VMPK ry Foorumi
Moottoripyörät => Vanhat moottoripyörät => Aiheen aloitti: Magnus Hytönen - Syyskuu 13, 2023, 18:57:03 ip
-
Heippa!
Olisikohan arvon raadin tiedossa Jawa 890:n kampiakselin veivin vaihtoa suorittavaa pajaa, mieluiten tältä etelärannikon tuntumasta?
Vai onko tämä kenties katoavaa kansanperinnettä...
Tämä on siis 1-pyttyisen, suhteellisen iso prässämällä kasattu metanolikoneen kampura.
-
V-Twn City Loimaalla tekee Harrikan prässättyjä kampuroita.
Kannattaa ainakin kysyä.
-
EASTLAND ENGINEERING, ahvenjärventie 21, 37420 VESILAHTI p.050-5601262Teki speedwaykoneita myös kokeneille kuskeille joskus.
-
Onko siinä samanlainen rakenne kuin Harleyssa? Onko limpuissa kasausjigiä varten millaiset reiät ja millä etäisyydellä toisistaan? Pitääkö tasapainottaa jollain kertoimella?
-
Ei ohjausreikiä ja karkaistut limput... 8)
-
Taitaa käytännössä mennä niin, että tappi painetaan ensin toiseen limppuun ja sitten veivi tappiin.
Sitten toinen limppu puoliväliin ja rihtaus pukissa heittokellolla.
Karkean mittauksen saa tehtyä teräsviivottimella ennen heittokelloa
Säätö lyijylekalla tai kopauttamalla lyijylevyyn.
Lopuksi, kun heitto on mahdollisimman lähellä nollaa, painetaan limppu paikalleen.
On muuten hieno moottori asennettavaksi siviilirunkoon. Puristuksia pikkuisen pois ja paluupumppu öljylle, niin oikeasti pitkävääntöinen ja ajettava voimamoottori on valmis.
-
Joo tolleen se voisi onnistua. Kun on puoleen väliin prässättynä suorassa, niin jigi ympärille ja prässäten loppuun.
Tuleekos tommoseen prässisovitteiseen kampuraan keskitapin suuntaista haritusta kasatessa? Siis esimerkiksi niin, että oikominen tapahtuisi kiilalla limppujen väliin?
Harleyn kampuroissa (vanhemmissa) on akselit kartioilla. Kun jigissä kasaa, niin tyypillisesti tulee vain vähän keskitapin suuntaista heittoa. Parhaimmillaan oikenee, kun kerran napauttaa kiilaa väliin. Toisaalta, kun liitos on kartioilla ja lujaa kiinni muttereilla, niin sitä uskaltaa moukaroida tarpeen vaatiessa lyijymoskalla silleen ryhdikkäästi.
-
Ei tää miulle mitenkään ajankohtanen kysymys oo ollu enää aikoihin, mutta mielenkiinnosta kysyn. Onkos idea tuossa puolvälissä rässäystä rihtaamisessa se, että sovite on niin tiukka, ettei enää tottele lekaa, kun on rässätty loppuun asti?
Kakstahtisten jaavojenkin sovitteet on melko tiukkoja, niitäkin kasaan rässätessä on aika helppo saada lastu irtoomaan limpusta. Ne kuitenkin lekaa tottelevat vielä kasassa ollessaankin. Metanoolin salliman suuremman puristuksen ja viissatasen ykspyttysen kilpavireisen nelitahtikoneen kyky vääntää limput pois linjasta käydessä on varmasti eri luokkaa, kuin matalavireisten kaksitahtisten, ymmärrettävästi nuo kampiraudat on oltava sekä tasapainoasteeltaan että suoruudeltaan kohdillaan, ja rässiliitoksen sovitteet riittävän tiukkoja.
Kasaan painamista vois kait lämpötilaerolla helpottaa, mutta oikaisuun se ei taida auttaa, on jo ero hävinnyt siinä vaiheessa?
- pähkäili jv joutessaan -
-
Moniaita Jawan veivejä kasanneena olen prässännyt kammet kasaan loppuun asti ja rihdannut sen jälkeen.
Kammentappi ohjainholkilla ohjattuna ensin limpuun ja sen jälkeen toinen limppu sovitettu hiusviivaimen kanssa linjaan.
Menee aika lähelle, jonkun kympin päähän. Jawassa on pehmeät limput,tapit tietysti karkaistut.
Ahdistus on 0,05mm luokkaa jolloin vaatii noin 3000kg puristusvoiman. Pysyy rihdissä ja pystyy lyijyvasaralla oikaisemaan.
L&K.
-
Sovite on niin tiukka, ettei liiku pohjaanpainettuna.
Jigiä ei ole pakko käyttää, koska prässillä suoraan painettaessa kappaleet pysyvät asennossa.
Muistaakseni tappi on suora ilman olaketta, joten käyntivälys pitää huomioida painettaessa.
Kiilaamisesta ei ole apua, koska muuttuvia asioita ei ole kuin rihtaus.
Harrikkojen ruuvi-kartio-kampuroissa olen yrittänyt päästä rihtauksen kanssa 0,05mm tai alle....joskus on vahingossa onnistunut nollaankin.
Speedway-mekaanikot vaihtoivat noita tappeja kotona ilman heittokelloakin.
Vedettiin ennen purkua suorakulmalla viiva limpusta toiseen tappia vastakkaiselle puolelle.
Oli kuulemma riittävä tarkkuus kisakoneeseen ::)
-
Sitä mää justiinsa, että ei tartte liikahtaa prässätessä kuin sen inan verran, niin rihtaus on jo pielessä. Siksi tuumasin jigin käyttöä. Mutta ei ole omaa kokemusta tällaisesta, joten voin olla väärässäkin.
Kuuden kilon lyijylekaa tottelee kartiollakin liitetty kampura, joten tottelee se prässättykin. Mutta sitä meinasin, että mihinkä suuntaan heittoa tulee? Kartiolla voi tulla X tai Y suuntaan, mutta tuleeko prässätyssä vain X?
Herrojen Smith & Stanko ohjeissa Harleyn kampuroiden rihtaamisen speksi on yksi tuhannesosatuuma tai vähemmän, eli kaksi ja puoli millin satkua. Tätä mä olen pitänyt tavoitteena, tosin en tiiä, onko sillä mitään merkitystä vaikka jäis viis satkuakin. Nolliin pääsee lähinnä tuurilla, mutta satkun päähän olen päässyt käytännössä aina.
-
Pikkusen tuossa sekin meinaa, mistä tuettu ja mistä sitä heittoa mitataan. Jos akseli on prismoilla runkolaakerien kohdasta, ja kellot kartiolla ulkopäissä, on akselin pituudella osansa siihen, onko heitto 2 vai 5 satiaista...
Kellojen tarpeellisuudesta sananen. Isä piti mopokorjaamoa (60-luvulla). Viilapenkissä rässäs akselit auki ja kasaan, kelloja ei ollut. Oli eri kokoisia kuulalaakereita, mitä laitto toiseen akselin päähän, pari kappaletta. Käsi niitten laakerin päälle, yksi sormi piti akselista kaikki tukirakenteen mahdolliset klapit samassa reunassa, silmä katto akselin toista päätä, kun toinen käsi veivistä pyöritti. Napautteli lyijyvasaralla muutaman kerran, niin, että akseli oli ilmassa käden varassa, ja toiseen limppuun tarjosi sitä lyijyvasaraa. Kun silmä ei enää nähnyt heittoa, niin eikun konetta kasaan. Kun sitten kilpapyörien akseleita teki samalla metodilla, niitä joku käytettiin tarkistuksessa kellon alla. Pari satkua oli jäänyt heittoa!
Kun sitten myöhemmällä iällä ja isän jo oltua muutaman vuoskymmenen poissa tästä ajasta, aloin harrastuksen myötä itse jaavan akselia kasaamaan, tuli tuo isän metodi mieleen. Sen totesin siinä vaiheessa, että silmä sopivaa taustaa vasten näkee kyllä jopa satasen heiton, mutta minun piti pyörittää aika reippaasti akselia, eikä ollut harmaata aavistusta sen heiton suunnasta! Tarvitsin kelloja; en heiton toteamiseen, mutta suunnan tai kohdan määrittelyyn.
Minun aika vähillä kokemuksilla on rässätystä akselista kyllä löytynyt myös haritusta tai pihtikinttua, ei paljoa. Sehän selviää siitä, onko akselin päät samaan suuntaan vai erisuuntiin kierossa, jos tuenta on runkolaakereiden paikalta. On se akseli totellut lekaa tai pientä puristusta limpuista myös sen suunnan oikaisemiseksi, ja se usein täräyttämällä ikäänkuin pyrkii kohdalleen. Toisin kuin silloin, kun limput eivät ole linjassa, se virhe vaatii oikeankokoista lyöntiä, eli voi mennä vastakkaiseen suuntaan pieleen.
Tuosta tukemisesta isän kertoma oppi oli, ettei kannata laittaa akselin päätykuopista sorvin kärkien väliin; jos siihen akselin päähän on kerrankin matkan varrella tarjottu vasaraa, ei se kuoppa ole enää välttämättä keskellä.
- höpötteli jaakkovaakko taas historiaa; kovin monia en oo näitä tehny, enkä varmaan enää tee yhtään -
-
Minäkin rihtaan niin että veivi on laakerikohdistaan rihtauspukissa, päistä katsotaan heitto.
0,05 mm on jo hyvä, nolla paras. Harjaantunut silmä näkee akselin päästä 0,01-0,02 mm heiton.
Kokemusta on. Kaksipyttyisen Jawan veivin rihtauksessa on kolme heittokelloa, yksi keskilaakerin kohdalla.
L&K
-
Ja sitten lopuksi, kuinka homma tehdään oikein yksipyttyisen akselille:
- kun akseli on vielä osina, niin kaavataan sivutappien keskiöreiät kohdilleen
- prässätään (4-tahtisen) keskitappi jakopään puolen limppuun öljyreikä kohdistaen kohdalleen
- laitetaan kiertokanki ja laakeri paikalleen
- painetaan prässillä vetopuolen limppu kevyesti keskitapin päähän
- tarkistetaan viivaimella limppujen kohdistus keskenään ja koputellaan kohdalleen
- prässätään vetopuolen limppu paikalleen
- laitetaan akseli kärkien väliin sivutappien keskiörei´istä
- mittakello kello limpun viereen laakerikaulalle
- koputellaan akseli suoraan, max heitto näin mitaten 0,02mm
Jos vanhaa akselia on kaltoin käsitelty, niin joskus on tuskaa päästä edes 0,05mm heittoon. Silloin on tyydyttävä siihen, riittää brittipyörän akselille katukäytössä.
Nimimerkki: lähemmäs ehkä sadan akselin kokemuksella.
-
En oo yhtään nelitahtisen akselia koskaan purkanut enkä kasannut, ja varsinkaan en koskaan enää tätä tietoa tarvi... mutta uteliaisuudesta kysyn, miten se limpun ja akselinpään sisältävä purettu kampiakselin puolikas kiinnitetään, ja miten mitataan kohdistus, kun akselinpään keskiöreikä kaavataan kohdalleen?
Siis en nyt missään tapauksessa epäile Osmon työmenetelmää, vaan kun en ole oikeastaan minkäänlaista viilaa kummempaa metallin työstöä tehnyt koskaan, enkä paljoa edes läheltä nähnyt, eikä oikein mielikuvitus riitä tuon työvaiheen mittatarkkaan tekemiseen; siksi utelen. Isä oli ollut sellaisissakin töissä, missä oli sorvit ja pelit, ja niitä käyttänytkin, mutta sinä aikana, mistä minun muistikuvani alkavat, hän piti yhden miehen mopo- ja polkupyöräkorjaamoa, missä pääasiallinen työkalu olivat hänen kätensä, eli siltä ajalta ei minulla ole mitään työstökoneitten näkemystä eikä kokemusta; tai oli hänellä smirkeli, mikä on nyt minulla tallessa - entistettynä ja kunnostettuna, mutta ei käytössä...
Vaikka tekninen korkeakoulu (tuotantotalous opintosuuntana) minulla onkin käytynä, niin vähissä ovat todelliset konepajatunnit työuraltakin; papin tai psykologin opinnoista olisi tainnut talouslaskennan oppien lisänä suurin hyöty olla minun työurallani, mistä siitäkin on jo aikaa enemmän kuin miesmuisti... eli nöyränä otan vastaan senkin arvion, etten ymmärrä edes perusasioita.
Jaakko
-
Kun siinä sivutapissa on keskiöreikä molemmissa päissä (yleensä), niin laitetaan se kärkien väliin ja mittakello siihen limpun viereen ja toinen niin lähelle toista päätä, mistä löytyy kohta josta voi mitata. Esim. kiinnityskartio tai urituksen harjat, uloimpana kun yleensä on kierre. Sitten kaavain käteen ja otetaan keskiöreiän pinnasta tavaraa pois, niin että mittakello pysyy nollilla. Tämä on usein kaikkein aikaa vievin vaihe koko akselihommassa. Turhauttava vaihe, koska syynä on yleensä se, että joku on vasaralla tms. välineellä hakannut akselin päätä murjoen sekä keskiöreiän ja usein myös kierteen.
-
Hyvät ohjeet, minäkin ymmärsin.
Jäin miettimään, että mitä varten niitä sivuakseleita on jonkun pitäny moukaroida? Mitä sillä on ajateltu saavutettavan?
-
Hyvät ohjeet, minäkin ymmärsin.
Jäin miettimään, että mitä varten niitä sivuakseleita on jonkun pitäny moukaroida? Mitä sillä on ajateltu saavutettavan?
Jos ilman prässiä irroittaa Harrikasta Timken-parilaakerillisen vetopuolen lohkosta polvien päällä, saattaa joskus pajavasara sattua vetotapin päähän. Enhän minä tietenkään, mutta poijaat...
Mulla on rihtauspukki sellainen, että kampura pyörii laakerikauloiltaan pienten kuulalaakereiden päällä ja mittaus sivutapin päältä kauimmaisesta suorasta kohdasta. Yleensä se hyvä mittauspaikka kyllä löytyy.
Eipä noita ole varmaankaan tullut useita kymmeniä tehtyä, mutta sen verran kumminkin, ettei se mitään rakettitiedettä ole.
Monessa on purettaessa limput olleet reilusti sivussa, eikä se ole ajoa haitannut.
-
Kiitokset Osmolle, nyt valkeni minullekin, miten keskiöreikä keskitetään. Vähän jäin miettimään, että miksi siihen käyttää aikaa, kun Laurin tai Pertin tapaan runkolaakerikohtien varassa pyörittäen ja päiden kartioista ja joskus limpuista mitaten kuitenkin mittaa juuri sitä eroa, mitä varten akselia oikaistaan?
Vanhoissa kaksitahtisissa runkolaakereina useimmiten kuulalaakerit. Niiden pyörimistä kaulalla tai lohkossa ilmeisesti pelättiin, ja sovitteet olivat kovasti tiukkoja. Oikeilla työkaluilla lohko vedettäisiin akselista purkaessa ulosvetäjällä, samoin painettaisiin paikalleen. Tai hiilihappojäillä ja/tai uunilla tehdyllä lämpötilaerolla välys riittävän väljäksi, ettei voimaa tarvita. Arvata voi, oliko entisajan pajoissa noita konsteja käytössä, vai oliko sekä purussa että kasauksessa käytössä vasara voimanlähteenä, ja akselinpää kohteena...
jaakkovaakko
PS. Viimeiset moottorit, mitä olen purkanut ja kasannut, ovat olleet nykypäivän trialpyörien moottoreita. Esimerkiksi Gas Gassin runkolaakereiden sovitteet ovat sellaisia, että purkuun tai kasaukseen ei tarvitse käyttää minkäänlaista voimaa; miksihän ne eivät lähde pyörimään kooleistaan?
-
Vähän jäin miettimään, että miksi siihen käyttää aikaa, kun Laurin tai Pertin tapaan runkolaakerikohtien varassa pyörittäen ja päiden kartioista ja joskus limpuista mitaten kuitenkin mittaa juuri sitä eroa, mitä varten akselia oikaistaan?
Esimerkiksi Gas Gassin runkolaakereiden sovitteet ovat sellaisia, että purkuun tai kasaukseen ei tarvitse käyttää minkäänlaista voimaa; miksihän ne eivät lähde pyörimään kooleistaan?
Tarkin mittaus saadaan kärkien välissä, eikä laakereiden välykset ole mittausta sekoittamassa.
Kyllä ne koolit välillä pyörii sekä akselilla että pesässä.
Kaikkea on eteen tullut: KTM:llä oli kerran painettu jo tehtaalla keskitappi vinoon. Eräs pikku Kawasakin moottori ravisti jo heti uutena, laakereiden ja kankisarjan vaihto korjasivat tilanteen.
Jne...
-
Jos akseli on runkolaakerien kohdasta öljytyllä metallipinnalla pyörimässä, ei ole laakerivälyksiä... mutta joo, pohdintaa vain, eikä minun kokemuksellani ole ketään syytä neuvoa, ja aika monessa työssä voi päätyä yhtä hyvään tulokseen monella konstilla.
Samaten oon noissa trialpyörissä törmännyt tehtaan jäljiltä kasassa olevaan, ja melkein kymmenesosamillin kiertävään akseliin! Siinä koneessa kyllä tärinä väheni amatööriasentajan konstein. Jos kone ois leikannu kiinni ennen avaamista, ois heitto voinu syntyä vauhtipyörämassan käännettyä limppuja pois linjasta, mutta ei ainakaan jälkiä tai tietoa ollu sellasesta.
Muistelisin nähneeni Jawan kokoonpanosta sellaisen filmin, missä akselit rässättiin kasaan vahvoissa jigeissä, mutta kävivät kuitenkin sepän käsien kautta, jokainen akseli kellotettiin ja tarvittaessa tarjottiin lyijylekaa. Mitenhän nykyisissä tehtaissa, automaattilinjoilla?
jaakkovaakko
-
Aikoinaan, kun Jarno Saariselle tuli Yamahan tehtaalta seitsemän kampiakselia kisapyöriin, niin hän tarkisti itse niiden rihtauksen. Kaksi kelpasi suoraan ja viisi Jarno rihtasi uudelleen. Tämän kertoi silloin paikalla ollut asentaja.
-
Tuo rihtauksen mittaus kärkien välissä perustuu siihen ajatukseen, että kuvittelen mielessäni kärkien välissä kulkevan suoran linjan akseleiden läpi ja mittaan poikkeamia siitä. Nuo kampiakselin osat kun saattavat joskus olla melko erikoisessa asemassa keskenään.
-
70-luvun alun Yamahan kilpamoottorit vielä aukesivat pystysaumasta. Taisivat kilpakuskit hiilihappojäitä hakea jostain, missä jäähdyttivät kampiakselia sen verran, että meni kone kasaan ilman väkivaltaa. Jos sitä suoraksi saatua akselia joutuu kasatessa komentamaan, voi se suoruus kadota sen siliän tien? Kasaus taisi merkittävästi helpottua, kun lohkot alkoivat haleta laakeripinnastaan ylös ja alas?
Jarnon aikaan noilla akseleilla ajoivat yleensä kaksi kisaa, ja vaihto tapahtui lauantain treenien jälkeen, kisaan varmasti suora ja uusi akseli. Kun kahdessa luokassa MM-sarjassa ajoivat, joka kisoissa vaihdettiin yksi kampiakseli, ja Jarnollahan ei yksityiskuskina mekaanikkoa ollut. Noin kuuden tunnin työ riittävällä pieteetillä tehtynä, kertoivat siitä akselin vaihdosta. MM:n varmistaneeseen Imatran kisaan Jarno vaihtoi varmuuden vuoksi kakspuolikkaan kampiakselin, vaikka se oli vaihdettu ennen edellistä kisaa, ja myös kolmepuolikkaan akselin, kertoivat varikkohuhut silloin. Siitä elämästä yksityiskuskina oli glamouri kaukana, ahkeraa puurtamista oli.
Nää siis kuulopuheita, itse en noiden asfalttikilpureiden kanssa ole ollut missään tekemisissä. Turistina Anderstorpissa pari kertaa, ja Imatralla, katsojana tai toimitsijana, kyllä.
jaakkovaakko
PS. Kampiakselit herättävät kovasti tarinoita ja muistoja...
-
Tuo rihtauksen mittaus kärkien välissä perustuu siihen ajatukseen, että kuvittelen mielessäni kärkien välissä kulkevan suoran linjan akseleiden läpi ja mittaan poikkeamia siitä. Nuo kampiakselin osat kun saattavat joskus olla melko erikoisessa asemassa keskenään.
Minulla sama ajatus, ja rihtaan myöskin kärkien välissä. Ei ole tullut vastaan sillä tapaa murjottuja sivuakseleita, että olisi edellyttänyt toimenpiteitä. Muutaman kerran olen mitannut sivuakselin suoruutta, mutta ei ole poikkeamia löytynyt. Vetotappi on kyllä Harrikoissa aika tukevaa tekoa, siis Timken-laakeroidun mallin vetotappi. Toki kaikenhan saa rikki...
En ole ammattimekaanikko minäkään, mutta jotain 40-50 kampiakselia on tullu tehtyä. Merkkirajoittuneesti tosin, kun ei ole kukaan mitään muuta tyrkyttänyt tehtäväksi.
Muuan kiihotuspyöräukkeli kertoi joskus hetken ihmetelleensä, että miksi limpuissa ja lohkoissa on kummallisia hankausjälkiä, kunnes totesi sitten, että woimamoottorissa kampura oli vedon aikana notkunut niin paljon, että raapi pikkuisen lohkon pohjaan kiinni... totesi siihen, että hittojako näitä rihtaamaan.😁
-
Osmon lause "kuvittelin mielessäni suoran linjan..." on hyvin sanottu. Vaikka olin isän nähnyt akseleita oikovan ollessani lapsi, en siihen hommaan varsinaisesti opetusta saanut, enkä koskaan kuvitellut itsestäni isän ammatin jatkajaa. Kun sitten vuosikymmeniä myöhemmin jaavan akselia purin itselleni, oli enemmän sellanen kunniakysymys, että tämä on osattava tehdä itse. Kun akseli oli pukeilla (ennen purkamista) aloin siinä miettiä, miten se käyttäytyy, jos ei ole suora. Mielessäni laitoin ne limput kovasti pois linjasta, ja mietin, miten kellot käyttääntyisivät, mihin sojottaisi päät. Siitä alkoi rakentua kuva, mihin kohtaan ja mihin suuntaan on lyijylekaa tarjottava, jotta oikeaa.
Ei ole rakettitiedettä, mutta jonkinlaisen avaruudellisen hahmotuskyvyn vaatii, minun mielestäni, sen asian oivaltaminen. Siis kun kello on nyt vasemmassa päässä ylhäällä ja oikeassa alhaalla, ja akseli on tuossa kohtaa kiertoaan, niin mihin kohtaan ja mihin suuntaan on komennettava, että oikiaisi!
Kokemusta on sen jälkeen kertynyt yhteensä ehkä vähän yli kymmenen akselin verran, jaavoista, joistain muistakin kakstahtisista pienistä moottoreista, ja joistain enemp maastokäyttöön tarkotetuista, ei sen enempää. Eli aloitteleva amatööri, mutta jo lopetellut, en puutu enää...
jaakkovaakko taas muisteli menneitä...
-
Ei ole yhtä ainoaa tapaa, asiat voi tehdä monella tavalla.
Sellainen Jawan yksimukisen veivi joka on kolmella laakerilla on helppo rihdata niin että laitetaan
kytkimen puolelle kaksi laakeria ja veivi niistä pukkiin. Rihtaus ulommasta päästä.
Kaksisylinterinen uudempi malli jossa on keskellä kaksi laakeria vierekkäin, niistä pukkiin ja rihtaus
molemmista päistä. (Kone-Ollin neuvo).
L&K.