VMPK ry Foorumi
Muut => Yleistä keskustelua => Aiheen aloitti: tapani vakoniemi - Marraskuu 07, 2021, 08:28:37 ap
-
Itse päätin nyt että en osta enää mitään varaosia yksityisiltä/ pieniltä toimittajilta kotimaata, ollut vähän sitä mieltä aiemminkin,mutta nyt päätös kypsyi lopullisesti. Ostin tällä viikolla uuden vanteen vanhaa varastoa ja samalla kaupattiin alkuperäisiä Stanley vilkkuja ilman varsia. Oletin niidenkin olevan uusia vanhaa varastoa, Senkin vielä ymmärrän että onko tuotteet käyttämättömät tulisi sekaannus mutta kyllä myyjän pitäisi kertoa jos tuotteissa sanomista niin kuin nyt esimerkiksi näissä kromeissa rupea ja vilkun lasi krakeloitunut, oli sitten kyseessä vanha käyttämätön tai käytetty tuote.Saksasta uudet reprot samoilla Stanley teksteillä miltei puolta edullisemmin. Kyllä kaupankäynnissä molempien pitäisi olla tyytyväisiä eikä tuntea ostaneensa tuotetta jonka kunnon tietäessään olisi jättänyt ostamatta, tai hinnan olisi vähintäänkin pitänyt olla alle puolet maksamastani hinnasta.
-
Asiaa on pohdittu myös aidan toisella puolella.
http://www.moottoripyora.org/keskustelu/showthread.php/304402-Mp-verkkokaupat-Suomessa
-
Pieni määrä kusetetuksi tulemista on vaan pakko sietää, jos aikoo kauppaa nettiaikautena tehdä. Vaikka yhdeksän kymmenestä menisikin putkeen, niin se kymmenes ei aina mene. Itselle tullut Saksasta original japan made iskarit, kieltämättä ulkoisesti kauniit, mutta ei ne alkuperäiseltä näyttäneet. Jenkkilästä laittoivat matkaan rupisimman vanteen, mitä nurkista löytyi, vaikka ebayn myyntikuvassa näytti siistiltä. Tosin tarkkana pitää ostettaessa olla itsekin, Kiinasta tuli teltan maakiiloja yksi kappale kuvan setin sijaan. Niin ja eihän se pari vuotta sitten tilattu Yamahan kytkimen painelevy ole tullut vieläkään, kun eksyin halvan hinnan ja nopean toimituksen lumoissa ihan oikealle huijaussivustolle >:( .
-
Poikkeuksiakin on. Eilen tein tilauksen paikallisesta laakeriliikkeestä muutamalle sovitelevylle. Maksu verkkopankissa, maksuvahvistus tuli sähköpostiin ennen kuin ehdin lopettamaan verkkopankki-istunnon ja 8 minuutin kuluttua maksuvavhistuksesta tuli ilmoitus, että tavarat ovat noudettavissa liikkeen aukioloaikana. Aika vaikea pistää paremmaksi :)
Käytin verkkokauppaa, vaikka liike on samalla paikkakunnalla, koska nouto aamulla töihin tultaessa oli luontevampi vaihtoehto kuin lähteä kesken työpäivän erikseen käymään liikkeessä.