitää kokouksen siellä ja ilmottaa meille sitten, että :"Yhdessä päätettiin näin...., kysykää vaikka keltä!"
Otsikko: Vs: classic PRE-48 lokarit osa II
Kirjoitti: Pekka Kärävä - Lokakuu 08, 2012, 13:01:01 ip
Mitähän ne Herrat kaikessa viisaudessaan päättivät Islannissa todellisessa TT-RR kehdossa :DSaako niitä alumiini lokkareita käyttää vai ei??Tosi pelleilyä koko homma,suomessa viedään kuskilta pisteet pois,mutta ruotsissa ja Norjassa ne hyväksytään ja pisteitä tuleee pekallekin ropisemalla...pittääkö niissä olla muuten lokasuojat,,kysyy Länsi-Venäjän mies???? ::)
Otsikko: Vs: classic PRE-48 lokarit osa II
Kirjoitti: Ismo Hakamäki - Lokakuu 08, 2012, 14:01:51 ip
Taitaa Islannin moottoriliiton alaisuudessa olla enemmänkin kelkka-, atv-, crossi- ja endurokuskeja, eli suurimmat päätökset koskenevat niitä ja yleisiä asioita kuten toimitsijoiden koulutusta ja kelpoisuutta jne. Suomessakin RR(TT) on vain laji muiden joukossa, eli paljon enemmän on kelkka ja kurapyöräporukkaa kuin polvenlaahaajia SML:n jäsenkerhoissa. Eli niinkuin aiemmin oli jo kirjoitettu Islannin kokous oli liittojen välinen kokous, jossa oli kaikki lajit edustettuina.

Itse kysymyksen vastaukseksi, tulee muutoksena sääntöihin tuotapikaa, mutta tiedotetaan niistä virallisesti.

Ismo

ps. Pre-47 pitää olla lokarit

kaikki pöytäkirjat Savujenlahden kokouksesta: http://www.moottoriliitto.fi/nmc-pohjoismainen-yhteistyo/nmc-2012-reykjavik/ (http://www.moottoriliitto.fi/nmc-pohjoismainen-yhteistyo/nmc-2012-reykjavik/)
Otsikko: Vs: classic PRE-48 lokarit osa II
Kirjoitti: Pekka Kärävä - Lokakuu 08, 2012, 14:16:58 ip
Kiitoksia Ismo vastauksesta :)Vastavuoroisuutta pitää olla,mutta eikös grölannissakin voitais pitää kokous,,onhan sielläkin kelkkoja.pitänee vain classic tekn.valiokunnalle hommata tulki mukaan.Meillä Länsi-Venäjällä nämä hoidetaan vahvemman oikeudella,,siintä ei edes neuvotella,,,tai Siperia kutsuu.....Eläkeläinen täällä vain kirjoittelee ja miettii asioita.....Antakaa ne pisteet Pekalle takaisin!!! >:(
Otsikko: Vs: classic PRE-48 lokarit osa II
Kirjoitti: Ismo Hakamäki - Lokakuu 08, 2012, 14:58:22 ip
Antakaa ne pisteet Pekalle takaisin!!! >:(

Mikä on peruste? Onko Pekka saanut pisteitä, jotka pitää palauttaa?

Ismo
Otsikko: Vs: classic PRE-48 lokarit osa II
Kirjoitti: Pekka Kärävä - Lokakuu 08, 2012, 15:06:08 ip
Eikös tuo Pekka ollut Jurvassa kolmas!!!!Vai jaetaanko pisteitä vain kahdelle parhaalle,,,täs hölmönä kyselen vaan!! ???
Otsikko: Vs: classic PRE-48 lokarit osa II
Kirjoitti: Ismo Hakamäki - Lokakuu 08, 2012, 15:16:12 ip
Näytti tuo Lars-Gunnar Zels olleen kolmas lauantaina ja Tapsa sunnuntaina.

Huuskosen ja Latva-Kiskolan nimet alla.
Otsikko: Vs: classic PRE-48 lokarit osa II
Kirjoitti: Pekka Kärävä - Lokakuu 08, 2012, 15:43:38 ip
Näin on Ismo tuloksiin kirjoitettu,kuten kerroit.Eikös se Pekka ollut kuitenkin kolmantena maalissa,,,vai enkö ymmärrä noita tuloksia.Diskattuhan se on,mutta tän typerän alumiini-jupakan takia...Mietihän asiaa tarkemmin,,miten ne lokarit siihen ajoon ois vaikuttaneet,vaikka painaisivat 2kg enemmän???siinnä sulle miettimistä!!! :laugh:
Otsikko: Vs: classic PRE-48 lokarit osa II
Kirjoitti: Ismo Hakamäki - Lokakuu 08, 2012, 15:59:44 ip
Typerä tai ei, kysehän on VAIN siitä, että pidetään kiinni mistä on sovittu. Jos olisi sovittu, että alumiinilokarit ovat sallittuja, pisteitä olisi ropissut. Ja varmasti ajoissa tiedotettiin, jopa hämäläisille, että säännöt ovat muuttuneet. Tää on jo valmiiksi mietitty, jopa vuosiksi etiäpäin  :police:
Otsikko: Vs: classic PRE-48 lokarit osa II
Kirjoitti: Pertti Sorvari - Lokakuu 12, 2012, 11:19:31 ap
• Swedish suggestion about the aluminum tank and fenders came too late. The rules will be as
decided last year. (2011)

En mä enklantia kovin hyvin osaa, mutta Pekka Kortelainen taisi saada pre-48 SVKMK Cupin, II palkinnon?
Otsikko: Vs: classic PRE-48 lokarit osa II
Kirjoitti: Kymäläinen_Paavo - Lokakuu 12, 2012, 14:22:04 ip
Asiahan ei suoranaisesti kuulu minulle, mutta kannattaisiko ensin osapuolten sopia onko kyseessä pre-48 vai pre-47 lokarit.
Kymis
Otsikko: Vs: classic PRE-48 lokarit osa II
Kirjoitti: Pekka Kärävä - Lokakuu 12, 2012, 14:49:33 ip
Mikäs ero on 47-48 luokilla lokasuojien kohdalla?? ???
Otsikko: Vs: classic PRE-48 lokarit osa II
Kirjoitti: ARI JUMPPANEN - Lokakuu 12, 2012, 17:15:49 ip
Kiinnostas minuakin hankkia classic-kilpuri, mutta tuntuu olevan sen verran
eripuraista sakkia ynnä säännöt epäselvät? Niin vähän arveluttaa koko touhu. ???
Sopua ja selkeyttä hommiin! Tässä sarvikuonojen maassa ei tule mikään ikinä onnistumaan, jos
"kaikki" ei ole saman asian takana. Varsinkin, jos siinä vielä muut skandinaamiot on sotkemassa.
Tätä mieltä tänään....
 T:Ari
Otsikko: Vs: classic PRE-48 lokarit osa II
Kirjoitti: Ismo Hakamäki - Lokakuu 12, 2012, 19:37:41 ip
Jumppanen hankkii vuan sen kilipurin, säännöt ovat AIVAN selevät. Pre-48 = teräslokarit ja tankki, piste!

Kymixelle, sihteeri-wiikingin kämmi. Luokka -47 ja pre-48 ovat sama asia.

Otsikko: Vs: classic PRE-48 lokarit osa II
Kirjoitti: Kymäläinen_Paavo - Lokakuu 12, 2012, 21:43:58 ip
Tekisin heti proteesin ja olisin oikeassa.
Pitäisikö siellä toisen maailmansodan jälkeen hieman hellittää Ohei kypärän leukaremmiä?
Jos edes sihteerikkö ei edes tiedä mistä on kysymys, niin ...............
Minulla on perverssi asenne motukkaurheiluun.
Kaikkinaisen kieltäminen EI tuo lisää harrastajia, mutta tämähän on näiden "pilkun n......." tärkein tehtävä.
Siis jos joku haluaa ajaa TT:tä tai RR:ää jollain v...un vanhalla motukka, niin pilkun nuss....n täytyy sanoa, että ei onnistu koska tavalliset motukoissa käytetyt ALUMIINIlokarit.
Eipä siitä sen enempää.
Ette taida olla enää tästä elämästä.
Tässä tapauksessa ei Kymis
vaan
Paavo Kymäläinen
ps. Miettikääs edes nyt vähän.
Otsikko: Vs: classic PRE-48 lokarit osa II
Kirjoitti: Ismo Hakamäki - Lokakuu 12, 2012, 23:13:22 ip
ping! saisitko Paavo Kymäläinen muotoiltua tuon viikinkikielelle, niin voin välittää Suomalaisten kannanoton sinne mihin se kuuluukin. Samoin Pekka Kärävälle, on totta mitä selvinpäin poistit, ettei sellaisella teknisellävaliokunnalla ole v....kaan väliä, joka ei hoida hommiaan. Sekin tarvis saada viikinkikielelle, ei ne länsivenäjää ymmärrä.
Otsikko: Vs: classic PRE-48 lokarit osa II
Kirjoitti: Juha Pekkanen - Lokakuu 16, 2013, 14:48:04 ip
Tähänkin asiaan saatiin viimein onnellinen loppu  - Tack Sverige !

http://www.mchk-racing.org/wp-content/uploads/2011/11/NDM-2013-Minutes-of-Meeting.pdf (http://www.mchk-racing.org/wp-content/uploads/2011/11/NDM-2013-Minutes-of-Meeting.pdf)
Otsikko: Vs: classic PRE-48 lokarit osa II
Kirjoitti: Jouko Pajunen - Lokakuu 16, 2013, 19:32:10 ip
"Lex Kortelainen"  :)
Otsikko: Vs: classic PRE-48 lokarit osa II
Kirjoitti: jarmojalonen - Lokakuu 19, 2013, 21:43:24 ip
Moro.
Turhaan Pekka peliin hankki silloin pelti lokarit.alumiinit vei romusoinille.nyt on mies 175 voskhodin ikeessä.
Olisi vaan hankkinut italialaisen pelin luokkaan......
Tää on niin tätä.
T:Jarmo
Otsikko: Vs: classic PRE-48 lokarit osa II
Kirjoitti: Pekka Kortelainen - Marraskuu 16, 2013, 00:14:55 ap
Muistin virkistämiseksi Jarmolle ja muillekin totean, että en vaihtanut Pässiin rautalokareita, alumiinisillä ajelin mitä ajelin, eikä ne pässistäni pudonnut, vaikka niitä kuulemma oli putoillut jossain ja vaaratilanteita ollut? Eikä tankkikaan pudonnut, no se olikin rautatankki.
BSA on uudella omistajalla joka osti viime keväänä siihen uudet rautalokarit, taidan ostaa nuo kuuluisat alumiinilokarit muistoksi tallin seinälle.
Eipä tuokaan sääntöuudistus ollut kuin pari ajokautta voimassa, vaikka piti olla vuosiksi etiäpäin.
Nyt olen todella neljän 175cc Voshodin ikeessä, kuten Jalonen mainitsi, vauhti ei huimaa, mutta se ajonautinto?? Heh he.
PK