VMPK ry Foorumi

Moottoripyörät => Kilvanajo => Aiheen aloitti: Vesa J Kaartinen - Tammikuu 26, 2024, 09:32:23 ap

Otsikko: RUUTULIPPU HEILAHTI JÄLLEEN
Kirjoitti: Vesa J Kaartinen - Tammikuu 26, 2024, 09:32:23 ap
"RUUTULIPPU HEILAHTI"  viimeisen kerran ja

ILKKA  "ILA"  JAAKKOLA  70v.  siirtyi ikuisuuden kilparadoille.

ILA, IKE, JASKALA tunnettiin Tamperelaisena menestyneenä TT kuskina joka saavutti
myös Suomen mestaruuksia.

Hämeen Moottorikerho Tampereella oli Ilan kerho kuten monen muunkin sen aikaisen aktiivi kuljettajan

ja joiden kanssa kisatapatumat tulivat tutuiksi.

Ilan parhaimmat menestykset syntyivät Vähäojan Auton sponsoroiman teamin väreissä piikkiluokassa
ja mekaanikkona tuolloin toimi hiljattain edesmennyt   Voitto "Vote"  Kaivosoja.

Ilan ja minun elämät kohtasivat jo hyvin varhaisessa vaiheessa, sillä aloitimme kansakoulun samalla luokalla
ja alkuaikoina kuljimme samoilla kyydeillä kisapaikoille.  Samalla luokalla aloitti silloin jo myös aikaisemmin
edesmennyt menestyksekäs Speedway kuski Ila Teromaa ja kaikki asuimme silloin Kalevan ja Sammon alueilla
pyörien samoilla nurkilla.

Ila teki myös hyvin merkittävän työuran Suomen lentokoneteollisuuden päällikkö tasolla
aina eläkeikään asti.

Ila menehtyi Tampereella vaikean sairauden uuvuttamana.

Ilkan muistoa kunnioittaen ja omaisille voimia ja jaksamista toivottaen.

Vesa  "Jupi"  Kaartinen
vanhempi kisakuski Mansesta, HäMk