VMPK ry Foorumi
Muut => Yleistä keskustelua => Aiheen aloitti: Pauli Ylikoski - Elokuu 13, 2009, 21:58:49 ip
-
Moro, petrooliäijät!
Nallikarissa paloi Naaviksen leirissä sota-aikainen Petromaxi niin komean kirkkaasti, että päätin ottaa omanikin kunnostuksen alle.
Mulla on malli 829 eli se perus 500 cp. Tilasin siihen keväällä sukan tukikoukun ja polttimoon rosterisuuttimen. Asennuksen jälkeen sukan ympärillä oli palaessa liekkejä. Sen verran suuria, että ne nousivat lähes lampun hattuun saakka. Käsittääkseni tämä merkitsee liian rikkaalla palamista. Outo juttu, ennen mainittujen osien asentamista se pelasi normaalisti, eikä niitä ruuvatessa pitänyt minkään säädön muuttua.
No asian havaitsemisen jälkeen olen tehnyt kaiken, mitä voi keksiä:
• säädin ilmavälin originaalityökalulla, kokeilin myös liian pientä/suurta väliä
• säätelin kaasuputken seosruuvia
• kokeilin erilaisilla paineilla
• kokeilin säätää ”kaasuttimen neulaa” eri korkeuksiin välillä 0,5–1,3 mm (kaasuttimen suuttimen yläpinnasta mitattuna)
• poistin tukikoukun, mutta annoin rosterisuuttimen olla paikallaan (eli kokeilin tavallisella yksireikäisellä sukalla)
• poistin polttimon rosterisuuttimen ja palautin tilalle alkuperäisen keraamisen
…mutta ei! Aina lepattavat oranssinkeltaiset liekit sukan ympärillä. Se palaa kuitenkin varsin kirkkaasti ja ääni on normaali. Sukka ei mustu/nokeennu vaan on normaalin näköinen. Hattu kyllä lämpenee halvatusti! Kuumahan se on normaalistikin, mutta tämä hehkuu.
Kaasarin suutin sekä polttimon suutin ovat tiukalla, mutta polttimon suuttimeen en ole laittanut mitään tiivisteainetta. Eihän siellä ollut alunperinkään, mutta 40-lukuisessa käyttöoppaassa kehotetaan laittamaan ”jotain tiivisteainetta”.
Kulunut kaasuttimen suutin voisi tuollaista aiheuttaa, mutta kun tämä on lähes käyttämätön peli (iäkäs tosin, mutta melkeen ajamaton). Myöskään nokea ei kaasariputkessa sanottavammin ole. Ja hiukan sitä M27 Pystykorvan rassilla hivelinkin…
Olisihan se painelamppuharrastajien pelam.de (http://pelam.de) -foorumi, mutta korkkarisaksalla ei avaudu, ja palstan englanninkielinen osa on aika hiljainen.
Illat pimenee – olisin erittäin kiitollinen hyvistä neuvoista!
-
Kyllä olen tullut pitkään harkittuani tulokseen, että suutin on liian iso. Syystä tai toisesta. Tai sitten se kaasutinputki meni tukokseen.
Itellä uudessa Anchorissa käy samalla lailla, eli hattu tai ainakin sisuskalut hehkuvat oranssina. Siinä jumi se kaasuläppä, eikä seosta saa säädettyä enää. No ostin varaosiksi toisen samanlaisen Anchorin. Siskonukon Anchori loisti talvella kuin se muuan aurinko, että oikeen melkein kateeksi kävi.
Saa nähdä miten käy jahka kerkenen kokeilemaan uusinta hankintaa Optimus 200P :a
-
Petromax 829 on hyvä lamppu ja se palaa kuin aurinko.
Tavallisesti vika on siinä että joku paikka falskaa.
Tarkista suuttimen asennus ja laita tiivisteainetta jos vähänkin näyttää tiivistyspinnoissa naarmuja.
Aivan tavallinen moottorin tiivisteaine kestää suuttimessa. Se ei ole niitä kuumimpia paikkoja lampussa.
Joo ja sitten tarkista se sekoitusputken läppä. Ettei vain olis kääntynyt sölähleen. Tuossa kuva.
Minusta tuossa on aika hyvät ohjeet 829 Petroon.
http://light.papo-art.com/tech-n-info/Petromax_technical/px-restoration.pdf (http://light.papo-art.com/tech-n-info/Petromax_technical/px-restoration.pdf)
[ylläpito on poistanut liitteen]
-
Moro, jäkälät!
Tuo kysymys ehti sillee jo vanhaksi, että päätin uhrata kyseisen 829:n muutostyön alttarille, joten ongelmien perimmäinen syykin jäi siten selvittämättä. Nykyään se käy tentulla, ja suhisi pitkän päivän tänäänkin tallissa. Ei ehkä niinkään valon kuin muhkean lämmöntuoton takia. Pääsi nimittäin petrooli loppumaan POD-kamiinasta, mutta hyvinpä sitä pienessä tallissa tenttumaxillakin tarkenee.
-
Tämä aihe tulee taas ajankohtaiseksi.
Olen valmistanut Petromaxiin pumpun nahkakalvoja.
Eihän nämä paljon maksa vaikka ostais, mutta omatekoiset ovat paljon herkempiä ja varmatoimisempia.
Nuo nykyiset tehdastekoiset on tehty liian paksusta nahkasta.
Tässä minun Petromax 826 vuodelta -42 jonka saksalaiset kiireessään tänne Vojakkalaan joutuivat jättämään.
Pumpun kalvon valmistus käy näin:
- noin 1,5mm paksua nappanahkaa veteen kostumaan pariksi tunniksi
- otetaan putkenpätkä halkaisija 17mm ja reunat pyöristetään viilalla. Pyöreä puutappikin käy
- märkä nahka vedetään putken päähän ja lukitaan siihen nippusiteellä
- annetaan kuivua aivan kuivaksi
- leikataan saksilla siten että huulta jää noin 6mm.
- sitten nahkapaskalla sopivankokoinen reikä keskelle
- pikkasen vielä lamppuöljyä liukasteeksi nahkaan ja mäntä paikalleen
Herkkätoiminen ja parempi kuin tehdastekoinen mäntä on valmis.
Kuvista selviää miten tehdään. Toinen nahkakalvo on tekeillä.
[ylläpito on poistanut liitteen]
-
Kiitos Pekka hyvästä vinkistä!
Pitääpä tuohon Hasagiin värkätä uus pumpun nahkamäntä noiden ohjeiden mukaan, kun tuo vanha alkaa olemaan vähän kulahtanut. Aiheen kunniaksi piti mennä pihalle kokeilemaan ja hyvinhän tuo taas syttyi.
// Frank
[ylläpito on poistanut liitteen]
-
Tervehdys,
Tuli tuossa haalittua Petromax 826 ja ajattelin kysyä että mikä suutin ja neula tuohon oikein kuuluu? Se oma suutin on pyöristetty jollain mutterisorvilla ja säätötangon päästä uupuu neula. Kattelin että tuo ebay on kyllä täynnä noita osia, mutta mitkä ois oikeat tuohon?
Toinen kysymys, mistä noiden laitteiden vuosimallit selviää, ei harmainta aavistusta minkäikäinen tuo on?
// Frank
-
Osia saa vaikka pelam.de, tunnelmantuojat, varuste, kaasuvalo jne. 826 on 350 kynttilän lamppu ja kaikki petromax 350 cp osat pitäisi käydä (pieni mutuvaara).
tuossa malliksi http://www.pelam.de/index.php?cPath=30_50 (http://www.pelam.de/index.php?cPath=30_50)
-
Kiitti vinkistä Timo. Eipä nuo osat kyllä missään hinnankiroissa tuolla oo, pitääpä tilata vähän hiluja tuolta ja kahtoa heräiskö tuo henkiin.
Olisko kellään mitään vihjeitä miten tuo vuosimalli selviää, tuohon pohjaan on raapustettu jotkut merkit, rippuu vähän miten niitä kahtoo, mutta vois olla joko "97" tai sitten "LG".
// Frank
-
Ei tuo Frankin 826 ole välttämättä 350 cp vaan uskoisin tuon olevan 300 cp, varsinkin jos Petromaxin lohikäärmelogossa on kirjaimet E ja G,
uudemmissa on vain G. Nuo 50-60-70 -luvn 826 mallit ovat paljon harvinaisempia meillä kun nuo vanhemmat. Logo muuttui kai 1943.
Mulla on uusia 300 CP suuttimia (on myös 100 ja 200) sekä neuloja tuohon 826 malliin, runsaasti purkuosia ja hehkusukkia ym., puhelimella
tavoittaa 050-3038162
-
Toinen kysymys, mistä noiden laitteiden vuosimallit selviää, ei harmainta aavistusta minkäikäinen tuo on?
Mikä on tankin pohjassa oleva nelinumeroinen numerosarja?
-60 luvun Petromaxeissa esim. luku 4385
43 tarkoittaa viikkoa
8 tarkoittaa 1968
5 tarkoittaa sitä minä viikonpäivänä lamppu on valmistettu
Eli tuo luku tarkoittaa että lamppu on valmistettu 25 lokakuuta 1968.
Mattakromatuissa Bundeswehr Petromaxeissa ei tällaista merkintää ole.
826 mallissa pelittää hienosti 350HK suutin ja siihen sopiva neula.
http://www.lampenmaxe.de/techdat.php (http://www.lampenmaxe.de/techdat.php)
-
Tervehdys,
Kiitos tiedoista. Tuossa on tosiaan siinä logossa sekä E että G niinkuin Petri kertoi. Pohjasta en kyllä löydä mitään numerosarjaa muuta kun nuo 97 tai LG. Tuossa kuva ko laitteesta, aika matta tuossa kuvassa, mutta kyllä se ihan kromattu on joskus ollut.
Tuosta Pekan linkistä lueskelin kans niinkuin Petri tuossa kertoi, että jos siinä lohikäärmelogossa on E kirjain G kirjaimen sisällä niin lamppu on vanhempi kun -43.
Tuossa on Aatun nettikaupassa samanlainen ja siinä myyjä on ilmoittanut että pohjassa merkintä 88, joka tarkoittais Elokuu1938 http://www.ebay.de/itm/Sehr-seltene-Vorkriegs-Petromax-826-aus-dem-Jahr-1938-/330790028585?pt=Mobiliar_Interieur&hash=item4d049f4529 (http://www.ebay.de/itm/Sehr-seltene-Vorkriegs-Petromax-826-aus-dem-Jahr-1938-/330790028585?pt=Mobiliar_Interieur&hash=item4d049f4529)
Voisko tuo 97 sitten olla Heinäkuu 1939, Tai Syyskuu 1937??
Terveisin: Frank
[ylläpito on poistanut liitteen]
-
Kiitos Petrille Petromaxin osista, lamppu toimii nyt kun ihmisen mieli :) Nyt kyllä ymmärrän miksi Pekka kehuu tuota Petromaxin 826 mallia, on kyllä tosi kirkas lamppu, paljon kirkkaampi kun tuo Hasag.
// Frank
-
Löysin juutuubista tämmöstä jos vaikka jotain kiinostais joka näitä lamppuja käyttää, jos ruottia osaa niin kyllä pysyy jotenkuten kärryillä http://www.youtube.com/user/PRIMUSKONGEN?feature=watch (http://www.youtube.com/user/PRIMUSKONGEN?feature=watch)
-
Kyllä noi Petromaxit on mahtavia laitteita.Ittellä tommonen joskus 30 vuotta takaperin saatu kikotin.Käytössä koska lienee ollut.Ostin sukan ja tein pumpun nahan,petrooli tankkiin ja tenu palamaan.Muutama pumppaus."hana"auki ja siitä lähti ku "palmun alta". :-)
-
Petromaxit ovat hyviä lamppuja. On tullut hankittua niitä useampikin.
Optimus on myös hyvä, ja erikoisesti ruotsin armeijan mallit.
Mökillä on Optimus 250 pelannut jo pari vuotta ilman minkäänlaista huoltoa.
Petromaxeista se pienin 150 malli on oltava säädöissä että pelaa moitteettomasti.
-
Ja hemmetin hyvin myös lämmittää.
-
Mun on toi 821 "Baby" eli mikä sitten lienee.Pekka varmaan ton mallin paremmin tuntee.Hyvinhän se kännyt lämmittää. ;)
-
Minulla on tallissa lamppu jossa Tilley välissä pöllönkuva ja England.
Taisin viimeksi polttaa sitä yli 30 vuotta sitten.
L&K.
-
Petromaxeista se pienin 150 malli on oltava säädöissä että pelaa moitteettomasti.
Tommosen ostin joskus honkkarista ja aika rempula se on ollut.
Alkuun sellainen, että paloi hyvin, mutta kun paine hiukankin laski ja lämpesi, niin 30 cm pitkät keltaset lieskat kannesta läpi ylös.
Pitkään sen kanssa tappelin ja mietin mikä mättää.
Mullon kanssa talavipalatsilla honkikonkista, vae olikohan jostae muuvalta, jotakii 10-15 vuotta sitten hankittu joulunpunanen myrskylyhty.
Käynnistin sen eka kerran viime viikolla, tavotteena oli että koko tienoo kylypee valossa läpi yön kunhan vuan ripustan sen keskelle pihamuata loestamaan.
Vuan ei se palanu kun muutaman tunnin, vaekka olin kuatanu sen säelijön niin tääteen lanppuöljyä että reilut pari tesijä tuli jo ylikii.
Toesena päevänä kun tankkasin sen uuvelleen, ja sillon jo sen verran vakkammalla käjellä ettei männy yhtää piälle, nii huomasin että sehän kusikii ne petroolit tankin pohjaliitoksesta suoraan alleen.
Ei hyvä, en tykänny, en ruppee korjoomaan vuan myön semmosennaan poes koko vehkeen. :-X
[ylläpito on poistanut liitteen]
-
Hyvää juhannusta kaikille!
Tuli hommattua uusi lelu, Petromax. Sellainen iso pöytämalli. Ihka uusi. Ostin Marinolia ja Chystal polttoainetta (jota suositellaan).
Ohjekirja tarkkaan läpi.
- 1,5 bar painetta.
- Iso hana kierrettynä ylös
- Sukkaan pirskotin Marinolia
- Esilämmitys Marinolilla kahteen kertaan
- Kun Marinol lähes lopussa, niin hana auki (nuoli alas)
- Kirkas liekki, kova kohina.
Nyt seuraa probleema...
Ei kestänyt kauaa kun sukan ympärillä on "pientä liekkiä" ja sukka hiipuu oranssiväriseksi ja himmenee. Painetta on edelleenkin se 1,5 bar. Vaikka pumppais lisää niin ei mikään muutu.
Sammutuksen jälkeen sukka on osittain musta.
1. Mikä on pielessä? Huom! Ihan uusi käyttämätön laite.
2. Kuuluuko asiaan kova kohina? Meinaan vaan, ettei tollaisen kohinan vieressä viitsi istua.
Hauska vekotin, mutta taitaa jäädä koriste-esineeksi ::)
Lisään: Kokeilin uudestaan tuplaesilämmityksellä. Sukka jää oranssinväriseksi. Nyt ei mitään erityistä liekkiä sukan ympärillä. Vetkuttamalla isoa nuppia ylös-alas ei tapahdu nopeaa muutosta kuten youtube-filmeissä. Oliskohan suuttimessa jotain häiriötä? Meinaan kun toi pumpun tiivistekin oli aika hapero ja falkasi (laitoin siihen öljyä niin toimi paremmin). Voihan olla, että vaikka laite on käyttämätön niin seissyt varastossa kolkyt vuotta.
-
Ennenkuin tosi-asiantuntijat ehtivät vastata niin:
Suutin tukossa todennäköisesti, jos ei raakana petroolia ruiki . Noissa on ollut semmoset sytytyspihdit, missä tenu poltetaan ettei sukkaan tarvi ruiskia. Ja yleesä on ollu suutinrassikin varusteena siinä puulaatikossa.
Ja pirummoinen kohina on ominaisuus, harvemmin korttia pelatessa on haitaksi asti.
Valoisaa juhannusta!
-
Ennenkuin tosi-asiantuntijat ehtivät vastata niin:
Suutin tukossa todennäköisesti, jos ei raakana petroolia ruiki . Noissa on ollut semmoset sytytyspihdit, missä tenu poltetaan ettei sukkaan tarvi ruiskia. Ja yleesä on ollu suutinrassikin varusteena siinä puulaatikossa.
Ja pirummoinen kohina on ominaisuus, harvemmin korttia pelatessa on haitaksi asti.
Valoisaa juhannusta!
Jihuuuu! Toimii!
Avasin suuuttimen ja se pikku "piikki" suuttimessa oli rutussa. Se ei ollut suuttimen reiässä. Asennusvirhe.
Nyt tulee valoa vaikkein tarvitsekaan vielä. Onpahan valmiina iltojen pimetessä.
Toimii hienosti ;-)
Kiitos Urpo ja valoisaa juhannusta sinnekin.
-
mulla on uusia neuloja jos entinen on kunnolla rutussa. Löytyy myös uusi Hipolito-Petromax, laadukas lamppu
tehtaan paketissa varaosineen ja tarviikkeineen 80-luvun lopusta ennen kuin Petromaxikin meni Kiinaan... 95 e
pyydä kuvia. 0503038162
-
Mulla kans petromax ja kun kuumuu voi laittaa pienelle, syksyllä ei muuta lämmitystä tarvi.
-
Täällä lapissa vielä yötön yö jatkuu ja kaikki lamput roikkuvat varaston katossa.
Karessuvannon mökillä on Tilley. Se on hyvä lamppu.
Siinä on hyvä hehkusukan asennus, mutta toivoton se esilämmitys.
Tekohampaat pitää kastaa tenttuun aina kahteen kertaan.
Kun sen saa palamaan niin hyvin toimii.
Pertomax on lamppujen huippu. Optimus samaa tasoa.
Jos lamppu heittää liekkiä, syynä on se että polttoaine ei kaasuunnu.
Ei nämä mitään myrskylyhty petroolilamppuja ole. Kaasuuntunut polttoaine siellä palaa.
Jos polttoaine ei kaasuunnu, niin sitten lieskaa.
Peromax palaa hyvin myös dieselillä. Vain ulkona koska haiskahtaa pahalle.
Kaikkein tarkimmin on laitettava pienin petromax/geniol 150.
Sekin palaa upeasti kun kaikki on kunnossa.
Otan mukaan veteraaniralliin..
-
Pitäis kanssa kokeilla laittaa omaa Petromaxia tulille pikkuhiljaa. Tää mun lamppu on käyttämätön, mutta lasikupu on hajonnut. Niitä kyllä saa ainakin saksasta tilattua. Tämä lamppu on aika harvinainen Petromax 834 , aikoinaan lapista löytynyt, vanhan aseveljen jättämästä "tarvikekuormasta".
Valmistettu -40 luvulla.
[ylläpito on poistanut liitteen]
-
Mulla on samanlainen armeijan laatikossa kaikkinen varaosineen ym. Tarvitsetko kopiota käyttöohjeesta?
-
Allan Haarakangas, petrooliguru, tietää petroolovehkeistä kaiken.