VMPK ry Foorumi
Muut => Yleistä keskustelua => Aiheen aloitti: Kari Rautiainen - Syyskuu 07, 2018, 11:10:59 ap
-
Pikkukundina faijan kanssa dallattiin hagiksen halliin ostamaan veripalttua. Puolukkahilloa.
Lienee tämän vanhuksen makuaisti muuttunut mutta "oikeen makuista" talkkunajauhoa ja piimää ei löydä mistään.
Miksi kansa on lihavaa?
Limpsapullot oli 0,33 litraa, pikkupussi halva popkornia makso 30 penniä. Käsite oli myös 20 pennin karkkiaski. Nallekarkit.
Nyt on limut 2 litrasissa puteleissa, leffassa pitää olla ämpäri poppareita, karkit maxipusseissa. Suklaalevyt kuin helevatan isoja.
Kuppilassa tuotiin annos eteen ja sitte söit sen, nyt pitää olla itseotossa ämpäreittäin sapuskaa että saa syödä ittesä kipeeks.
Ei ennen kukaan kulkenu kadulla kahvimuki tai piristysjuoma kourassa. Ei käyty lenkillä kun muuten liikuttiin niin pirusti, eikä ollu litran vesipulloa mukana. Nykyihminen makaa himassa ja lähtee sitte puolentunnin kävelylenkille, ja kuolee sinne jos ei sillä ole litraa vettä mukana. Sitte on hyvä omatunto mennä soffalle näpsyttelemään kaukosäädintä ja kattoa jotain mitä sanoo ihan paskaksi. Duunista tullaan lievää ylinopeutta, kirotaan hitaampia, että pääsee ajoissa näpsyttään kaukosäädintä.
Inarin mummo asu tiettömän tien takana tunturissa. Haki järvestä kalaa, hoiteli porojaan, teki talven polttopuut siinä joutessaan, lähimpään naapuriin polkua muutama kilometri, siellä oli postilaatikkokin. Ikinä ei lähteny luontoretkelle. Tupaan tuli pari turistia. Kattelivat ikkunasta tuntureita. "Ootteko käyny noissa?" Mummo ei ensin ymmärtäny kysymystä, meni ikkunalle kattomaan, "mitä ihmettä mie olsin nuilla tunthureilla tehny". Sielä mithän ole.
Ja mitä läskiin tulee, niin ei kunnon läskiä enään mistään saa.
-
Juu, läskiä olisin tarvinnut pariloiden ja pannun rasvaukseen. Ainoa mitä oli, oli Muurikan tuubikamaa, siinäkin mukana kasvirasvaa ja hinta kovempi kuin sisäfileellä. Ei kuulemma mene silavaa niin paljoa että kannattaisi pitää edes vakiasiakkaalle pakastimessa.
Toinen mikä pännii on kun possuparkoja pidetään nälässä. Pekonissa ei ole kuin nimeksi sitä valkoista lihaa, hankala paistaa hyväksi kun ei sitä silavaakaan saa. Kinkussa hyvä jos viisi milliä on rasvaa päällä. Läskisoosilihatkin saa valita tarkkaan ettei tule pelkkää soosia.
Kaiman kanssa samaa mieltä (otaksun) että sokeri on nykyään pahempi terveyshaitta-aine kuin rasva. Alkoholi tietysti on haitta-aineiden kuningas, mutta siinäkin on sokerilla osansa, kun juomista tehdään limpparin tai karkin makuisia. Maistuu mukavasti nuorillekin.
-
Minä syönyt tässä hellekesän aikana parikymmentä annosta Laihian Mallas Oy:n talkkunajauhoista ja AB-piimästä tekemääni sörsseliä, ymmärtämättä ollenkaan, että sehän on ollut "väärän makuista". Herkkuna pitänyt.
-
Minä syönyt tässä hellekesän aikana parikymmentä annosta Laihian Mallas Oy:n talkkunajauhoista ja AB-piimästä tekemääni sörsseliä, ymmärtämättä ollenkaan, että sehän on ollut "väärän makuista". Herkkuna pitänyt.
Kokeiltava....
-
Mutta siis läski, tuo herkku jota on maassamme harrastettu satoja vuosia. Tuo oikein paistettuna rapsakka herkku, tuo suunmyötäinen makupala. Voiko olla hienompaa kuin rapee läskisoosi, päräytetyt läskikikkareet ja ruskeekastike. Vehnäjauhoista ruskistettu kunnon rasva-jauho möhnä ja siihen vettä niin että torppa on höyryssä. Pirusti sipulia tietysti. Ja mausteina ne vanhanajan tavalliset, suolaa ja maustepippuria. Se on siinä. Kaikki muu on turhaa.
Kasa perunaa, läskisoosi päälle... parempi kun huono ...
-
Paras talkkuna, jota nykyäänkin käytän, on Taivalkosken Myllyn Herkkutalkkuna:
https://www.taivalkoskenmylly.fi/tuotteet
-
Kunnon läskiä?Ei tarvi kaukaa hakea,minun keskivartalo (ja maksa?) on vuorattu sillä.Ja sanonpahan niinkuin veteraanimotoristi:En myy!!! ;)
-
Tieto kunnon läskistä, joka ei ole kaupan, on suunnatonta turhuutta, lähimmäisen kiusaamista, ilkeilyä.
Kana ja sika laitto firman pystyyn. Tuottaakseen munia ja pekonia. Kana sano iloissaan että hyvä business, jaetaan 50/50.
Sika sano että 90/10, koska sä oot vaan mukana, minä olen sitoutunut kauppaan. Tätä tarkoittaa nyky työelämässä kun henkilöstöä sitoutetaan.
-
Kyllä sodan jälkeen ainakin -40 luvun lopulla, muistan että maahan tuotiin ameriikasta ns. "Wilssonin siivua", jotain sota-apua tai mitä liene, se oli valkoista ihraa 0.5kg pakkauksessa, sillä kun pyyhkäisi valurautapannun pohjan niin laihempikin liha (Jos oli!) muuttui hyvin kelpaavaksi käristeeksi. "Voi voi kyllä ne olivat hyviä aikoja ne" eikö vaan(?) niinhän niitä aikoja muistellaan.
Juu, wilssonin pintaa.
-
http://laskisoosijarjesto.blogspot.com/p/laskisoosin-lyhyt-historia.html
-
Jos vielä sattuu löytämään possunkylkeä, jossa on kamara, ja sellaisen kun paistaa rapsakaksi, niin hyvää on.
-
Moi!
Suht ison kaupan liha-setänä näitä em. mainittuja tuotteita yms. tulee käsiteltyä päivittäin. Jos haluaa näitä hyviä herkkuja, niin niitä täytyy vaan kysyä.Jos käyttämässänne kaupassa on jonkinlainen palvelutiski, niin todennäköisesti he voivat tilata näitä em. tuotteita. Esim. tuota silavaa kyllä saa, nahalla tai ilman, useasti pakattu pakkaseen koska ei muuten kauaa säily.
On muuten kiva huomata kuinka kaikenlaiset perinteisetkin tuotteet käyvät kaupaksi..mm. possun sorkat, rustot, naudan liemiluut, possun nahallinen-luullinen kylki, naudan luulinen keittoliha, muutamia mainitakseni. Tosiasia vaan on, että monikaan paikka ei näitä pidä tarjolla, kysykää,vaatikaa.Jos jostain suomalaisten kannattaisi ottaa oppia, niin aasialaisten lihan käyttötavoista..osaavat meinaan käyttää lähes kaikki osat eläimestä hyväksi.Pieni pilkun viilaus..muistakaa, ihra ja silava kaksi eri asiaa.
T.Rade
-
Isävainaa oli harras läskin ystävä. Hänellä oli sikala ennen EU-aikaa. Minä sain ankarat moitteet kun pikkupoikana jätin palvilihan läskit syömättä. Läskisoosia oli viikoittain.
Ois voinut luulla että meidän siat olisi ollut yksiä läskikasoja, varsinkin kun niille haettiin Olvin kaljatehtaalta kaljan loppusakkoja (hiivaksi sitä sanottiin, hiilihapotonta keppanaa käytännössä) reilu tuhat litraa viikossa.
Mutta lihakunnan autoon lähtijöitä kontrolloitiin tarkasti. Meillä kävi säännöllisesti läskintarkkailija ultraamassa possuja. Se laittoi samalla tavalla ultramömmöä sian selkään kuin sitä laitellaan tulevan äidin masuun ja sitten se katteli läskipaksuudet läskikoneen ruudulta.
Siten ei kannata kantaa kaunaa sikafarmareille jos on hankala löytää kunnon läskiä ja se läskiultraajakin on vaan töissä. Kuka lie lopullinen syyllinen läskikatoon, en tiiä.
Viime aikoina possutiloja on siirtynyt sirkkojen kasvatukseen, tehhäänköhän tulevaisuuden pekonikin sitte niistä. Kyllä kannattaa popsia läskiä kun sitä vielä saa.
-
Rauno tuossa kirjoitti aasialaisista lihankäyttötavoista,rouvan suvussa on Thaimaasta tuotu rouva,snackseja oli tehnyt hän,uppofriteerattuja pieniä siannahkakuutioita joissa oli sitä himoittua läskiäkin vähän mukana,suolaa niinpaljon että kimalteli.olipahan hyviä...
-
Meilläpäin saa läskiä, ihan kasvatettua villisikaa.
-
Liha anttaa aikkoo, läski vaattii heti. Vanha Kainnuulainen sanonta.
-
Jaakko Kolmonen: Suomen pitäjäruuat, sanoo näin ”Läski vaatii heti, voi aina ja munat viikon päästä.”