VMPK ry Foorumi
Muut => Yleistä keskustelua => Aiheen aloitti: markkukovasin - Tammikuu 30, 2012, 07:18:29 ap
-
...ei Audinsa takapenkiltä näe vallitsevia tosiseikkoja!
Lainaus aamun lehdestä:
Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) aikoo ottaa kilometrikorvausten verovähennykset uudelleen pohdintaan, kun hallitus käsittelee tulevia säästöjä. Hänen mielestään kilometrikorvausasia ei ole ajan tasalla, koska ihmisille on kannattavampaa käyttää omaa autoa kuin julkista liikennettä.
Merja Kyllönen on jo aiemmin sanonut, että kilometrikorvauksia voisi pienentää alueilla, joissa joukkoliikenne toimii hyvin. Alue voisi hänen mielestään ulottua Jyväskylästä etelään.
- On tultu sellaisen tilanteen eteen, että ihmisille on kannattavampaa liikkua omalla autollaan kuin esimerkiksi junalla tai lentokoneella. Samanaikaisesti käydään vääntöä, että onko alueilla esimerkiksi toimivaa lentoliikennettä, ja millä tavalla raideliikennettä pidetään pystyssä.
Kyllösen mielestä asiassa tulevat eteen isot yhteiskunnalliset kysymykset.
- Vaikeina taloudellisina aikoina on esillä kysymys, että pystytäänkö tarjoamaan kaikkea. Tuetaanko yksityisautoilua, tuetaanko joukkoliikennettä vai mitä oikein tehdään.
- Peruskysymys on, että kilometrikorvausten tulisi kohdentua niille ihmisille, joille auto on konkreettinen työväline. Väitän kyllä, että kaikki tämän päivän 900 000 korvauksen saajaa eivät ole siinä tilanteessa.
******************
No,saapi sitten kohta lopettaa meikeläinenkin keikkahommat tyystiiin. t. Markku
-
Tervehdys,
Älä huoli Markku. Eikö tässä ollut vasta puhetta työmatkojen verovähennyksestä ja keikkahommathan ei verottajalle kuulu mitenkään. Oulun seudulla tosin työmatkojen verovähennyksen perusteeksi ei ole käynyt se, että tarvii autoa työhommiin, vaikka ministerin mukaan näin pitäisi olla. Työajat pitää olla sellaiset, että ne ei natsaa julkisen liikenteen kanssa ja keikkahommissahan ne on sellaiset.
-
Tästä Härmän korkeudelta juna syrjäiseen Helsinkiin ja takaisin maksaa 100€.
Lento on suurinpiirtein saman hintainen, mutta hinnat vaihtelevat suuresti. Joten joskus jopa yli 200€
Omalla autolla bensat jää alle 80€, muista kuluista sitten voidaan keskustella.
Jos meitä on kaksi, on valinta selvä! Mutta yksinkin on vapaus valita reittinsä ja aikataulunsa. :police:
-
No-päästäkseni töihin tarttee mun tehdä se työmatka-tämä työ kun on
tätä nykyä 111kilometrin päässä kotoa-ja takaisinkin olisi mukava
sieltä töistä tulla joskus.
Lentokenttää tai edes lentsikkaa mulla ei ole-helikopterista leikkasi just
viikonloppuna moottori jumiin,junarata olisi kyllä tossa muutaman kilometrin
päässä,mutta siinä kulkee vain Lahti-Loviisa tavaraliikenne...Resiinalla ei
uskalla sinne edes menä.
Linja-auto on jokunen vuosi sitten aamusella kylillä kuulemma nähty,mutta tämä
ei ole varma tieto-se saattoi siis olla vaikka saksalainen turistibussikin?
Reittibussi se ei kyllä ollut.
Joten vähän visottaa tommoset liikenneministerit-taitaa lyyli tosissaan luulla,
että porukat ihan oikeasti himoittevat näitä työmatkoja ajella?Noo..mukava se
kyllä oli aamulla klo 4.30 srtarttailla tuolta koivun alta kärriä-pakkasta oli onneksi
vaan -22celsiusta...Olisi se mukavampi ollut tosta pellon reunasta ratikkaankin
hypätä.Ja ajella sillä sitten seuraavat neljä tuntia sinne työmaalle!
Onkohan Kyllöskä laskenut,paljonko valtio menettäisi polttoaineveroja,jos puoletkin
näistä työreissuista jäisi ajamatta?Juuuu...
t. Markku
-
No taitaa sulla olla niin monta juna-laiva-lento vaihtoa tuossa työmatkalla, että eiköhän tuohon saa jatkossakin verovähennyksen.
Yksi parhaita veroviranomaisen ehdotuksia oli se, kun yksi tuttu kulki 3-vuorotyössä ja onnikkakyyti ei passannut koskaan, kuin vuoron loppuun tai alkuun. Virkailija ehdotti, että ajat aamulla omalla autolla töihin ja tulet onnikalla kotiin. No mitenkähän sitten seuraavana päivänä???
-
No joo-meinasi mennä kiivastumisen puolelle-mutta kulkihan liemet
hetken kovaa kalkkeutuneissa suonissa...
Ei tässä työtä tekevä voi kuin ihmetellä noita silmälaput silmillä
kulkevia päättäviä tahoja.
Onneksi kohta saadaan pressaksi aito työväen mies-silloin työkansakin
saa kermaa ja kaikkea hyvää...luulen...kai...ehkä?
t. Markku
-
Ehdottomasti työväen presidentti laittaa kaikki palkka ja korvausasiat kuntoon ja ojentaa kovalla kädellä sitä maksavaa osapuolta. Vaan nyt täytyy lähteä keikalle kuittaamaan niitä kilometrikorvauksia.
-
Tervehdys,
Älä huoli Markku. Eikö tässä ollut vasta puhetta työmatkojen verovähennyksestä ja keikkahommathan ei verottajalle kuulu mitenkään. Oulun seudulla tosin työmatkojen verovähennyksen perusteeksi ei ole käynyt se, että tarvii autoa työhommiin, vaikka ministerin mukaan näin pitäisi olla. Työajat pitää olla sellaiset, että ne ei natsaa julkisen liikenteen kanssa ja keikkahommissahan ne on sellaiset.
Se on muuten justiinsa noin kirjattuna veroilmoituksen täyttöohjeessa. Eli perusteeksi oman auton käytölle päivittäisessä töihin kulkemisessa ei kelpaa se että autoa tarvitsee työasioihin päivän aikana.
No, kuljen omalla autolla töihin, tänä aamuna 33 minuuttia pihasta pihaan sis. jäiden raappaamiset. Bussilla menisi vähän vajaa pari tuntia sivu, eli pääsee kyllä. Vartoillakaan ei tarvitse edes tuntia Piz-Palan pysäkillä, eli vähennykset seutulipun mukaan. Jotenkin silti ei soimaa omatunto yksityisauton käytöstä. Tokihan Suomessa (vielä) saa valita asuinpaikkansa, eli oma valinta... Pensakulut ja auton ylläpito nyt vaan on nivottu budjettiin välttämättöminä kuluina.
Mutta kyrsii kyllä tuollainen mistään mitään ymmärtämättömyys kuin mitä liikenneministerit jo aika perinteisesti tuntuvat edustavan.
-
No kyllä Kyllönen tässä asiassa ajattelee vain ja ainoastaan duunarin parasta, onhan hän sentään "työväenluokan edustaja ja puolestapuhuja". :P
Itse en enää tarvitse autoa ja motoa kuin pelkkään huviajoon, mutta silti kyrsii tuollaiset aivopierut, joita Kyllösellä tuntuu riittävän, mutta pitäähän sitä rahaa joistain repiä Jurpilaiselle jaettavaksi.
-
Eikös joku ehdottanut asian yksinkertaistamista:
Verovähennys työmatkan pituuden mukaan. Sama millä kuljet.
Ja aina puhutaan haja asutus alueiden vaikeudesta kulkea. Itse ( ja n. 600 muuta) kuljen kaupungista "ei mihinkään" töihin joka aamu.
Linja-auto kulkee, mutta sillekkin pitäisi jollain päästä. Ja ehtiä viellä kävellä viranhoitopaikalle.
Omalla autolla säästää parikin tuntia/pvä, työpäivän verran viikossa. Työviikon verran kuukaudessa.... että tälleen.
Saan vähennyksen omalla autolla, tarpeeksi tallattavaa pysäkeille... Kun l-a kulkee liian myöhään, pitäisi kävellä maalikylään, ja viellä toisessa päässä virkapaikalle.
-
Mitäpä sitä jälkeenpäin valittamaan, vaan annetaan sen sijaan suuri kiitos kaikille jotka äänestivät nämä nykyhallituksen pussissakasvaneet valtaan.
Guzeninakin vaatii jo miehille oikeutta synnyttää... :D :D :D
Että tällaista sitten tänään ... Hohhoijaa.
-
Olen ehdottomasti Kyllösen ehdotuksen kannalla jos:
- yleinen kulkuneuvo kulkee kotiovelta työpaikan ovelle, ja päinvastoin, vähintään noin 15 min. välein ilman vaihtoja.
ja sitten vielä nämä, vaikka kulkiskin:
- ei tarte hyysätä pentuja vaikkapa hoitoon/hoidosta pois, eikä tarte hoidella matkanvarrella muitakaan asioita.
- ei tarte rahdata mitään tavaraa
- ei tarte omaa autoa työaikana
- ei ole fyysistä tai psyykkistä estettä yleisen kulkuneuvon käyttöön.
Ihmiset jotka ajavat pelkästä mukavuudenhalusta omalla autollaan työmatkoja, saisivat tehdä ne omalla kustannuksellaan.
Enhän minäkään saa vähentää mistään autokuluja kodin/työpaikan välisistä matkoista (1 km), vaan olen joutunut kustantamaan pensat ihan itse. Ja jos ei ole ollu rahaa ostaa pensaa, olen kävellyt koko tuon matkan ainakin toiseen suuntaan.
-
... Enhän minäkään saa vähentää mistään autokuluja kodin/työpaikan välisistä matkoista (1 km), vaan olen joutunut kustantamaan pensat ihan itse. Ja jos ei ole ollu rahaa ostaa pensaa, olen kävellyt koko tuon matkan ainakin toiseen suuntaan.
Pentillä on ajatukset kuin Kyllösellä (vas) :D ... "enhän minäkään saa"... ...ei Audinsa takapenkiltä näe vallitsevia tosiseikkoja!
Pääasia, että eivät muutkaan saa.
-
... Enhän minäkään saa vähentää mistään autokuluja kodin/työpaikan välisistä matkoista (1 km), vaan olen joutunut kustantamaan pensat ihan itse. Ja jos ei ole ollu rahaa ostaa pensaa, olen kävellyt koko tuon matkan ainakin toiseen suuntaan.
Pentillä on ajatukset kuin Kyllösellä (vas) :D ... "enhän minäkään saa"... ...ei Audinsa takapenkiltä näe vallitsevia tosiseikkoja!
Pääasia, että eivät muutkaan saa.
Tuo on muuten ihan totta!
Elämäni kantava voima ja inspiraatioitteni lähde on aina ollu kateus ja katkeruus hyvempiosaisia kohtaan. ;D
-
Eikait sitä ole missään määrätty kuinka pitkä työmatkan pitää olla aamuin illoin, että siihen voi bussia käyttää, vai onko?
Ainakin tiedän tapauksen, joka saa seutulipun verran vähentää verotuksessa, vaikka matkaa on vain pari kilometriä ja siitäkin pitää osa kävellä pysäkkien sijainnin takia.
-
Kyllösen mielestä asiassa tulevat eteen isot yhteiskunnalliset kysymykset.
Niin että halutaanko kannustaa työssäkäyntiä, vai olisiko parempi jos yhä useammat vaan makaisi himassa erillaisten tukien varassa.
Mitä enemmin työelämän kannustimia rajoitetaan, sitä houkuttelevammaksi käy se pelkkä oleskelu, mikä ilmeisesti Kyllösen mielestä olisi se parempi vaihtoehto näinäkin taloudellisina aikoina.
Mutta ei mitään... Kun ne saa sen itämetron joskus valmiiksi, voin siirtyä sen käyttäjäksi. Nythän täällä ei julkinen poikittaisliikenne toimi millään lailla, tai jos haluaa käyttää reilun parinkymmenen minuutin matkaan puolitoista tuntia vaihtamalla välillä junasta bussiin, mutta kun päivään pitäisi mahtua muutakin kun työ ja siirtymät.
-
Moi!
On noissa julkisvehkeiden käytössä kaikki odotus- yms ajat huomioitu.En
tosin muista ihan niitä aikoja.
Mutta jos vaikkapa 30 kilsan matkaan suuntaansa kuluu pari tuntia noilla julkisilla-niin
se on ihan ookoo näillä säänöillä.Eikä auta mutinat.Muistaakseni kävelymatkakin
sinne julkisille on määrätty-oliko se kilometrin verran-pimeässsä,sateessa,susi perässä,koipi
kipeänä, jne... (jos ei ole todennettua invaliditeettia...).
Kyllä työmatkailu on sitten mukavaa...No-onneksi on sentään työ,minne matka kohdistuu.
t. Markku
-
Ehtoota.
Minä niin mielelläni näkisin tuon Kyllösenkin tekevän työmatkansa julkisilla, kyllä siellä Hesassa niitä busseja ja ratikoita menee alvariinsa!
Siitä vaan Audi myyntiin ja kuski pakkolomalle.
Säästöä syntyy heti.
-
Tämäkin vielä: http://www.aamulehti.fi/Autot/1194718314122/artikkeli/hyvasti%20lada%20merkin%20maahantuonti%20paattyy%2040%20vuoden%20jalkeen.html (http://www.aamulehti.fi/Autot/1194718314122/artikkeli/hyvasti%20lada%20merkin%20maahantuonti%20paattyy%2040%20vuoden%20jalkeen.html) :P
-
...ei Audinsa takapenkiltä näe vallitsevia tosiseikkoja!
Lainaus aamun lehdestä:
Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) aikoo ottaa kilometrikorvausten verovähennykset uudelleen pohdintaan, kun hallitus käsittelee tulevia säästöjä. Hänen mielestään kilometrikorvausasia ei ole ajan tasalla, koska ihmisille on kannattavampaa käyttää omaa autoa kuin julkista liikennettä. ........................................................ä tilanteessa.
******************
No,saapi sitten kohta lopettaa meikeläinenkin keikkahommat tyystiiin. t. Markku
Tuossa sitä näkee taasen järjenkäytön ja asioiden tuntemisen tason.
Käytännössä kun ei näyttäisi olevan muuta keinoa, kun rankaista yksityisautoilijaa.
Toisena vaihtoehtonahann voisi olla julkisen liikenteen toimivuuden parantaminen ja hintojen kohtuullistaminen jotta
joukkoliikenteestä tulisi se kiinnostavampi vaihtoehto omalle autolle.
Jyväskylän eteläpuoliko on muka toimivan joukkoliikenteen aluetta.
Toimiihan se tietty, mutta miten ja missä.
Mulla nykyään työmatka n 27km / sivu ja alta puolentunnin tuon välin selvittää kotoo sisältä työpaikalle sisälle omalla autolla.
Jos lähden samaan matkaan julkisilla, niin aikaa on varattava 1,5 - 2 tuntia suuntaansa ja pahimmoillaan
neljällä eri kulkuvälineellä, kävelyn lisäks.
Vuorovälit harvat ja iltasella hyvin harvat ja aamu ja iltaruuhkan aikaan hieman tiheämmin.
Miks käytän omaa kulkuvälinettä?
Työreissuja kun teen tuonne parinsadan kilsan etäisyydelle aina silloin tällöin, niin julkisilla en ennättäis oleen perillä norm työaikana kuin muutaman tunnin jotta olis "ihmisten aikaan" kotosallakin.
Työnantajalle tulee halvemmakks maksaa km korvaukset, kuin jos velottaisin matkaliput julkisilla.
-
...ei Audinsa takapenkiltä näe vallitsevia tosiseikkoja!
Lainaus aamun lehdestä:
Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) aikoo ottaa kilometrikorvausten verovähennykset uudelleen pohdintaan, kun hallitus käsittelee tulevia säästöjä. Hänen mielestään kilometrikorvausasia ei ole ajan tasalla, koska ihmisille on kannattavampaa käyttää omaa autoa kuin julkista liikennettä. ........................................................ä tilanteessa.
******************
No,saapi sitten kohta lopettaa meikeläinenkin keikkahommat tyystiiin. t. Markku
Tuossa sitä näkee taasen järjenkäytön ja asioiden tuntemisen tason.
Käytännössä kun ei näyttäisi olevan muuta keinoa, kun rankaista yksityisautoilijaa.
On se muukin keino ollu käytössä, sillä on sitä rankaistu myös ammattiautolijjaa, ja ihan raskaimman mukaan.::)
-
Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.)
Kommunisti! :police:
-
Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.)
Kommunisti! :police:
Eikä siinäkään vielä kaikki. ::)
YLE Helsinki - ke 01.02.2012
Työryhmä ryhtyy pohtimaan yleistä tiemaksua
Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) asettaa työryhmän selvittämään yleisen tiemaksun käyttöönottoa. Kyllönen kertoi tammikuun puolivälissä, että pääkaupunkiseudulle erikseen suunniteltu ruuhkamaksu on haudattu.
-
Hmmm...No luin minäkin tuon tienkäyttömaksujutun.
Mitenköhän hoituu käytännössä?Jos menisi auton käytön mukaan,
niin milläpä mitataan-onko joka ajosta täytettävä "verokirjaa"?
Mittarilukeman mukaan ei toimi,koska silloin Suomessa autojen käyttöaste
putoaa likelle nollaa ja kaikenmoisten mittarien säätösoftien kauppa karkaa
käsistä.
Taasen ihan ajoneuvon omistamiseen sidottu maksu sorsii kovin eri
tavoin porukkaa-no siitä kommunistipimu viis veisaa...Ja entäs
museoajoneuvot ja erittäinkin moottoripyörät sitten?Ja polkupyörät
ja hevoset?Tiellä niitäkin kulkee.Ja traktori.
Ei tuu helevettiäkään tuonkaan eukon hommista!
t. Markku
-
Joka risteykseen tulee rahastuskioski. ::)
-
Joka risteykseen tulee rahastuskioski. ::)
Sitten tarvitaan hirmu paljon työvoimaa. Ensi tilassa hommattava porukkaa ulkomailta.
-
Oon huomannut että yleensä mitä korkeammassa virassa ihminen on sitä isompia aivopieruja hän ilmoille päästelee. Läheskään kaikkia päätöksiä/ehdotelmia ei voi terveellä järjellä ymmärtää. Kai se sitten on niin että jos ei keksi mitään järkeviä ratkaisuja täytyy keksiä järjettömiä, ainakin näyttää että tekee jotain kovan palkkansa eteen.
-
Joka risteykseen tulee rahastuskioski. ::)
Sitten tarvitaan hirmu paljon työvoimaa. Ensi tilassa hommattava porukkaa ulkomailta.
Kyllä siihen monta Haavistoo on pantava asialle. ;D
-
Oon huomannut että yleensä mitä korkeammassa virassa ihminen on sitä isompia aivopieruja hän ilmoille päästelee. Läheskään kaikkia päätöksiä/ehdotelmia ei voi terveellä järjellä ymmärtää. Kai se sitten on niin että jos ei keksi mitään järkeviä ratkaisuja täytyy keksiä järjettömiä, ainakin näyttää että tekee jotain kovan palkkansa eteen.
Sitä se on. Mitä "korkeammalle" pääse, sitä kauemmas todellisuudesta vieraantuu.
Ne ei nuo meidän ministerit ja poliitikot tiedä edes mitä maitolitra maksaa. Ei tarvi tietää. Köyhät laskee...
-
Joka risteykseen tulee rahastuskioski. ::)
Näinhän se jo toimii Norjassa ja monessa muussakin sivistysmaassa. Eikä näytä paljon ruuhkauttavan liikennettäkään. ;D
(http://www.mior.se/resor/hamburg/201003/IMG-desy201003_1737.jpg)
-
Tuossa kuvassa on norjalainen tietulli.Niithän ei meille tule-edes suomalaisia.
Jos tulee yleinen tienkäyttömaksu-no se on vissiin sitten samankaltainen juttu suurinpiirtein
kuin tämä TV-lupahommakin?
t. Markku
-
Tuossa kuvassa on norjalainen tietulli.Niithän ei meille tule-edes suomalaisia.
t. Markku
Kuvassa on EU tunnukset, joten tuskin Norjasta???
-
Tuossa kuvassa on norjalainen tietulli.Niithän ei meille tule-edes suomalaisia.
t. Markku
Kuvassa on EU tunnukset, joten tuskin Norjasta???
Joku ruotsilainen käyny Hampurin kulmilla...
-
Ei tuu helevettiäkään tuonkaan eukon hommista!
Vastoin päin. Hommiensa seurauksena autoilevan ihmisen elämästä tulee yhtä helvettiä.
Kai ne tullit täytyy laittaa että saadaan satelliitit maksettua ::) Mutta eiköhän tuokin aisoihin saada, kunhan aikansa höpisee niin ei työkaveritkaan ota sitä enää vakavasti.
-
Joo, Hampurista tais olla eka kuva, mutta samannäkösiä ne on Norjassakin:
(http://www.martensson.net/resor/norge05/no05_0809_01.jpg)
-
Eikun kehäkolmosen sisäpuolelle meneville 2000€ kulttuurimaksu, ja sisäpuolella olevilla autottomillekin :P
-
Hmmm...No luin minäkin tuon tienkäyttömaksujutun.
Mitenköhän hoituu käytännössä?Jos menisi auton käytön mukaan,
niin milläpä mitataan-onko joka ajosta täytettävä "verokirjaa"?
Mittarilukeman mukaan ei toimi,koska silloin Suomessa autojen käyttöaste
putoaa likelle nollaa ja kaikenmoisten mittarien säätösoftien kauppa karkaa
käsistä.
Taasen ihan ajoneuvon omistamiseen sidottu maksu sorsii kovin eri
tavoin porukkaa-no siitä kommunistipimu viis veisaa...Ja entäs
museoajoneuvot ja erittäinkin moottoripyörät sitten?Ja polkupyörät
ja hevoset?Tiellä niitäkin kulkee.Ja traktori.
Ei tuu helevettiäkään tuonkaan eukon hommista!
t. Markku
Ovat siellä ministeriössä lyöneet viisaat päänsä yhteen ja todenneet, että kaikkiinautoihin tulee anetaa GPS-paikannin + GSM-modemi ja siten tiedetään missä sitä ajellaan: lasku pätkähtää postissa!
Joten kyllä isoveli (=Stasi) valvoo!
-
Markku ja muut, eikös tässä ollut kyse nimenomaan kilometrikorvauksista, joita maksetaan (verottomana), kun käytetään omaa autoa työmatkalla (ts. asuntovälittäjät, myyntiedustajat, huoltomiehet ym.), eikä verotuksessa vähennettävistä asunnon ja työpaikan välisistä kuluista?
No, väärä kohde se on tuokin...
-
Markku ja muut, eikös tässä ollut kyse nimenomaan kilometrikorvauksista, joita maksetaan (verottomana), kun käytetään omaa autoa työmatkalla (ts. asuntovälittäjät, myyntiedustajat, huoltomiehet ym.), eikä verotuksessa vähennettävistä asunnon ja työpaikan välisistä kuluista?
No, väärä kohde se on tuokin...
"Liikenneministeri Merja Kyllösen (vas.) mukaan kilometrikorvauksiin ei ole tarkoitus puuttua silloin, kun oman auton käyttö on välttämätöntä työtehtävien hoitamiseksi. Kyllönen tarkentaa tiedotteessaan lausuntoaan"
Eli kodin ja työpaikan välisestä matkasta ei makseta km korvauksia jos esim. bussilla pääsee ja kävelymatkat jää normien rajoihin.
Tämä sääntö kyllä pätee, työkaveri kävi aikoinaan perusteellisen ja periaatteellisen kädenväännön verottajan kanssa siitä että millä H:tillä hän voi lähtee konttorin pihalta asiakaskäynnille autollaan (=km. korvattava työajo) kun verottaja ei hyväksy oman auton käyttöä kodin-työpaikan välillä vaan hyväksyy (velvoittaa) hänet menemään halvinta julkista kulkuneuvoa (Linja-auto) käyttäen aamulla töihin konttorille (-omavastuu 500€/v.), se perhanan työkaluhan jäi aamulla sinne kotopihalle... Enempi sun murheest totes verovirkailijaplikka. ;)
Viimeisen 10v. aikana noin 35-50tuhatta vuotuista työ/ km. korvauskilometria ajettuani olen pitänyt vähän kirjanpitoa kuluista, esim:
2002 km.korv. 0,38€/km Diesel 0,75€/l
2012 km.korv. 0,45€/km Diesel 1,5€/l
eli jos ajaa nakulla, kulutus 7l/100km on km korvaus suht pysynyt samana / km. (Diesel kulut ja km-korv. noussut n.0,06€/km.)
Ja verottajahan lähtee siitä että MUUT kulut, auton arvonlaskusta pääomakulut, huollot, vakuutukset, renkaat, korjaukset ymt. eivät ole viimeisen 10 vuoden kuluessa nousseet senttiäkään :angel: :angel:
Ei kun tänäpäivänä laskuttaa todelliset työmatkakilometrit, uutena hankittua keskiluokan autoa kuluineen ei niillä rahoiteta, ei edes työmatka-ajon aiheuttaneita kustannuksia, se oli aikaa ennen EU:hun liittymistä.
Eli työnantajan velvoittama työkalu jää itse nettopalkasta osittain kustannettavaksi.
Eri juttu tietysti on ollut niillä, mm. välittäjillä jotka ilmeisesti yhteistuumin työnantajansa kanssa runoili semmoset matkalaskut ettei ennakonpidätyksenalaista palkkaa juuri tarvittu ja taisivat jäädä kiinni.
No ed. mainitun kaltainen "yritteliäisyys" poistuu kyllä aivan varmasti joku päivä, eikos se llikenneministeri esittänyt autoilulle jo jotain
"GBS-seurantaperusteista" käyttöveroa? Jos se saadaan aikaiseksi niin sillähän "isoveli" näppärästi tarkistelee tietokonekoonneilta tarvittaessa myös kaupparatsureppanan ajopäiväkirjojen paikkaansapitävyyden............. 8)
-
Markku ja muut, eikös tässä ollut kyse nimenomaan kilometrikorvauksista, joita maksetaan (verottomana), kun käytetään omaa autoa työmatkalla (ts. asuntovälittäjät, myyntiedustajat, huoltomiehet ym.), eikä verotuksessa vähennettävistä asunnon ja työpaikan välisistä kuluista?
Eri juttu tietysti on ollut niillä, mm. välittäjillä jotka ilmeisesti yhteistuumin työnantajansa kanssa runoili semmoset matkalaskut ettei ennakonpidätyksenalaista palkkaa juuri tarvittu ja taisivat jäädä kiinni.
No ed. mainitun kaltainen "yritteliäisyys" poistuu kyllä aivan varmasti joku päivä, eikos se llikenneministeri esittänyt autoilulle jo jotain
"GBS-seurantaperusteista" käyttöveroa? Jos se saadaan aikaiseksi niin sillähän "isoveli" näppärästi tarkistelee tietokonekoonneilta tarvittaessa myös kaupparatsureppanan ajopäiväkirjojen paikkaansapitävyyden............. 8)
En tiijä miten yleistä tämä on ollut, mutta yksittäistapauksen tunnen ainakii.
Mentiin käymään yksien tuttavien luona, aikaa siitä on kulunu jo parikymmentä vuotta, ja tuli puhetta kaverin veljestä joka asui ihan siinä naapurina.
Kysäsin että missäs se veljesi on kun sitä ei ole näkyny päivisin koko viikonloppuna. Se ajjaa autoonsa kilometrejä, kaveri sanoi.
Sillä oli virma rahoittannu auton, ja se velimies sitten makseli sitä silleen pikkuhiljaa. Jostakin syystä kalustoa piti taas uusia. Ja taas työnantajalla oli roolinsa vaihtokaupassa. Vaan kun se kaverin velimies oli veloittanu kilometrirahoja virmasta enemmän kuin koko autolla oli ajettu, niin se sitten paniikissa ajeli kiinni niitä kilometrejä ettei totuus paljastu. Luulenpa ettei niillä ollu työsopimuksessa mainintaa tuosta "maan tavasta." :-\
-
No kaikelviisiin...!
Kyllähän noilla km-korvauksilla hyvin polttoaineissa pysyy-eipä siinä mitään.
Mutta kuten todettua,ei noita autoja kukaan tohon pihaan tuo ilmaiseksi-ne on itte
ainakin meillä ostettava.No-olisi se auto muutenkin hankittava,vaikka työmatkoja
ei olisikaan-on se niin toivotonta puuhaa täällä maalla muuten.
Mutta mukava lisä tähän toimeentuloon kuitenkin tuo km-raha.Siinä vaan kehkeytyy
talkoot,kun jokin virallinen taho alkaa arvioida noita ajojen tarpeellisuuksia.Meilläpäin
on aika helppo perustella-kun ei ole,niin ei ole julkisia.Kaikki on siis tarpeellista ajoa.
Mutta tuosta tienkäyttömaksusta vielä-jos se määrätään jokaiseen ajoneuvoon samansuuruisena,
niin se menee silloin väärin.Ja taas kilometriperustainen maksu on aika hankala valvoa.Ja
tuo GPS-hommahan todettiin jo viime vuoden puolella teknisesti hankalaksi ja muutenkin
toteuttamiskelvottomaksi ajatukseksi.Siitä juuri siis luovuttiin.Katsastuksessa toki kattovat
nuo kilometrit-mutta niitä voi rukata ja osa porukasta vaihtaa autoa niin,etteivät ole vuosiin
edes konttorilla käyneet millään vehkeellä.Eli saapa nähdä,millä "pimu" meinaa homman
toteuttaa.Varmaan sillä ajopäiväkirjalla sitten?
Mutta -aprikoosi-luulen,että tuon kotoa-töihin-takaisin- työmatkakorvauksenkin suhteen on jotain jäynää
tekeillä-maan mallihan on nyt se,että kaikki porukka pitää saada asumaan isoihin taajamiin-
maaseutu tulee jättää susille ja viherpiipertäjille vaellusmaastoiksi.Mitä helvettiä varten siellä kenenkään
asua tarttis?
t. Markku
-
Eipä tuolla maaseuvulla monta viherpiipertäjää vaella.
Muutamia työikäisiä, jotka nekin käy muuaalla töissä tai ovat kortistossa, joitakin maatalouselinkeinojen harjoittajia, ja jonkunverran vanhuksia, tosin heitäkii harvenevassa määrin. Kesäisin tietysti mökkiläisiä, ja sitten toismaalaisia pieniä ihmisiä ptkin metsiä marjoja näläkäpalakalla haahuilemassa.
Piiperrys on aika pitkälti kaupunkipaikoista kotoo käsin tapahtuvaa etätyötä. ::)
-
Kaupungista tullut vihriä on ainoa asiantuntija noin virallisesti,mitä
tulee maaseudun suojeluun! Siksi kantaväestö olisi hyvä saada
tieltä pois rumentamasta kaunista peltomaisemaa keväin syksyin kyntö-
auroineen ja karheineen.Traktorista nyt puhumattakaan.Samoin
kantaväestöllä on tapana kaataa puita inhottaviin tarkoituksiinsa-jopa polttaa sitä.
Pipertäjä ei tätä ymmärrä,koska kaupungissa lämpö tulee kaukolämpöputkea
myöten.Tarvitaan siis valveutunutta porukkaa estämään puun haaskausta.Ja niin
monta muutakin syytä.
Siksi maalaiset olisi hyvä saada kaupunkiin,jossa heitä on helpompi valvoa.Tämä
autoilun vastustaminen on oikein hyvä konsti-kaiken muun höpötyksen lisäksi.
Hymhymmm...t markku
-
Uskoisin että Kyllönen on jonkinverran tietoinen noista työmatkajutuista.
Jos Kyllönen on kotoisin, syntyny ja asuu edelleenkin silloin kun ei ole Helssingissä, Pesiökylällä lähes 30 km :n päässä Suomussalamen keskustasta, niin eiköhän nuo yleiset liikenneyhteydet siellä ole tullu tutuiksi, samoin kuin oman auton tarvekkin.
Jotta olen siinä luulossa ettei hää kyllä noita tuommosia pakollisiin tarpeisiin liittyviä ajoja olisi ensimmäisenä rokottamassa ja maaseutua alasajamassa.
En ole kyllä tarkemmin jaksanu aiheeseen tutustua kun ei tuo minulle ole nyt päivänpolttava aihe ollu, mutta näin olettaisin sen kuitenkin olevan. Sen verran kuitenkii herätti mielenkiinnon että piti kuuklata mikä se tuo Kyllönen oikein on.::)
Mutta jos se GPS :ssä valavonta on tullakseen, niin ainakaa suurin osa tästä porukasta ei tarte junnaa eikä autoo ennää sitten kun se järjestelmä on saatu toimimaan. ;D
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/nain-vr-sotki-lippujarjestelmansa-miksi-it-projektit-epaonnistuvat (http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/nain-vr-sotki-lippujarjestelmansa-miksi-it-projektit-epaonnistuvat)
-
GPS:n datan perusteella voidaan muutaman metrin tarkkuudella lähettää ylinopeus sakko ja käsi sydämmelle vedätkö liinat kiinni kun näet 60km/t taulun ja ohitustilanteessa ei mene yli. Valtio vihdoinki keksi rahasammon, nyt ei kannata ottaa korttia pois kolmesta sakosta vaan toivottaa hyvää matkaa.
-
Ravaniemellä rahastetaan suojatienkäyttäjiä!
(http://i9.aijaa.com/b/00215/9487140.jpg) (http://aijaa.com/002159487140)
-
Meillä Vaasassa on heti pysähtymiskieltomerkin takana liikennevalot, jos punanen palaa saanko pysähtyä. Merkki on metrin päässä valoista, kummassa on enemmän voimaa jos mennään rosikseen.
-
Meillä Vaasassa on heti pysähtymiskieltomerkin takana liikennevalot, jos punanen palaa saanko pysähtyä. Merkki on metrin päässä valoista, kummassa on enemmän voimaa jos mennään rosikseen.
Järjestys on seuraava:
1. Poliisin/liikenteenohjaajan käsimerkit 2. Valot 3. Liikennemerkit 4. Jos ei merkkejä, niin normaalit risteysajosäännöt.
-
Meillä Vaasassa on heti pysähtymiskieltomerkin takana liikennevalot, jos punanen palaa saanko pysähtyä. Merkki on metrin päässä valoista, kummassa on enemmän voimaa jos mennään rosikseen.
Älä pysäytä äläkä lähe rosikseen, sullahan on dobermanni ja pyssy! Kyllä se on voima joka jyllää.
-
Meillä Vaasassa on heti pysähtymiskieltomerkin takana liikennevalot, jos punanen palaa saanko pysähtyä. Merkki on metrin päässä valoista, kummassa on enemmän voimaa jos mennään rosikseen.
Älä pysäytä äläkä lähe rosikseen, sullahan on dobermanni ja pyssy! Kyllä se on voima joka jyllää.
(http://image.shutterstock.com/display_pic_with_logo/349270/349270,1263820231,1/stock-photo-laugh-symbol-44742541.jpg)
-
Juuri nyt JIMillä menossa aiheeseen liittyvää juttua....
"Kaverille ei jätetä" :)
-aju-
-
Kyllä se Reijo on parasta vaan pitää puolensa, jos justiin ristimerkillä kielletään pysähtyminen niin ei pysähtytä ja muutenki turha pysähtyminen vie vaan pentsiiniä. Mun kotikulmilla taitaa olla ainut risteys jossa lukee ettei valot koske oikealle kääntyviä ja risteys on täynnä sirpaleita hyvin usein eli toimii ja pellisepän lapset saa leipää. Aikoinaan kun olin autohommissa sanoi mestari että hyvä et vahingot menestyy, mistä meille leipää josi töitä olisi ollut.
-
Ja pian taas tapellaan veli veliä vasten, nyt ei ole punaset ja valkoiset vaan köyhät ja rikkaat.
-
Nyt jäi hiukan epäseleväksi mitä tuolla tarkotit, ketä veljiä pitäis rakastaa ja ketä vihata? ::)
-
Ja pian taas tapellaan veli veliä vasten, nyt ei ole punaset ja valkoiset vaan köyhät ja rikkaat.
Jaa, oliko se sitten jotenkii toisin ennen? ::)
-
Pienen pieni ero eli aatteen palo puuttuu nyt. Me ei saa missääan tilanteessa sen toistua.
-
Moi!
Mie en oikein tykkäisi vihata ketään-mutta kyllä tuon liikenneministerin
touhut ovat melko syvältä! Rahan keruusta tossa tosiaankin on pohjimmiltaan
vain kyse-ei sillä mitään ongelmia voida ratkaista-maan mittasuhteet eivät tie-
maksuilla muutu ja liikkumisen tarve pysyy.
Sanokaa mun sanoneeni,että tuosta tiemaksupuuhasta tulee toteutuessaan vielä
harmia-myös meidän harrasteelle.Se-että "Super-Ollila" puuhastelee hankkeessa
mukana merkinnee sitä,että varmasti riipasee kaikkia kulkupelin haltijoita.Toteutus
epäilemättä on jotain paikanninperusteista.Jos liittyy puhelimiin-no Nokiaa ei ketään
voi pakottaa tuon takia ostamaan-ja lahjaksi niitä tämänkään hankkeen tiimoilta
tuskin jaellaan?Mutta kaikki kustannukset maksaa kansa-tavalla tai toisella.
No-ne siellä pari vuotta pohtivat ja sitten tulee jotain ihan älytöntä.Se on ylimääräinen vero-
sanoi Kyllöskä tai Ollila tai kuka tahansa mitä tahansa.Samalla kun sitten koura kahmasee puolet niistä
kilometrikorvauksista pois-voikin ilmottaa hommissa,että joku muu saa sitten hoidella nuo keikat
tästä lähtien.Tämä heppu siirtyy lopullisesti harrasteporukoihin.
t. Markku
-
Niin onpa tällainen gps-laite-peräinen seuranta ihan hanurista. kukahan nekin laitteet maksaa... hmmm... löytyy tasan yksi maksaja.
Mulla kun on 4 autoa ja 3 moottoripyörää, niin ostanko kohta 7 seurantavermettä? vai siirränkö vaan vehkeestä toiseen? veikataampa, sanoisin että ei sitä voi siirtää.
Ihan sama kuin tää saastevero. jokaisesta autosta (toistaiseksi ei koske moottoripyöriä, mutta ehkäpä jo ensi vuonna...) vaikka ajan vaan yhdellä kerrallaan. paljonkos ne saastuttaa seistessään parkissa?
no kaikkein kamalinhan on toi mun dieselpakettiauto. käyttömaksu"helpotus" ei koskenut yksityisiä pakuja. eli vuosimaksu vaan nousee, mutta polttoaine kallistui vuodenvaihteessa sen 20% mitä lie [tankkaan aina satasella niin kuluthan ei muuttuneet].
sekin saastevero maksetaan kokonaismassasta 2900kg, vaikka auto on kuitenkin 99-rosenttisesti kuljettaa vaan terveisiä.
ei oo täällä halpaa asua, päiskö muuttaa muualle?
helpointahan tää kulu olis maksaa polttoaineverona, niin tarvittais mitään seurantaa? jaa mutta mehän taidetaan jo jotain sellaista maksaakin'?
no keskiviikkona lähtö dubaihin. taitaa olla kannattavin tuliainen 20kg bensaa?
pekka
-
No taas aiheesta.Mitä se ministerille kuuluu,mitä yritys maksaa kulkemisesta?
-
Nooh, hän onkin kuhmosta. :D
-
Käyttäkää kaikki vaan julkisia kulkuneuvoja kuten Merja:
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194739529792/artikkeli/il+ministerin+hurja+taksirumba+tuntien+odottelua+paljon+ajoja+ja+suosikkikuski.html (http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194739529792/artikkeli/il+ministerin+hurja+taksirumba+tuntien+odottelua+paljon+ajoja+ja+suosikkikuski.html)
-
Moi!
Mitenkä en osaa olla yhtään yllättynyt kun tota tekstiä luin.
Säännöt ja kiristykset kohdistuvat aina muualle kuin noihin
päätöksentekijöihin....Ja mitenkä on-eikös tuo puulaaki
eli kansanedustuslaitos ole lomilla elo- ja joulukuussakin?Mihin
ihmeeseen ministerillä silloin on ollut asiaa nuin paljon?
No joo-eikä muuten sitten jäänyt ehdotukseksi se kilometrikorvauksen
leikkauskaan-eilen tuo taisi uutisissakin jo olla.
t. MK
-
Vois olla halvempaa liikenneministerim kulkea muilla ajoneuvoilla. Käsittääkseni irtoperää vetävän rekannupin liksa on pienempi kuin taksin. Ainakin joskus on ollut.
-
Mulla maksoi terassipuutavaroiden tuominen Ylöjärveltä kuormurilla kotipihaan muistaakseni kuutisen kymppiä, sisälsi lavat, lastauksen ja purkamisen nosturilla. Itte toimitin listan tarvikkeista sähköpostilla kauppaan, oli helppoo ku mikä.
Taksimatka Tampereelta kotiin maksaa sellaisen 65-70 euroa. Toki matkaa on jotain 10km enemmän ja ajankohta tavallisesti hieman myöhäisempi... ::)
Maa-ainekset mitä tässä on tullut tilailtua ovat kuljetuksen osalta maksaneet about saman tai vähän vähemmän kuin mitä maksaisi käväistä taksilla samalla montulla.
EDIT: Ei silti, kyllä se taksisuharikin palkkansa ansaitsee. Kyllönen sensijaan voisi ajella vaikka rekan repsikkana tai liftata. Tai mennä sillä kuuluisalla kimppakyydillä mikä ratkoo kaikki kulkemisongelmat syrjäkylillä.
-
Kyllä tiedän aika hyvin tilanteen ku akka hoitaa muutaman kuljetusfirman laskutusta, kyllä yrittäjä on tinkinyt kuljetuksista niin et millä rahalla uudet autot ostetaan ku nyt ajetaan ilmatteeksi, polttoaine ja kuskin palkat, vakuutukset ei tule kyytimaksulla maksettua. Kuinnka kauan tilanne voi jatkua.
-
Eikös Kyllönen jossain haastattelussa todennut olevansa työmatkafillaroinnin vankkumaton kannattaja? Ja työmatkojahan nuo taksimatkat pääasiassa koostuvat? Eihän ministerikään kai nyt voi omia ajojaan kai valtion (=meidän) piikkiin ajella? Eli mikä tässä yhtälössä mättää?
-
Minä olisin heti vapaaehtoinen kulukemaan työmatkat (reilu puoli kilometriä sivu) vaikka jalakaisin,
jos ei tarttisi raahata edestakaisin tietsikkata, salakkua, tyhjiä ja täysiä kaljatölökkejä, paketteja, työkaluja yms. rekvisiittaa jota aina saattaa tarvita joko matkalla, töissä tai kotona. ::)
Ps.
Nyt Ääm-Ollila ei ennää olekkaan Jumalasta seuraava, niinkuin on ollu tähän asti, ainakii jos on uskominen analyytikkoihin. :-[
http://www.taloussanomat.fi/informaatioteknologia/2012/04/23/analyytikot-ylelle-ollila-teki-katastrofaalisia-johtajavalintoja/201227963/12 (http://www.taloussanomat.fi/informaatioteknologia/2012/04/23/analyytikot-ylelle-ollila-teki-katastrofaalisia-johtajavalintoja/201227963/12)