VMPK ry Foorumi

Muut => Yleistä keskustelua => Aiheen aloitti: Jaakko Latvanen - Lokakuu 13, 2019, 11:43:45 ap

Otsikko: Sillanrakennus
Kirjoitti: Jaakko Latvanen - Lokakuu 13, 2019, 11:43:45 ap
Viime viikolla Imatralla hortoillessa kävin katsomassa Mansikkalan uuden ratasillan työmaata, ja kuviakin tietysti otin.  Vähän vaikea kuvattava, ainakin niistä paikoista, mihin pääsee.  Drone olisi ollut kova sana kokonaisuuden hahmottamiseksi, tai jos olisi laittanut keskelle Vuoksea kameran kepin nenään ottamaan time-lapseja, vaikka valosaan aikaan tunnin välein puolentoista vuoden ajaksi...

Tässä linkki sarjaan:  https://flic.kr/s/aHsmHDheyc

Miten noita sillan arkkuja valetaan voimakkaasti virtaavaan veteen?  Tai onhan nuo viereisen sillan kiviset jalatkin saatu sinne 90 vuotta sitten.

Nykyisen Suomen puolella Vuoksen yli taidettiin ensimmäinen silta tehdä jo 1800-luvun puolella, Imatrankosken yli.  Tuo viereinen kaksikerroksinen silta, missä junat menevät yläkerrassa ja muut kulkijat alakerrassa, on tehty 1920-1930 -lukujen taitteessa, sen toiselle puolelle moottoritiesilta 1970-luvun alkuvuosina, ja nyt tulee junille uusi silta, oikein kahdella raideparilla.  Vanha ratasilta on nyt suljettu muulta kuin junaliikenteeltä, on rakentajien käytössä.  Uuden sillan valmistuttua vanha siirtyy kaupungin omistukseen, suojelukohteena.  Saattaa jäädä vain kevyen liikenteen käyttöön?  Autolla Vuoksen yli pääsee yläjuoksun puolelta Tornan sillasta, mainitusta moottoritiesillasta noiden ratasiltojen läheisyydestä alajuoksun puolelta sekä kosken ja voimalaitoksen siltojen yli hieman edempää alajuoksun puolelta.

En taas tiedä, kiinnostaako ketään?  Minua entisenä imatralaisena kiinnosti sen verran, että yritin kuvailla siellä käydessäni.  Olkoon vaikka kunnianosoituksena entisille ja nykyisille sillanrakentajille!

Miettimistä, suunnittelua, yhteistyötä, lukuisia osaavia ja tekeviä käsipareja on tarvittu ja tarvitaan, koneiden lisäksi!

jaakkovaakko
Otsikko: Vs: Sillanrakennus
Kirjoitti: Petri Behm - Lokakuu 13, 2019, 12:19:46 ip
Meijän naapuriin tehtiin tuommonen.
Ihmeellistä oli se, että median tietojen mukaan etuajassa ja sovitussa budjetissa.
Vekaransalmen silta.
Pääurakoitsija GRK Infra Oy.
Kokonaiskustannusarvio n. 18,5 miljoonaa euroa.
Kokonaispituus 639 m (siltakannen pituus 622 m).
Alikulkukorkeus 24,5 m, leveys 9,5 m.
Työmaan keskivahvuus 30–40 työntekijää/kk.
(https://kuvat.kaakonviestinta.fi/img/1710/31fc3c86f143fd05b0de1adf736c364b)
(https://kuvat.kaakonviestinta.fi/img/1710/c0feede4ce24d7af5c7d00e1ccc6f8a5)
(https://kuvat.kaakonviestinta.fi/img/1710/d6e23d659fc189e849dd331e3a67d6d9)
(https://kuvat.kaakonviestinta.fi/img/1710/9adf33dece22d58013e50a7299c11f28)
(https://kuvat.kaakonviestinta.fi/img/1710/a2b30f2fea0e85368029d6233885825d)

(https://kuvat.kaakonviestinta.fi/img/1710/ec167312930c224fb049d5b985c5ef4a)

Otsikko: Vs: Sillanrakennus
Kirjoitti: Pentti Eskelinen - Lokakuu 13, 2019, 13:13:17 ip
Minä voesin myyvä halavalla äkäsellä kätteiskaupalla tuon vanhan Kallan-raatatiesillan.
 Se on rojottanu tuolla metikössä turhanpanttina kae jo aenakii opaut 50 vuotta. Hakkee sen saes millon vuan pimmeen aekaan, ja mieluiten silleen ettei kettää sivullisija ou näkemässä. 8)

[ylläpito on poistanut liitteen]
Otsikko: Vs: Sillanrakennus
Kirjoitti: Jouko Kuisma - Lokakuu 13, 2019, 15:07:53 ip
Minä noista sillosta mitään tiedä, mutta Petri, miten sait noin isot kuvat tänne? 😳
Otsikko: Vs: Sillanrakennus
Kirjoitti: Petri Behm - Lokakuu 13, 2019, 15:31:13 ip
Minä noista sillosta mitään tiedä, mutta Petri, miten sait noin isot kuvat tänne? 😳

Kuvan alkuperäisessä kohteessa kuvan päällä hiiren oikea nappi "kopioi kuvan osoite"
Sitten valikosta "lisää kuva", jonka image-hässäkän väliin hiiren oikea nappi "liitä"
Otsikko: Vs: Sillanrakennus
Kirjoitti: Jaakko Latvanen - Lokakuu 13, 2019, 15:43:59 ip
Ens se kuva pittää olla jollakii sellasella palvelimella, mikä on toiminnassa koko ajan, ei omalla koneella.  Sitte sille kuvalle on saatava BBCode, eli sellanen osote, missä on url ja img täkit ympärillä.  Sillo vmpk:n palstalla viep tilaa vaan se osotepätkä tekstiä.  Mutta kun joku sen sivun avaa, sen avaajan kone kipaseekin hakemassa sen kuvan siitä osotteesta, mihin nuo täkit vei; ei mee tilaa vmpk:n serveriltä, mutta kuva aukee palstan lukijalle heti.  Esmerkiks tää:

(https://live.staticflickr.com/65535/48885432522_286cb635a7_h.jpg) (https://flic.kr/p/2htQBWS)

Miun kuvat tuolla flickrissä, ja siellä voin määritellä BBCodeen kuvan koon pikseleissä, millasena se tänne pomppajaa.  Eri paikkoihin eri kokoseks halutessain.

Näin oon ite asian ymmärtäny, saap mieluusti oikoo, jos oon ymmärtäny väärin.

jaakkovaakko

PS. Sulkavan Vekaransalmen lossin korvannut silta, mihin Petri linkkas, taijettiin aukasta torstaina liikenteelle, vai?  Siellä työmaalla on mestarina valokuvausta ja dronekuvausta harrastava mies, ja hän on kiitettävästi dokumentoinut siltatyömaan vaiheita.  Haku "Vekaransalmi" taitaa löytää jotain niistä?
Otsikko: Vs: Sillanrakennus
Kirjoitti: markkukovasin - Lokakuu 13, 2019, 16:04:58 ip
Eikös tänne saa ihan normihommana 149 kiloa painavan kuvan-tosin tuo
Penan silta taitaa painaa enemmän.

Voisin ostaa sen sillan,jos se toimitetaan osoittamaani kohtaan
paikalleen asennettuna.

t. Markku
Otsikko: Vs: Sillanrakennus
Kirjoitti: Petri Behm - Lokakuu 13, 2019, 16:22:08 ip
PS. Sulkavan Vekaransalmen lossin korvannut silta, mihin Petri linkkas, taijettiin aukasta torstaina liikenteelle, vai?  Siellä työmaalla on mestarina valokuvausta ja dronekuvausta harrastava mies, ja hän on kiitettävästi dokumentoinut siltatyömaan vaiheita.  Haku "Vekaransalmi" taitaa löytää jotain niistä?

Vekaran silta avataan liikenteelle 16.10, joten ihan vielä ei kannata rynnätä paikalle.
Tai jos lossikyytiä haluaa, niin lossi menee parkkiin viimeistään 16.10 06:00, kun yövuorolainen lähtee kotiin.
Otsikko: Vs: Sillanrakennus
Kirjoitti: Jouko Kuisma - Lokakuu 13, 2019, 16:41:14 ip
Ens se kuva pittää olla jollakii sellasella palvelimella, mikä on toiminnassa koko ajan, ei omalla koneella.  Sitte sille kuvalle on saatava BBCode, eli sellanen osote, missä on url ja img täkit ympärillä.  Sillo vmpk:n palstalla viep tilaa vaan se osotepätkä tekstiä.  Mutta kun joku sen sivun avaa, sen avaajan kone kipaseekin hakemassa sen kuvan siitä osotteesta, mihin nuo täkit vei; ei mee tilaa vmpk:n serveriltä, mutta kuva aukee palstan lukijalle heti.  Esmerkiks tää:

(https://live.staticflickr.com/65535/48885432522_286cb635a7_h.jpg) (https://flic.kr/p/2htQBWS)

Miun kuvat tuolla flickrissä, ja siellä voin määritellä BBCodeen kuvan koon pikseleissä, millasena se tänne pomppajaa.  Eri paikkoihin eri kokoseks halutessain.

Näin oon ite asian ymmärtäny, saap mieluusti oikoo, jos oon ymmärtäny väärin.

jaakkovaakko

PS. Sulkavan Vekaransalmen lossin korvannut silta, mihin Petri linkkas, taijettiin aukasta torstaina liikenteelle, vai?  Siellä työmaalla on mestarina valokuvausta ja dronekuvausta harrastava mies, ja hän on kiitettävästi dokumentoinut siltatyömaan vaiheita.  Haku "Vekaransalmi" taitaa löytää jotain niistä?
Joo, nyt muistan, että tästä puhuttiinkin jo pari viikkoa sitten.
On mullakin Flickr, mutten oo käyttäny sitä vuosiin.
Olen ajatellut, että Applen pilvi riittää (0,99€/kk). Sieltä kuvat siirtyvät automaattisesti Window- koneen muistiin, josta otan varmuuskopiot ulkoiselle levylle. Olympuksen kuvat siirrän kaapelilla Windows- koneelle, jossa käsittelen ne.
Joten jätän kuvani tuolleen.
  Ps; minulla on n 15.000 vanhaa lasinegaa digitoitu myös tuonne Windowsin koneelle, siksi nuo varmuuskopiot.
Otsikko: Vs: Sillanrakennus
Kirjoitti: tuomo jylha - Lokakuu 13, 2019, 17:13:18 ip
Olispa ollut Penan silloille käyttöä eilen iltapäivällä. Piti kävellä mökkilahti kiertäen vastapäiväiseen naapuriin, hieman talkoisiin ja samalla naatiskelemaan virvokkeita. Venekin kun tuli jo laitettua talvitelakoille. Vaan ei taida Penan sillat tulla ihan ooppelin takapaksissa, jos kävisi ens yönä noutamassa? Vastaisuuden varalle, jos joutuu taas lahukan ylitykseen äkkilähdöllä?

Tuota Petrin siltatietä kulkee mukava mp lenkki, niinko täältä päin lähtien: oravi-lohilahti reittiä ja sitten itäpuolta nousten pohjoiseen. Matkalle tuli kolme lossia, ja tuo oli yksi niistä. Vaan eipä ole enää kuin kaksi lossia jos tekee semmosen kierroksen? Oikein mukava mp päivä lenkki, ja menee kutakuinkin koko päivä, syömisineen ja  kahvitteluineen. Maisemareitti, ja siitä tulee n. 300 km lenkki. Sunnuntai tai lauantai päivän hupia, jos sen aikoo käyttää mp:n selässä.


Niin, ja meneehän se reitti sieltä Jaakon valtakunnan ohitse myöskin.
Otsikko: Vs: Sillanrakennus
Kirjoitti: Jaakko Latvanen - Lokakuu 13, 2019, 17:26:58 ip
Vielä aika läheltä tuota sillalla pilattua lossireittiä löytyy pari losseroa Viljakansaaren paikkeilta, ja Puumalasta ko tullee Anttolaan päin Hauholaan asti ja kurvajaa siitä oikiamman puoleisen käen suuntaan, löytyy kolmas Kuparonvirralta.  Vielä on meillä losseroita... ja mikä parasta, kunnon sorateitä nuo reititkin!

Mutta tuo Nikkasen rouvan(?) konsti ois ihan käyttökelponen ja huomattavasti halvempi toteuttaa; junarata tulis vaan siihen rantaan kahta puolta, ja matkustajat pukattas yks kerrallaan menemään joesta ylite toisella puolella oottavaan junnaan.  Eipäs oo VR:llä hokanneet tuota.  Toinen paikka missä rahhaa on tuhlattu on esmerkiks tuossa Pönttövuorella.  Tunneli pit tehä uus, ko ei sähköjohtimet sopineet sinne.  Ei kait tuollasella monen vaunun ja tuhannen tonnin junalla kummosta vauhtia ois tarvinnu, ko ois männy vappaalla ja johtimet allaalla matalammastakkii tunnelista läpite?

jv
Otsikko: Vs: Sillanrakennus
Kirjoitti: Jaakko Latvanen - Lokakuu 13, 2019, 17:52:45 ip
Yritänpäs tehä tähän esmerkin kuvan laittamisesta tänne niin, että kuva voip olla iso, eikä vie vmpk:n serveriltä tillaa.  Se teksti, minkä palstalle kirjotan, näyttää miun kirjottaessa sitä tältä:

(https://live.staticflickr.com/65535/48890731813_fee19f9793_c.jpg) (https://flic.kr/p/2huiMeX)

Tuo on siis tallennettu kuvana, jottei kone ymmärrä sitä ja se tullee näkyviin sellasena ko mie sen kirjotan.  Ja noitten url-täksien sisällä on sen kuvan osote miun flickr-palvelussa.  Ja ko tuon saman laitan normaalina tekstinä, se näkkyy teijän konneella tämmösenä:

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Tässä esimerkki tekstistä, mistä kuva saadaan näkymään suoraan kuvana vmpk:n palstalla.

Kuva:

(https://live.staticflickr.com/65535/48891210736_6385da665e_h.jpg) (https://flic.kr/p/2humeBf)

jaakkovaakko

PS. Nikkasen rouva ja ves puuttuu, muuten sama kuva ko Eerolla...



Otsikko: Vs: Sillanrakennus
Kirjoitti: Risto Saastamoinen - Lokakuu 13, 2019, 18:31:01 ip
Nikkasen rouva vetäny vaijerin perässään pois, kun ei ennää näy?
Otsikko: Vs: Sillanrakennus
Kirjoitti: Petri Behm - Lokakuu 13, 2019, 20:47:53 ip
Vielä aika läheltä tuota sillalla pilattua lossireittiä löytyy pari losseroa Viljakansaaren paikkeilta, ja Puumalasta ko tullee Anttolaan päin Hauholaan asti ja kurvajaa siitä oikiamman puoleisen käen suuntaan, löytyy kolmas Kuparonvirralta.  Vielä on meillä losseroita... ja mikä parasta, kunnon sorateitä nuo reititkin!

Onhan näitä losseja.
Pelkästään Savonlinnan lähialueella toistakymmentä.
Kongoon mennään kapulalossilla, jos nostalgiaa haluaa...
Otsikko: Vs: Sillanrakennus
Kirjoitti: Taito Nuutinen - Lokakuu 13, 2019, 22:48:12 ip
Se on Behmin Petrillä pirun pitkä "selfie-keppi"?? :o :o :o
Kuinkahan monta vuotta tuolla sillan hinnalla olisi pyörittäny tuota lossin moottoria??
Ja Nikkanen joutunu käymään puuilossa ottamassa "vaijerikuvan"..
Otsikko: Vs: Sillanrakennus
Kirjoitti: Petri Behm - Lokakuu 13, 2019, 22:56:49 ip
Kuvat on luvatta lainattu Kaakon Viestinnältä...

Lossin operointi väylällä maksaa keskimäärin 500 000-600 000€/v
Siihen päälle sitten itse lossi.
Kietävän "lentotukialus" Nestori maksoi 7 500 000€

Edit: Aamun uutisissa oli mainittu, että Vekaran lossiväylän kustannukset oli 1 000 000€/v