VMPK ry Foorumi
Muut => Yleistä keskustelua => Aiheen aloitti: Risto Nurmi - Marraskuu 01, 2018, 10:14:21 ap
-
Olen nyt yrittänyt päästä kahesta pihalla makaavasta autonrohjosta eroon ennen lumia ja ennen vaimon kilahdusta. Onko teillä kokemusta siitä, kuinka kauan romufirmoilla yleensä kestää noutaa noita romuja pois. Olen nyt ollut kahteen paikalliseen firmaan yhteyksissä, ja molemmista on luvattu soitella, kun tullaan noutamaan. Ensin soitin yhteen firmaan ja kun kolmeen viikkoon ei kuulunut mitään soitin toiseen. Yritin kysellä aikataulua, mutta sieltäkin sanottiin vaan että kuski sitten soittaa. Ymmärrän kyllä, ettei kahden korin takia kannate vielä lähtä erillistä ajoa tekemään, mutta vois kuitenkin antaa arvion siitä tapahtuuko tällä viikolla vai ensi vuonna.
-
Aikatauluista en osaa sanoa, mutta sotkuun kannattaa varautua.
Liukulavalle lähtee siististi, mutta romukouralla kun otetaan katosta kiinni, niin kaikki lasit jää siruina tontille.
-
Tästäkin kyllä mainitsin puhelimessa. Autot on omakotitalon pihalla, eli lasinsiruja ei saatulla eikä kummassakaan ole enää renkaita alla.
-
Terve Risto!
Oulun Romu haki Lumijoelta 3 päivän päästä soitosta. Hakivat hinausautolla, ei tullut lasinsiruja eikä muuta roskaa tontille.
Autossa oli tosin vanteet alla ilman renkaita.
-
Olin noin 17-vuotiaana apumiehenä yhellä autoilijalla, jolla oli sellanen hiiappi-auto - tai oikeesti siinä kyllä oli vaijerilla ja vinssillä varustettu Tico eikä Hiab - Kaukopään tehtaalla ajossa. Iltahommina haettiin muutaman kerran ihmisten pihoista romuksi jääneitä autoja. Isännän oppien mukaan pari vähän kaksnelosta tanakkaampaa lankkua työnnettiin sivuikkunoista läpi, ja niihin lankkuihin vaijerit, mistä nosturilla nostaen auto meni ehjänä lavalle. Joskus jokamieskilpuria samalla tavalla muutamaa vuotta myöhemmin nostettiin silloselta työnantajalta lainatulla hiiappiautolla, kun vietiin sitä jääradalle. Tuo sillonen kilpuri oli Renault 10 ja myöhemmin Simca 1000, eli neliovisia molemmat, sai ne lankut sopivan etäälle toisistaan, mutta sitä en muista että nostettiinko koskaan kaksovista, missä ei ois ollu aukeevia takaikkunoita, tuolla konstilla. Sitä en tiijä, kestääkö nykyautot tuollaista kiinnitystä, mutta kaikki ne mitä olin mukana nostamassa, kesti ihan ehjänä sen noston. Jos nousee, ni en kumminkaan suosittele sen auton alle menemistä kun se on ilmassa.
- muistel jv puolen vuosisadan takaisia asioita -
-
Saattaapa olla että nykyajan autoissa on jopa tukevammat korirakenteet kuin kymppirellussa ja ”korjaamon onnessa”.
Etuoven lasit, jos ei ole sähköhisseillä, saa tosiaan alas, ja kyllä takasivulasit (jos on kaksiovinen) saa pois varmaan nekin. Jos vaikka konjankkimuovia tai pakkausteippiä lasiin reilusti ja sitten vasaralla lasi hajalle ja takapenkille?
-
Me on noudettu romuautot yleensä samanapäivänä viimeistään seuraavana,Lasit eivät ole ongelma kun ottaa etuovet auki että saa kouran kiinni ja nostaa lavalle.Ainoa ongelma pakkaa nykyään olemaan paskan määrä joka autoihin tunketaan,Siellä on vessanpytyt ja telkkarit sulassa sovussa,Paras tapaus oli muutama viikko sitten kun hain yhden farmari astran sieltä löytyi 12kpl jauhesammuttimia ja autonrenkaita ja kaikki kolot oli tunkettu täyteen maalipurkkeja.Auton romuhinta on niin alhainen ettei sen kanssa voi kovinkauaa töitä tehdä ja johonkinhan se paska pitää meidänkin viedä.
-
On noissakin irtoroinaa sisällä, mutta ainoastaan autojen omia osia irti purettuina.
-
Autoon kuuluvata rojua saa olla sisällä penkkejä,Auton muoveja,ym sekä muuta raudaksi luokiteltua tavaraa.Renkaat saa olla paikallaan muttei älyttömiä määriä irto renkaita,Ne saa yksityinen henkilö viedä ilmaiseksi vastaanotto pisteisiin.
-
Kokemus romuliikkeestä, ei tosin autoromusta.
Olen kerännyt kaiken kertyneen värimetallin, kuparin, messingin ja alumiinin erilleen ja vienyt aiemmin Kuusakosken laanille ja saanut muutaman kympin vaivanpalkkaa.
Tänä syksynä olin taas tyrkyllä täyden takakontin kanssa, mutta toimistossa kaveri kysyi, onko tavaraa neljän kympin edestä.
Täh? enhän minä tiedä, kuinka niin? Kuusakoski ei kuulemma talousoaston määräyksestä maksa pienemmistä eristä.
Pikkuisen ärryin vastaanotosta ja kerroin vieväni omani mukanani.
Netistä löysin Revolmet-nimisen firman, jolle kelpaavat pienetkin erät. Täällä kuulin myös, että Kuusakoski velottaa 15€ punnitusmaksua tuontikerralta.
Kuusakoskelta ei myöskään enää voi ostaa "askartelurautaa".
-
Meilläpäin Kuusakoski ei maksa yksityiselle autoromusta mitään, ottaa kyllä vastaan.
Pitää kierrättää romuliikkeen kautta, joka sitten edelleen myy Kuusakoskelle.
-
Reilu vuosi sitten ostin käyttörautaa keräyslava oy:ltä. Ruskolla vaikuttaa. Ja parin kuukauden sisään olen vienyt neljä peräkärrykuormaa rautaromua nurkkien siivouksen tuloksena. Helppoa kaupankäyntiä ja mukava henkilökunta.